torstai 19. tammikuuta 2017

Säästäväisen lohikeitto


Erään päivän savulohiaterialta jäi pieni pala kalaa ja tunnollisena laitoin sen jääkaappiin odottamaan hyvää tähdenlentoideaa. Nyt ei mikään piirakka innostunut, eikä kalaa ollut tarpeeksi oikein juuri mihinkään. Kahden hengen thaityyliseen keittoon arvelin kalan riittävän kuitenkin hyvin ja sellaista meillä oli sunnuntaina.

Thaityylinen kalakeitto

  • 1 pieni nippu nuudeleita (sellaisia suoria spagetin näköisiä täysjyvänuudeleita, ties minkämaalaisia)
  • noin 100 g lämminsavulohta
  • noin 50 g jokiravun pyrstöjä
  • pieni pala fenkolia (noin kolmannes keskikokoisesta möllykästä)
  • pieni pala tuoretta inkivääriä
  • muutama pieni tomaatti
  • 1 porkkana
  • vettä
  • puolikas säilykepurkki kookosmaitoa (sellainen hernaripurkin kokoinen)
  • 1 tl osterikastiketta
  • 1 tl sitruunakastiketta (jotain aasialaista, en muista mitä varten ostettu)
  • 1 rkl vihreää currytahnaa
  • loraus oliiviöljyä
  • 3 laihaa kevätsipulia (niiden kunnossa olevat kohdat)
  • puolikas punaista chiliä, ei kovin kuumottavaa
  • muutama oksa tuoretta fenkoliyrttiä ja korianteria
  • suolaa ja pippuria
  • 1 limetti (puolikkaan mehu keittopohjaan ja toinen puolikas lohkoina tarjoiluun)
Aloitin kiehauttamalla vettä kattilassa ja keittämällä nuudeleita hetkisen vedessä. Otin melkein kypsät nuudelit lautaselle odottamaan. Kuorin porkkanan ja leikkasin sen mandoliinilla oikein ohuiksi kiekoiksi, samoin leikkasin fenkolin viipaleiksi ja tomaatit lohkoiksi. Raastoin kuoritun inkiväärin ja silppusin chilin ja sipulit. Otin jokiravut liemestä valumaan ja pilkoin lohen suupalan kokoisiksi. 

Kuumensin paksupohjaisessa kattilassa öljyn ja lisäsin sinne kuullottumaan porkkanat, fenkolit, inkiväärin, sipulit ja chilit (jätin muutaman chiliviipaleen koristeluun). Hetken kuluttua lisäsin mukaan vettä, currytahnan, sitruunakastikkeen ja osterikastikkeen. Maistelin ja lisäsin hieman suolaa ja pippuria. Lisäsin vielä hieman vettä, niin että sitä oli kaikkiaan noin 3 dl ja ainekset kiehuivat melko vähässä vedessä. Noin viiden minuutin kuluttua lisäsin mukaan kookosmaidon, puolikkaan limetin mehun ja maistelin lisää. Lopuksi nostin sekaan melkein kypsät nuudelit, lohipalat ja ravut. Kuumensin kaikki ja annostelin keittoa kuppeihin. Laitoin pinnalle hieman fenkoliyrttiä, korianteria ja chiliviipaleita, sekä pari limettilohkoa. Olipa lämmittävää keittoa, nenä alkoi vuotaa. Keitossa oli mukava, lievä savuinen vivahde lohesta, muttei liikaa. 


Lisään postauksen CampaSimpukan ylälaidan Tähdenlennot-välilehdelle, jonne kerään kaikki blogin tähderuokapostaukset. 

keskiviikko 18. tammikuuta 2017

Kotikylän ravintolassa


Käväisimme eräänä päivänä Jyväskylässä ravintolassa, sillä kotikaupunginkin ravintoloita pitää kannattaa. Valitsimme kohteeksi monelta kerralta tutun Harmoonin, sillä siellä rahaa ei mene ihan kamalan paljon ja ruoka on joka kertaa ollut hyvää, joillakin kerroilla erinomaistakin. 

