maanantai 8. helmikuuta 2016

Pastaa ja halloumia - nonna kääntyy haudassaan


Tänään oli yksi niistä päivistä, jolloin on viisainta olla poistumatta tontilta, mikäli ei erityisesti halaja katkenneita luita tai aivotärähdyksiä. Lauantai-iltainen täystalvi on muuttunut pääkallokeliksi ja neliveto olisi paikallaan heti, kun astuu kuistilta askeleen. Niinpä en edes ajatellut mennä kauppaan, vaan kehittelin päivällisen niistä aineksista, joita löytyi kotoa. En tiedä ovatko italialaiset oikeasti kovin mustasukkaisia pastaruoastaan, tai vihaisia, jos pastaan laitetaan "väärää" juustoa. 

Halloumi-kanapastaa kahdelle nonnan kauhuksi

  • 150 g spagettia
  • 150 g broilerin rintafilettä
  • puolen sitruunan mehu
  • liraus oliiviöljyä
  • suolaa ja pippuria
  • chilihiutaleita
  • 150 g halloumia
  • 8 kirsikkatomaattia
  • 1 yksinäinen lehtikaalilehti
  • tuoretta basilikaa
  • vielä vähän pippuria ja oliiviöljyä
Leikkaa broileri pieniksi kuutioiksi ja sekoita niihin sitruunamehusta, oliiviöljystä, pippurista, suolasta ja chilistä pieni marinadi. Leikkaa halloumi myös pieniksi nopiksi ja silppua lehtikaali ja puolita tomaatit. Keitä pasta runsaasti suolatussa vedessä. 

Pastan kiehuessa paista ensin halloumipaloihin pannulla oliiviöljyssä jokapuolelle rapea pinta. Laita palat foliolla peiteltynä johonkin astiaan odottamaan. Paista myös broileripaloihin kaunis pinta ja lisää pannulle tomaatin puolikkaat ja lehtikaalisilppu, kääntele ja anna kypsyä vielä sen aikaa, että pasta on kypsää. 

Kumoa kypsä pasta tarjoiluvadille, liruttele päälle hieman hyvää oliiviöljyä (kuka nyt pahaa liruttelisikaan?) ja kaada pastan sekaan niin broileripalat lisukkeineen pannulta kuin lämpimänä pidetyt halloumipalatkin. Sekoita ja jauha pinnalle hieman tuoretta pippuria myllystä. Viimeiseksi lisää tuore basilika. Oli hyvää! Annoksesta jäi yhden reilun työlounaan verran. 



sunnuntai 7. helmikuuta 2016

Blogaanin lempitekstiilit


Viime kesän Campamiitissä käyneet saattoivat huomata, ettei meillä ollut verhoja. Ei ole vieläkään, mutta olemmehan asuneetkin tässä talossa vasta vähän aikaa, 23 vuotta ja rapiat päälle. En siis vaihda jouluverhoja, enkä kesäverhoja, sillä en ymmärrä niistä mitään, Vallilla on minulle täyttä hepreaa. Mutta on olemassa jotain kankaista, joka on minulle hyvin tärkeää ja joita pitää olla paljon. Ne kuluvat, niihin palaa reikiä, tulee viiltoja ja lähtemättömiä tahroja. Näitä kaltoinkohdeltuja keittiötekstiilejä on isot pinot. Ne ovat tietysti keittiöpyyhkeitä, tea towels, kuten engelsmannit sanovat. 

Kuinka paljon ihminen sitten tarvitsee keittiöpyyhkeitä? Ihminen tarvinnee noin 5 tai 6, mutta blogaani tarvitsee ainakin 50! Ja niitä ostetaan matkoilta ja vaihdellaan toisten blogaanien kanssa, niitä hankitaan tai saadaan jopa omalla yksityisellä painatuksella. 