Päädyimme tilaamaan nyt tarjolla olevan venäläisen menun, minä olen syönyt sen jokaisena kertana, kun Harmooni on ollut tammikuussa olemassa. 

Ensin saimme pikkuruisen moikkauksen keittiöstä, purnukassa oli jonkunlainen majoneesitipla, tomaattikastiketta ja maukasta chorizoa. 

Alkuruokana oli perunablini, kuten aiempinakin kerroilla. Nyt kahden pienen sijaan oli suuren blinin puolikas. Lisäkkeet olivat aika tavanomaiset, mutta maistuvat.

Olin lukenut, että menun tilanneet saavat myös valikoiman Harmoonin leipiä, ne meidän piti erikseen pyytää, mutta saimme ne toki pyynnöstä. Leipien kanssa oli hyvää aurinkokuivatulla tomaatilla maustettua vaahdotettua voita.


Väliruokana oli todella pieni tartar, joka oli vasikan lihaa. Annoksen pienuus ei haitannut, sillä pääruoka oli suuri. 

Pääruoka oli villisikaa, joka oli nyhtömäisen mureaa. Sitä oli melkoinen kimpale lautasella ja lisäkkeinä paahdettua lanttua, ellen aivan väärin muista ja hyvin jännän makuinen lisäke, jossa oli pinaattia ja sieniä.

Jälkiruoka oli pavlova ja viikunasorbettia. 

Venäläinen menu maksoi 54 euroa ja sille soviteltu juomapaketti oli 32 euron hintainen. Näin ollen lasku teki kahdelta 172 euroa. Bliniä lukuunottamatta menun venäläisyys ei kauheasti tullut esille, mutta annokset olivat kyllä ihan kivoja. 


Olen iloinen, että Jyväskylässä on olemassa Harmoonin kaltainen mutkaton ravintola, jossa saa kuitenkin makujen puolesta teknisesti hyvää ruokaa, toisinaan ulkonäkö on hieman vaatimaton. Listat vaihtuvat riittävän usein ja melko vähissä vaihtoehdoissa on kuitenkin aina kasvisvaihtoehtokin. Viinien osalta Harmoonissa on osaamista, joka kerta olemme saaneet hyviä valintoja annostemme pareiksi. 

Lisään tämän postauksen CampaSimpukan ylälaidan Valmiissa pöydissä-välilehdelle, jonne kerään ravintola-aiheisia postauksiamme. 

tiistai 17. tammikuuta 2017

Perunalastut

Välillä tulee mieliteko syödä perunalastuja. Olen siinä asiassa oikein tylsä, ei mitään grillimaustettuja, ei mitään dippejä. Vain suolalla maustettuja lastuja ja sillä siisti. Halusin kokeilla saanko itse aikaan rapeita lastuja. Olen aikaisemmin tehnyt maa-artisokasta lastuja, eikä se ainakaan ollut vaikeaa. 

Perunalastut

  • 1 litra rypsiöljyä friteeraamiseen
  • 4 keskikokoista perunaa
  • suolaa
Pesin perunat hyvin ja siivutin ne ohuiksi viipaleiksi mandoliinilla. Kuumensin öljyn 170 asteeseen kattilassa ja paistoin sitten noin 6 lastua kerrallaan. Minulla oli pieni kattila käytössäni, isommassa padassa olisi saanut enemmän kerrallaan tehtyä. Kun lastut olivat kauttaaltaan ruskettuneita, nostelin ne reikäkauhalla vatiin talouspaperin päälle kuivahtamaan. Ripottelin päälle suolaa. Osasta tuli hyvinkin rapeita, osa jäi hieman sitkeiksi, mutta ei se haitannut mitään. Söimme kotitekoisia sipsejä kotitekoisten hampurilaisten kaverina. Kun öljy oli jäähtynyt, siivilöin öljyn takaisin pulloon, voin käyttää sitä samantapaiseen friteeraamiseen toisenkin kerran ennen kompostiin päätymistä. 

maanantai 16. tammikuuta 2017

Viimaisessa Tallinnassa


Pieni Saarenmaan kierros oli osoittautunut onnistuneeksi ja ensimmäisen Tallinnan illan ravintola Bocca oli jo melko lähellä sitä, mitä toivomme italialaiseksi itseään kuvailevalta ravintolalta. Jäljellä oli vielä yksi kokonainen päivä Tallinnassa ja päivällinen Piritan tien varressa illalla. 

Edellisellä vuodenvaihteen minilomasella Tallinnassa olimme huomanneet, että monet museoista ovat tähän aikaan vuodesta kiinni maanantain lisäksi myös tiistain. Keskiviikkona lempimuseomme KUMU kuitenkin oli auki ja menimme sinne heti kohta sen avauduttua. Oli muuten niin kova tuuli, että piti oikein etukumarassa taistella tiensä parkkipaikalta museoon vievän käytävän suulle. Onneksi ei ollut mitään kaunista kampausta, se olisi ollut muisto vain. 


KUMUn tämänhetkinen vetonaula Paul Delvauxin näyttely Uneksija herää oli todella vaikuttava ja laaja. Teoksia oli monelta vuosikymmeneltä. Delvaux ehkä tunnetaan parhaiten leijuvista naishahmoistaan, mutta minä pidin eniten hänen 1920-luvun maisemakuvistaan, metsistä ja satama- tai rautatiekuvistaan. Muutoin teimme rivakan kierroksen muissa kerroksissa, KUMUun ei koskaan kyllästy. 


Iltapäivällä pienen lepotauon jälkeen kävimme vanhankaupungin kaduilla katsomassa vieläkö tutut ravintolat ovat avoinna ja miltä joulutori tällä kertaa näytti. Nyt tietyöt oli saatu valmiiksi kukkakioskien kohdalla, mikä on varmasti helpotus yrittäjille. Hetkittäin taivaskin näytti sinisiä kaistaleita.



Myös piparkakkunäyttelyyn ehdimme, se oli avoinna viimeistä päivää. Tällä kertaa teemana oli metsä, eikä näyttely ollut ehkä niin hauska kuin aiemmilla kerroilla, mutta yhtä hyväntuoksuinen se oli. 


Sää oli niin kertakaikkisen viimainen, että poikkesimme Lusikas-ravintolaan kysymään olisiko heillä ostereita, tällä kertaa niitä ei mainostettu ulkopuolella. Olihan niitä ja nautimme pienen iltapäiväpalasen ja lämmittelimme tovin ravintolan rauhallisessa ilmapiirissä. Tällä kertaa tohdin syödä yhden tilaamistamme ostereista, se oli ihan hyvä, olen valmis myöntämään.




Päivällispöydän olin varannut kesältä tutusta Tuljakista. Meillä oli valmiina Tallinnan joukkoliikenteen bussikortit ja 1A-bussilla päräytimme sopivissa ajoin aivan Tuljakin kohdalla olevalle pysäkille. Se on sama pysäkki, jolla jäisi pois, mikäli olisi menossa Tallinnan kuuluisalle Laululavalle. Moni muukin bussi kulkee tuolta osin samaa reittiä, mutta koska tiesimme 1A:n varmasti olevan oikealla reitillä, menimme sillä. 



Tuljakin piha ja kulkukäytävät olivat saaneet uusia muotoja hurjasti lentävästä lumesta, oli mitä ihaninta astua ovesta sisään lämpimään ravintolaan. Meidät vastaanottanut henkilö huolehti takkimme kaappiin ja johdatti meidät pöytään. 




Kello oli tuolloin seitsemän ja sali oli melko tyhjä. Nyt oli tunnelma hyvin toisenlainen kuin kesällä, jolloin paikalla oli suuria ryhmiä ja puheensorina lähes melun tasolla. Tällä kertaa tila sieti asiakkaiden puheen oikein hyvin. Oli mukava istahtaa pöytään, lämmetä ja katsoa ulos seinän kokoisista ikkunoista miten lentävä lumi teki veistoksiaan pihamaalla. 