Keittiöpyyheitä käytetään hyvin epätasaisesti. Niitä ostetaan ulkonäön perusteella, mutta usein käy niin, että joitakin ei käytetä ollenkaan erinäisistä syistä. Jotkut ovat liian merkityksellisiä johtuen ostopaikasta tai ne ovat niin imukyvyttömiä, ettei niitä oikein hyödytä käyttää. Tai sitten ne ovat sellaisia, joita sijoitellaan juuripaistetun leivän ympärille kuvanottohetkeksi ja sitten nopeasti pudistellaan puhtaaksi ja taitellaan takaisin kaappiin. 


Joistakin pyyhkeistä muodostuu ns. luottopyyhkeitä, niitä jotka useimmin roikkuvat keittiön koukuissa tai uunin kahvassa. Sellaisia perusrättejä, jotka kuivaavat hyvin, kuivuvat nopeasti, ovat välttäneet fataalit reiät ja tahrat toistaiseksi. Niitä pitää olla monta. Niihin kääritään eväsrasioita ja patalapun puutteessa tietää, että kaksinkerroin luottopyyhe pitää kuuman käpälistä sen aikaa, että saa napattua juuri palamaisillaan olevan kääretorttupohjan uunista. 





Kun päästää kotiinsa muita blogaaneja on valmiiksi silitettynä korkea pino keittiöpyyhkeitä, että jokainen voi kuivata niihin yhtä jos toista, kun keittiössä käy myrsky. Ja illan kuluessa pinoon lisätään uusia pyyhkeitä, jotta kaikki tulee kunnolla kuivatuksi. 

Toinen tärkeä juttu ovat servetit. Niitä pitää olla myös paljon ja niiden pesu, silittäminen ja taittelu on oivallista puuhaa, kun oikeasti pitäisi siivota tai tehdä jotain muuta ikävää. Servettejäkin pitää olla iso pino, kun suuri joukko asettuu ruokapöytään ja niissäkin muodostuu joistakin suosikkeja, toisista niitä, joita vähän säästelee, useimmiten ihan turhaan. Miksi minulla on servettejä, joita en raski käyttää? Yhtään sen enempää kuin pyyheitäkään? 

Kolmas tärkeä laji keittiötekstiilejä ovat essut. Niitäkin pitää olla monta. Kun leipoo, jauhoja aivan varmasti pöllähtelee ja käsiä on pyyhittävä monet kerrat keskenkaiken. Kun paistaa pannulla, rasvaa roiskuu takuuvarmasti. Kun keittää kaasulla, saa napansa kohdalle solmitun essunnauhan kärähtämään, kun se ujuttautuu liian lähelle liekkiä. Mutta säästyypä vaatteet lialta, rasvapilkuilta, tulelta ja tomaatilta. Kun vain aina muistaisi laittaa esiliinan päälleen heti aterian ollessa jotain vaativampaa kuin paahtoleivän voitelu. 


Onko teillä suosikkipyyhkeitä, lemppariessuja tai muita keittiönne tärkeitä tekstiilejä? Mitä ei sitten todellakaan löydy?




lauantai 6. helmikuuta 2016

Kulttuuriperjantai


Eilen iltapäivällä loikkasimme julkiseen kulkuvälineeseen ja menimme keskustaan. Kammenpyörittäjä oli sommitellut meille kulttuuriperjantain. Kävimme ensin kahvilla Coffeassa ja ostamassa lippuja tuleville keikoille ja teatteriesityksiin. Meillä on työpaikan tarjoaman sivistyskortin rahoissa parasta ennen päivämäärä likellä. Aikaisemmin valittelin, ettei Jyväskylässä ole paikkaa, missä Mind&Body-korttia (tuttavallisemmin sielu&ruumis-kortti) voi juurikaan käyttää lippujen ostamiseen, mutta onnistuuhan se hyvin, kun varaa liput netissä ja käy ostamassa ne R-kioskilta. 

Lippuostosten jälkeen oli aika siirtyä taiteen pariin. Ensin poikkesimme katsomaan Jyväskylän Taidemuseossa olevia Sampo Malinin ja Tommi Toijan näyttelyitä. Toijan pissaava poika on tuttu näky Helsingin Jätkäsaaresta. Nyt pissaava poika on pimeällä heijastettuna rakennuksen seinäänkin olemattoman musiikkitalon tontilla. Perjantaisin Jyväskylän Taidemuseoon pääsee ilmaiseksi sisään, joten Museokorttimme ei saanut käyttöä.