Ruokalista oli osittain sama kuin kesällä, mutta onneksi myös riittävän eri. En aikonut ottaa samoja ruokalajeja, vaikka kesäinen pulperoannokseni tekikin minusta kerrasta mustekalan ystävän. Antti sen sijaan todellakin aikoi ottaa saman annoksen, hän piti niin kovasti ravintolan tartarista, ettei aikonut jättää sitä väliin mistään hinnasta. Minä otin pastramileivän ja voi jessus, että se oli hyvä! Itse asiassa siinä oli hyvin samankaltainen makumaailma kuin tartarissa, mutta olomuoto eri. Vielä ennen alkuruokia saimme samanlaisen mehevän palan possunvatsaa sinapin kanssa kuin kesälläkin, se oli yhtä hyvää nytkin, sopi vielä makunsa puolesta joulunjälkeiseen aikaan todella hyvin. Älyttömän hyvä alku aterialle kummallakin puolella pöytää. 





Pääruokina meillä oli ankkaa ja Aberdeen Angus-pihvi. Minun ankkani oli makuuni aivan yltiöpäisen ihanasti paistettu, Antti sanoi se olevan siinä rajalla, että onko liian raaka. Hänen pihvinsä oli todella hyvä. Kaikki tilperhöörit oli aseteltu pihvin päälle sellaisella tarkkuudella ja sievyydellä, että keittiössä oli pakko olla jonkun kaunosielun.


Jälkiruoaksi valitsimme "Puolikuun" ja "Icebergin", kumpikin oli jännä ja hauska. Taisimme vaihtaa annoksiamme puolivälissä ja pitää enemmän siitä toisen valinnasta.



Lopuksi joimme vielä espressot ja otimme kylmää paluumatkaa varten etukäteislämmittäjiksi talon limoncellot. Ateriasta on pian kaksi viikkoa, enkä enää muista paljonko se maksoi. Tarjoilu oli tälläkin kertaa miellyttävää ja tunnelma ravintolassa rauhallinen ja lämmin. Vaikka Tuljakiin pitää lähteä keskustasta noin kolmen kilometrin päähän, sitä voi kyllä erittäin suurin sanoin suositella. Kesällä matka on kiva kävellä, miksei talvellakin, jos ei tuule ihan niin paljon kuin tällä kertaa. Taksillakaan matka ei liene kovin kallis, bussilla pääsee muutamalla eurolla. Ehdimme juuri kipaista leveän rantabulevardin oikealle puolelle, kun kohdalle sattui yksi keskustaan menevistä busseista ja viidessä minuutissa olimme melkein hotellimme kohdalla olevalla bussilla. 





Kotimatkan aamuna sää oli, jos mahdollista vieläkin kylmempi ja viimaisempi. Keskusta parkkitalossa ollut automme oli muurautunut pyörivästä lumesta aivan uuteen muotoon eikä satamassa näkyvyyttä ollut kuin juuri harakoitten lentosääksi. Onneksi laivamatkalla tuuli oli ilmeisen hyvästä suunnasta, Europa ei keikkunut nimeksikään.


Lisään postauksen CampaSimpukan ylälaidassa oleville Poissa kotoa- ja Valmiissa pöydissä-välilehdille, joille kerään reissu- ja ravintola-aiheisia postauksiamme. 

sunnuntai 15. tammikuuta 2017

Yhden kerroksen tiramisu


Nyt kun minulla on vielä aikaa, päivällispuuhat vievät helposti puolet päivästä.  Perjantaina meillä oli jälkiruokana tiramisu, joka oli nopeasti pistetty kasaan, pisin aika kului kahvikoneen lämpenemistä odotellessa. 


Yhden kerroksen tiramisu

  • 8 savoiardikeksiä (niitä sanotaan myös ladyfingers-kekseiksi)
  • 1 tuplashotti espressoa
  • 3 dl kermaa
  • 60 g mascarponea
  • 4 kananmunan keltuaista
  • 30 ml amarettoa
  • 90 g tomusokeria
  • kaakaota
  • 1 kaasupatruuna
Tein ensin täytemassan sifonia varten. Mittasin kulhoon kerman, mascarponen, keltuaiset, amaretton ja tomusokerin. Sekoitin ainekset tasaiseksi  massaksi vispilällä ja siivilöin sen kannuun. Kaadoin tasaisen massan sifoniin, sitä oli juuri puoli litraa. Laitoin tiivisteen pullon kanteen, kiinnitin pienemmän tähtityllan ja kiersin kaasupatruunan paikalleen. Kun kaasu oli vapautunut pullon sisälle, ravistin pulloa rivakasti kymmenkunta kertaa. Pullon ulkopinta kylmeni heti melkoisesti, se on hyvä merkki siitä, että kaasu on jäänyt kunnolla pulloon, eikä karannut. Otin tyhjän patruunan pois ja laitoin metallisen tulpan paikalleen.

Asettelin nelikulmaisiin annosastioihin neljä savoiardikeksiä vierekkäin kumpaankin. Kostutin keksit espressolla. Ravistin uudelleen sifonia muutamia kertoja ja pursotin mascarponemassaa ruusukkeina keksien päälle riveihin. Siivilöin pinnalle kaakaota ja laitoin annokset jääkaappiin tekeytymään. Nämä olivat paljon nopeammat tehdä kuin aikaisemmat tiramisut, joita olen tehnyt.



Lisään tämän postauksen CampaSimpukan ylälaidan Sifoni-välilehdelle, jonne kerään kaikki ilokaasuohjeeni. Ohje tiramisuun on otettu iSi-kotisivulta

lauantai 14. tammikuuta 2017

Italialainen ravintola - Bocca Tallinnassa


Olemme pari kertaa yrittäneet syödä Helsingissä perusteellisen italialaisesti, mutta emme ole oikein onnistuneet. Vuoden vaihteen Viron matkalle olin varannut pöydän tietojeni mukaan pätevään italialaista ruokaa tekevään Boccaan Tallinnassa. Meillä oli kaksi iltaa syötävänä, joten varasin Boccan ensimmäiselle illalle ja toiselle takuuvarman Tuljakin. Järjestys oli justiinsa oikea. 

Käytyämme Saarenmaalla palasimme mantereelle ja Tallinnaan. Majoituimme meille uuteen Park Inn by Radisson-hotelliin aivan keskustassa. Hotellin ympärillä tehdään rankkoja rakennustöitä monella suunnalla, joten se ei ole juuri nyt kaikkein hiljaisin mesta nukkua ja auton paikoitus on syytä hoitaa etäämpänä. Kympin lisähinnalla upgreidasin vastaanotossa huonetta pykälää isommaksi. En sitten tiedä kuinka mahdottoman pieni se standard-huone olisi ollut, ei tuo parempikaan kovin laaja ollut. 



Iltasella kävelimme tuiskussa ja tuulessa muutaman korttelin matkan Boccaan. Siellä oli vasta muutama asiakas ennen meitä, olihan kellokin vasta seitsemän. Päivemmällä olin kurkannut ravintolan sivuja ja siellä sanottiin, että on täyttä. Ehkä se tarkoittikin sitä, ettei nettivarauksia oteta enää vastaan, vaan täytyy soittaa. Täynnä ravintola ei todellakaan ollut koko iltana. 

Vaikkei Bocca aivan valtavan suurta vaikutusta tehnyt, ei ollut edes punaruutuisia liinoja, niin olipa se kuitenkin italialaisempi ravintola kuin muutamat edelliset yritelmämme. Söimme katkarapuja, mozzarellaa, mustaa pastaa ja ravioleja, juustokakkua ja zabaglionea. Kokonaisuus oli ihan kiva ja tarjoilu oli ystävällistä ja huomaavaista, mitään ei tarvinnut odotella liiaksi, eikä meitä hoputettu. Bocca oli ihan ok Tallinnan ravintolamaailmassa, siellä syömisestä on nyt kymmenkunta päivää, enkä muista enää paljonko se maksoi. Eli ei varmaan ollut liian paljon, sellainen jäisi mieleen. Ravintolassa oli niin pimeää, ettei kuvista ole julkaistaviksi yhtä lukuunottamatta, koska ne eivät tekisi annoksille oikeutta missään määrin. Eikä bowl of pasta nyt kovin kummoiselta näytäkään. 