Keski-Suomen museossa avautui eilen Riitta Uusitalon näyttely diip! uusia maalauksia.  Kauniissa talvi-illassa oli mukava tallustella museolle ja käydä katsomassa Riitan taidetta. Suosittelen! Näyttely on nähtävillä aina 13.3.2016 asti. 

Kuukausi sitten yritimme spontaanisti mennä syömään simpukoita aakkosketjun ruokehtimoon, mutta sehän meni ihan pieleen. Emme ymmärtäneet, että simpukat täytyy varata etukäteen. Nyt olimme varustautuneet paremmin. Kammenpyörittäjä varasi meille pöydän ja simpukat. Kuukausi sitten olivat ilmeisesti menossa ne viikot, jolloin suomalaiset eivät käyneet ihmisten ilmoilla, ravintola oli tuolloin melkein tyhjä, mutta nyt ovat takana niin tipattomat kuin ei osteta mitään eikä käydä missään-viikot. Ravintola oli täynnä, mikä on aina mukava nähdä. 

Simpukoittemme valmistaminen otti aikansa, odotellessamme saimme mutusteltavaksi leipää ja kun pata viimein tuotiin pöytään, se oli kyllä odottamisen arvoinen. Otimme jaettavaksi kahden hengen annoksen ja se oli enemmän kuin riittävä. Simpukat olivat dijon-valkosipuliliemessä ja ne ovat isoja ja maukkaita. Valkosipulia oli ainakin tarpeeksi. Lisäkkeenä tarjotut ranskanperunoiksi kuvaillut ihanuudet olivat tosiaankin jotain muuta kuin jokunen vuosi sitten Belgessä simpukoiden kanssa tarjotut einespotut. Näissä oli suloinen pehmeä sisus ja rapea, persiljainen kuori. Perunoita oli nautinto tökkäistä aioliin ja haukata. Minulle kävi tavanomaiset, eli ensimmäisen lautasellisen jälkeen simpukkakiintiöni oli täynnä. En tajua mikä siinä on. Kotonakin olen yleensä aivan innolla laittamassa simpukoita, ne ovat onnistuessaan aivan mahtavia, mutta muutaman syötyäni alan jo kallistua leivän ja muiden lisukkeiden puoleen. Kammenpyörittäjä oli reipas poika ja söi kunnon annoksen.


Valkoviinilasillisten ja ylimääräisten leipäannosten kanssa ateria kahdelle maksoi 78. Laskun saaminenkin täydessä ravintolassa onnistui myös nopeasti, joten meille jäi Fransmannin simpukkaperjantaista oikein hyvä mieli. Pyydän siis koko S-ryhmältä ja suurelta omistaja-asiakaskunnalta (siten myös itseltäni) anteeksi sitä, että mussutin aiheesta tammikuussa.

Meidän oli tarkoitus mennä vielä illan lopuksi elokuviin, mutta olihan kello jo hyvänen aika yli seitsemän ja minua alkoi väsyttää, joten tulimme bussilla kotiin. Joku raja riekkumisellakin. Rankan biletyksen päätteeksi katsoin yhden jakson Simpsoneita ja menin nukkumaan. Siksi olenkin ollut hereillä lauantaiaamuna jo kuudesta alkaen. 

torstai 4. helmikuuta 2016

Käteviä juttuja - lounaalla Jyväskylässä

Winter Tweed Run Helsinki 2016 lähestyy

On kätevää, että naisella on aikuinen poika, kaksi aikuista poikaa on vielä tuplasti kätevämpää. Aikuisella tarkoitan tässä yhteydessä täysi-ikäistä. Sen aikuisemmiksi pojillani ei mielestäni ole vielä kiire. Kätevää heissä on muunmuassa se, että heistä voi saada toisinaan lounasseuraa nyt, kun he asuvat keskustassa. Viime viikolla olimme lounaalla yhdessä koko perhe vastikään Jyväskylään avatussa Hanko Sushissa. Se oli ilahduttava kokemus. Saimme joskus saman ketjun Jumbon liikkeessä kuivaa sushia, joka jäi kaihertamaan mieltä. Nyt ei ollut kuivuudesta huolta, oli muutenkin kiva huomata, että ravintola oli napannut Jyväskylässä niin hankalasti löydettävissä olevan hyvän liikepaikan Forumin kauppakeskuksesta Kauppakadun reunasta. 