Lisään postauksen CampaSimpukan ylälaidasta löytyvälle Valmiissa pöydissä-välilehdelle, jonne kerään ravintola-aiheisia postauksiamme.

perjantai 13. tammikuuta 2017

Lampaansyöjien stifado haudutuspadassa


Lampaansyöjät vauhdissa taas, otimme alkuviikosta pussillisen potkia sulamaan. Pussin päällä luki liikuttavasti: 3 jalkaa ja mietin, että minne kokonaisena ostamamme lampaan yksi jalka on kadonnut. Ei se ollut kadonnut minnekään, kunhan köntti suli hieman, siitä sai eroteltua neljä pientä, mutta lihaisaa potkaa. 

Jouluna sain lahjaksi viime jouluna saamaani vakumointikoneeseen liittyviä lisäosia, kuten säilytyspurkkeja, joista yhden rikoin heti, en kiukuissani, vaan töpelöidessäni. Pudotin kovamuovisen purnukan lattialle ja sehän heti sai pahan särön. Nyyh. Olin sitten varovaisempi toisen lahjan kanssa, marinointiin sopivan suurehkon astian kanssa ja siihen tein potkille pesän yöksi. Osasin käyttää vakumointilaitetta marinointiastian ilmojen poistoon, olen minä sitten näppärä. Siis silloin, kun en pudottele tavaroita lattialle tai päästele ilokaasuja ilmoille. Tiedätte mitä tarkoitan, jos olette lukeneet CampaSimpukkaa aiemminkin. 

Stifado


Marinadi

  • 4 pientä lampaanpotkaa
  • 0,5 dl oliiviöljyä
  • 0,5 dl roseviiniä (sattui olemaan)
  • tuoretta timjamia ja rosmariinia
  • 1 yksikyntinen suuri valkosipuli

Muut tilpehöörit

  • 2 kumatotomaattia
  • 3 keskikokoista punaista terttutomaattia
  • 1 punasipuli
  • 3 laakerinlehtiä
  • 1 tähtianis
  • 1 kanelitanko
  • suuri loraus juoksevaa hunajaa
  • 1 rkl soijakastiketta
  • 2 dl vettä
  • 1,5 dl punaviiniä
  • suolaa ja pippuria
Sekoitin marinadin ainekset potkiin joka puolelle ja suljin astian vakumointikoneella. Kansi imeytyi kiinni oikein tanakasti, joten arvelin, että nyt ollaan ummessa. Laitoin astian jääkaappiin yöksi. Aamulla otin purnukan pöydälle lämpenemään noin tunniksi ennen jatkotoimia.


Keräsin ensin pienempään haudutuspataan kuivat mausteet, kanelitangon, laakerilehdet ja tähtianiksen. Nostin pataan marinoidut potkat ja kaadoin marinadiliemen päälle (sen olisin voinut jättää tekemättä, lammas on vissiin niin rasvaista, että potkista irronnut rasva ja marinadin öljy tekivät kokonaisuudesta aika rasvaisen). Lisäsin pataan pilkotut tomaatit, hunajan, sipulin soijakastikkeen ja vettä sen verran ainekset peittyivät lähes kokonaan. Laitoin padan high-asetukselle ja jätin sen hommiin. Noin kolmen tunnin päästä lisäsin mukaan viinin. Sen olisi voinut tehdä aiemminkin, mutta viini hankkiutui varastosta keittiöön vasta tässä vaiheessa. Pata oli päällä kaikkiaan 7 tuntia, jossain vaiheessa laitoin asetuksen low:lle ja maistelin lientä, joka oli tosiaan aika rasvaista. Potkat alkoivat tehdä pesäeroa luistaan ja sain taiteilla, että sain aikanaan potkan luun kanssa lautaselle. 


Lisäkkeinä meillä oli sitruunaperunoita, jotka olivat oikein yksinkertaisia uunissa paistettuja perunalohkoja, jotka oli maustettu sitruunamehulla, yrteillä, suolalla ja pippurilla. 