Söimme lounaslistalta erilaisia valikoimia, joista monet suupalat vaihtoivat lautasta sen mukaan, mistä kukin piti eniten. Lounaaseen kuului kupilliset misokeittoa ja teetä. Neljän hengen lounas maksoi viitisen kymppiä. 




Maanantaina olin vuorotteluvapaani ensimmäisen virallisen päivän kunniaksi Kaupunkilaisen kanssa lounaalla. En voi ottaa tavaksi tällaisia reissuja kovin usein, enhän ole vielä saanut päätöstä siitä minkä verran vuorotteluvapaakorvaukseni edes on, saati totutellut tulemaan toimeen pienemmillä tuloilla. Tuolloin oli kuitenkin minun vapaani alku ja Kaupunkilaisen vapaan loppu, sillä tiistaina hän aloitti työt. Niinpä lounaalle oli riittävästi syitä. Tarkastelin lounaslistoja muutamista ravintoloista ja Kaupunkilaisen sana oli viimeinen, päädyimme Figaroon

Alkuun Kaupunkilainen söi savuporokeittoa ja minä otin lohitartaria paahtoleivän kanssa. 



Pääruokina meillä oli marmoroitua härkää ja toisella blini höysteineen ja jälkimakeana pienet täytetyt muffinit kahvin tai teen kanssa. Lounas kahdelta vesi juomana maksoi 48 euroa. 




Aluksi näytti, ettei Figaron lounas tuona päivänä houkutellut väkeä, mutta poislähtiessämme ruokailijoita oli jo mukavasti. Kaupunkilainen piti kovasti valitsemistaan ruoka-annoksista, minulla oli ehkä vähän liian samankaltaiset annokset, vaikka kumpikin oli sekä kaunis, että maukas. Itsepä valitsin. 

keskiviikko 3. helmikuuta 2016

Vaikea fenkoli ja piilotelleet vasikankyljykset


Fenkoli on ollut minulle vaikea raaka-aine. En ole oikein saanut päätettyä pidänkö siitä vähän vai paljon, vai ollenkaan. Aika-ajoin sellainen meille kauppareissulta kulkeutuu ja tunnustan sillä ruokitun muutaman kerran vain kompostia. Tämän kertainen pallukka ei kompostiin asti päätynyt, vaan laitoin sen kuumaan veteen kypsymään. 

Sain viime viikolla Book Depositorysta tilaamani sous vide-kokkaamiseen keskittyvän keittokirjan Modernist Cooking Made Easy ja siellä oli appelsiinilla ja sahramilla maustetun sous vide-fenkolin ohje. Niinpä sommittelin fenkolin ympärille muut aterian osaset kaivelemalla pakastinta ja jääkaappia.

Jo melko kauan sitten sain Familialta lihapaketin, jossa oli muiden tuotteiden lisäksi kaksi vasikankyljystä. Aikaisemmin niitä oli neljälle liian vähän, mutta nyt kaksi kyljystä on oikein passeli määrä. Otin kyljykset sulamaan lumitöiden lomassa ja ne ehtivät hyvin sulaa Kammenpyörittäjän työpäivän aikana. 

Sous vide-fenkoli kahdelle

  • 1 fenkolimöllykkä
  • puolikkaan appelsiinin kuori raastettuna
  • puolikas pyöreästä yksikyntisestä valkosipulista
  • sahramihippusia
  • nokare voita
  • suolaa ja pippuria
Halkaise fenkoli ja leikkaa kanta pois, siisti partaosiota. Ripottele puolikkaiden leikkuupinnalle suolaa, pippuria, sahramia, appelsiininkuoriraastetta ja valkosipulia ohuina suikaleina. Asettele pinnalle muutama voinokare. Sulje puolikkaat omiin vakuumipusseihinsa ja jätä jääkaappiin odottamaan. 

Fenkolin valmistuslämpötilaksi lunttasin uudesta kirjastani (jossa on tylsät mustavalkokuvat, mutta tosi paljon hyödyllistä tietoa ja taulukoita) 83,9°C. Siispä Sansaire pöhisemään tavoitelämpötilana tuo sanottu arvo. Kirja kertoi fenkolin tulevan sopivan kypsäksi noin 60 minuutissa ja kestävän aina 180 minuuttiin asti, ennen kuin rakenne alkaa hajota. Tähtäsin siis ateriaa tuohon aikaikkunaan. 

Muiksi lisäkkeiksi valmistelin porkkanoita ja perunoita samalla tapaa kuin muutama viikko sitten. Muistin olla laittamatta suolaa ollenkaan, edelliskerralla perunoista tuli aavistuksen liian suolaisia.


Vasikankyljykset kahdelle

  • 2 vasikankyljystä
  • suolaa ja pippuria
  • tuoretta timjamia
  • italialaista kinkkua
  • voita ja oliiviöljyä
  • Marsalaa
Ohjeen kyljysten valmistamiseen otin Ripaus Tryffeliä-blogista, tammikuun lopulla siellä syötiin tällaisia kyljyksiä

Taputtelin sulaneet kyljykset kuiviksi ja ripotin niille suolaa ja pippuria ja asettelin pinnalle timjamia. Asettelin salaperäisiä pakastimesta löytyneitä kinkkuviipaleita maustettujen kyljysten päälle. Kuumensin pannun ja sillä voita ja öljyä. Paistoin ensin kinkkupuolta noin 4 minuuttia ja käänsin kyljykset. Paistoin toista puolta saman verran. Kaadoin pannulle reilun lorauksen Marsalaa ja annoin sen kiehua pois.

Fenkoli oli kypsynyt varsinkin aivan keskeltä hyvin miellyttäväksi rakenteeltaan, appelsiini, sahrami ja valkosipuli sopivat siihen oikein hyvin. Ei minusta tullut kyllä fenkolikäännynnäistä vieläkään, mutta arvelen onnistuneeni tässä sous vide-kokeilussa oikein hyvin. Nyt porkkanat ja perunat olivat juuri sopivia, kun en laittanut niihin suolaa lainkaan.

Vasikankyljyksistä tuli meheviä, suolaa ei olisi tarvinut laittaa joko ollenkaan, tai vähemmän, sillä nimetön kinkkuni oli suolaista. Marsalakylpy lopuksi oli mitä mainioin viimeistely kyljyksille. Kiitos Familialle, että saimme kokeilla vasikanlihaa kotikeittiössä!























tiistai 2. helmikuuta 2016

Epäluuloisen juureskakku

sotkuista puuhaa, pieni kakku, paljon tiskiä ja tahroja
Satuin töissä vilkaisemaan viime vuoden lopun Viinilehteä, jonka kannessa Henri Alen hymyili salaperäisesti. En selannut lehteä Alenista kertovaan juttuun asti, sillä juutuin kauniiseen kakun kuvaan. Siinä oli suklainen ja punajuurinen kakku. Se kuulosti omituiselta ja epäilyttävältä, joten otin kopion ohjeesta ja ostin kotimatkalla ääsmarketista punajuuren. Puolitin kakun ohjeen ja töppäilin taikinan teossa sen verran, että käytin melkein alkuperäisen ohjeen verran aineksia. Tyhmä leipuri tuolloin talossa. Laitan tähän pienennetyt määrät, vuokana oli pieni 18 senttinen irtopohjavuoka.