Toinen pikkulisäke oli perunoiden kanssa samaan aikaan paahdettu pieni pala fetaa ja kirsikkatomaatteja. Stifado oli todella maukasta ja mureaa, söimme kumpikin yhden pienen potkan ja kaksi jäi nyhtölampaaksi riivittäväksi. 


Tämäkin ohje päätyy CampaSimpukan ylälaidasta löytyvälle Crock-Pot-välilehdelle, sieltä löytyvät kaikki muutin haudutuspata-aiheiset postauksemme.

torstai 12. tammikuuta 2017

Kuohkea kurpitsakeitto



Tässä eräänä päivänä meillä syötiin päivällistä pitkin päivää. Ensin oli confit-keltuaisia yhden aikaan, sitten oli keittoa kolmen maissa ja lopulta stifadoa illempana, kunhan lampaan potkat ehtivät kypsiksi. Kun olimme kahdestaan, se ei haitannut, että ateria oli pätkissä ja söimme osat, kun ne olivat valmiit. Ei tosin auta huonoa ajoituskykyäni, kun tuolla tapaa velttoilen. Päivän keittona meillä oli suloisen pehmeä kurpitsakeitto, johon käytin yhden jäljellä olevista ilokaasupatruunoistani, enkä tällä kertaa töpeksinytkään yhtään. 

Iloinen kurpitsakeitto

  • puolikas keskikokoisesta hokkaidon kurpitsasta
  • 1suuri porkkana
  • 1 omena
  • vettä keittämiseen
  • suolaa ja pippuria
  • 1 dl kermaa
  • 1 ilokaasupatruuna
Leikkasin kurpitsan kahtia ja kaavin kummastakin puoliskosta siemenet ja rihmat pois. Leikkelin kovan vaaleamman kuorikerroksen pois ja pilkoin toisen puolen kurpitsaa paloiksi, jotka pakastin myöhempää käyttöä varten. Toisen puolen käsittelin samoin, mutta pakastamisen sijaan keitin sen paloina kypsäksi porkkanan ja omenan kanssa. Maustoin suolalla ja pippurilla. Laitoin kypsät ainekset blenderiin ja osan keittoliemestä myös. Surruuttelin seoksen niin tasaiseksi kuin blenderini kykeni. Siivilöin seoksen talouden tiheimmän siivilän läpi ja maistelin, onko suolaa ja pippuria tarpeeksi. Jätin keittopohjan odottamaan sitä hetkeä, että olisi pian alkuruoan aika. 

Viimeistelyvaiheessa kuumensin keittopohjan, sekoitin mukaan kerman ja lisäsin vielä pikkuisen suolaa ja pippuria. Siivilöin taas kuuman keittopohjan, ettei sifoniin menisi pippurin paloja. Kaadoin keiton sifonipulloon, keittoa oli hieman enemmän kuin puoli litraa, mikä on pulloni maksimivetoisuus. Laitoin huolemma tiivisteen kanteen kiinni, keittosuuttimen paikoilleen, kannen kiinni ja kiersin kaasupatruunan paikalleen. Kävi toivottu suhahdus, josta ei päässyt kaasua pihalle. Ravistin nopeasti kuumennuttu pulloa patakinnas kädessä kymmenkunta kertaa rivakasti. Otin esille haluamani tarjoiluastiat, hieman fetaa ja timjamia. Pursotin keittoa kuppiin, olen huomannut, että suutin kannattaa laittaa mahdollisimman lähelle kupin tai lautasen pohjaa ja pursottaa läheltä. Muuten vaahtomainen sisus pärskyy. 

Murustin pinnalle vähän fetaa ja asetin pehmeää, tuoretta timjamia. Söimme keittoa alkuruokana ja otimme sitä kaksi pientä annosta, sillä puolen litran pullossa vain riitti ja riitti kuohkeaa keittoa. Se kyllä lätistyi nopeasti, joten sifonisoppa on lusikoitava nopeasti. 

Lisään tämän postauksen CampaSimpukan ylälaidasta löytyvälle Sifoni-välilehdelle, sinne kerään kaikki ilokaasuiset kokeiluni.