Pieni punajuuri-suklaakakku


Taikina

  • 200 g painava kuorittu punajuuri keitettynä ja raastettuna
  • 75 g tummaa suklaata
  • 2 pientä kananmunaa
  • 1,25 dl sokeria
  • 1,25 dl vehnäjauhoja
  • 1 tl leivinjauhetta
  • 50 g voita

Kuorrute

  • 2 rkl punajuuren raastamisesta puristettua mehua
  • 1,5 dl tomusokeria
  • palanen suklaata
Keitä kuorittu punajuuri kypsäksi ja nosta vedestä jäähtymään. Sulata voi ja jätä jäähtymään. Kuumenna uuni 175 asteeseen ja valmistele vuoka laittamalla pohjalle leivinpaperia ja voitelemalla ja jauhottamalla reunat. 

Kun näppisi kestävät, raasta punajuuri siivilään niin hienoksi raasteeksi kuin välineesi antavat myöten. Purista raastemassaa lastalla siivilää vasten ja säästä läpi valunutta punaista mehua kuorrutetta varten. Jätä raaste vielä jäähtymään. Sulata suklaa vesihauteessa ja jätä jäähtymään.

Vatkaa kananmunat ja sokeri vaahdoksi. Lisää mukaan jauhot ja leivinjauhe (älä tee kuten minä ja kippaa jauhojen sijasta mukaan kuorrutetta varten valmiiksi mitattu tomusokeri ja vielä vatkaa se mukaan, tulipa ätläkkää, oli pakko aloittaa alusta). Kääntele taikina tasaiseksi ja yhdistä siihen sulatettu voi, hieman viilennyt suklaa ja punajuuriraaste. Kaavi taikina valmisteltuun vuokaan ja paista noin 35 minuuttia. Kakku saa jäädä hieman kosteanpuoleiseksi, mutta kuitenkin niin, että kakkutikku on lähes puhdas koepistoksen jäljiltä. Isompaa kakkua joutunee paistamaan hetkisen kauemmin. 

Anna kakun jäähtyä vuoassa noin 10 minuuttia ennen kuin irrotat irtovuoan renkaan ja sitten pohjapaperin, kumoa kakku jäähtymään lautaselle, jolta aiot sen tarjota. Kakun pitää kunnolla jäähtyä ennen kuorrutteen tekemistä, ettei se imeydy kakkuun liiaksi.

Kun kakku on jäähtynyt, sulata pala suklaata minigrippussissa kuumassa vedessä. Sekoita siivilöityyn tomusokeriin punajuurimehua liraus kerrallaan, jollei se riitä, lisää vielä hieman vettä. Kuorrutteen tulee olla tahmeasti juoksevaa, mutta melko jämäkkää. Kaada kuorrute keskelle kakkua ja kallistele kakkua hieman, että kuorrute valuisi tasaisesti koko kakun pinnalle. Leikkaa suklaapussista pieni kulmapala pois ja lurittele sulaa suklaata vielä pehmeälle kuorrutteelle niin taiteellisesti kuin osaat. Piirtele vielä cocktailtikulla kuvioita, osaat varmasti paremmin kuin minä. Laita kakku jääkaappiin jäähtymään ja asettumaan tarjoiluun asti. Ohje lupaa kakun olevan hyvää vielä päivän parin ajan. Viinilehti kertoo ohjeen olevan Kati Pohjan käsialaa. Epäluulo oli täysin aiheetonta, kakku oli mehevää ja jollain tavalla kevyempää, kuin odotin. Ehkä punajuuren vuoksi. Ei tullut rosolli mieleen.




maanantai 1. helmikuuta 2016

Työkavereiden kustannuksella



Tammikuun alun pikkujouluissa sain iloisen yllätyslahjan työkavereilta, he varmistelivat vuorotteluvapaalle lähtemistäni antamalla minulle lahjakortin Jyväskylän parhaisiin kuuluvaan Ravintola Pöllöwaariin. Minua höpläytettiin hienosti kohteen valinnan yhteydessä, luultavasti en voi enää koskaan luottaa Jekkutyttöön minkään vertaa. Toisaalta voin myös ihmetellä hyväuskoisuuttanikin. Heti lahjansaamisen jälkeen tein pöytävarauksen Pöllöwaariin viimeisen työvuoron illalle. Kammenpyörittäjä lupautui auttamaan lahjakortin käyttämisessä, oikeastaan se nyt oli itsestäänselvyys. 

Olemme syöneet Pöllöwaarissa muutamia kertoja blogaaniaikoinamme ja etenkin viime kevättalvinen kalavoittoinen ateria on vieläkin mielessämme aivan ihastuttavana muistona, siitä ei jäänyt niin mitään kaivelemaan. Odotukset olivat nytkin korkealla. Ravintolan listat olivat juuri vaihtuneet kuluvan viikon maanantaina ja se lisäsi illan yllätyksellisyyttä. Instagramista huomasin, että waarin keittiössä oli päivällä madekeitto tekeillä, joten sitä kyllä osasin odottaa. 

Emme vitkastelleet tilauksemme kanssa, vaan muitta mutkitta otimme 6 ruokalajin Makumatkan viinipaketilla, sekä alkuun lasilliset samppanjaa. Eihän sitä ihminen jää vuorotteluvapaalle kuin kerran elämässään (kiitos Sipilän)! Toista kertaa en enää ehdi.


Aterian kulku oli aiemmilta kerroilta tutun rauhallinen ja miellyttävä aina keittiöntervehdyksestä jälkiruokaan. Lopuksi saimme mukaamme kuoren, jossa oli printattuna koko Makumatka viineineen. Se oli mukava lisä, sillä olen surkea muistamaan viinejä, ruokalajeja tulosteessa ei lueteltu kovin yksityiskohtaisesti. Erityisesti pidimme menun aloittaneesta blinistä, se oli suloisen voinen ja rapea. Miellyttävä kokemus oli  myös tartar, jossa oli hauskaa punajuuripleksiä koristeena.




Madekeitto saapui kuin saapuikin pöytään savuisen tuoksuisena ja kannusta kaadettavana. Madepalaset maistuivat todella hyviltä, enkä pahastunut parista pikkuruodosta, joita yhdessä paloistani oli.


Lihapääruokana saimme ankkaa, jonka kanssa tarjolla oli belugalinssipyrettä, mikäli oikein ymmärsin. Sen rakenne oli mielenkiintoisen savinen, en ollut aivan varma pidinkö siitä. Samoin lämmin rypälelisäke oli vähintäänkin yllättävä.


Jälkiruokana saimme suklaista kakkua ja mascarponejäätelöä, joista minä pidin valtavasti.


Menulle valitut viinit olivat laadukkaita ja saimme niistä runsaasti tietoa, mikä on aina ilahduttavaa. Talon leipää söisi enemmän kuin jaksaisi ja rauhallinen, sujuva tarjoilu tekee Pöllöwaarissa syömisestä aina miellyttävän kokemuksen. Koska söimme työkavereiden piikkiin, meille jäi laskusta maksettavaksi juomien osuus. Makumatkan hinta on 79 euroa/asiakas ja sille tehty viinipaketti maksaa 45 euroa. Sen lisäksi tulivat 13,5 euroa maksaneet samppanjalasilliset, mikäli viinilistaa oikein tulkitsen. Maksamamme osuus teki näin ollen 117 euroa. Aivan niin hykerryttävälle tasolle tämä ateria ei päässyt kuin viime maaliskuinen, mutta tunnelman puolesta ja illan erityisyyden vuoksi Pöllöwaari kyllä toimitti sitä mitä lupasi.

Lisään tämän postauksen Campasimpukan ylälaidasta löytyvälle Valmiissa pöydissä-välilehdelle, jonne kerään ravintola-aiheisia postauksiamme.

sunnuntai 31. tammikuuta 2016

Ensitöikseni leivoin leivän - pataleipä


Kuten toisen blogini CampaCaminon puolella jo kerroin, on vuoden mittainen vapaani alkanut. Eilen oli vapaan ensimmäinen päivä, jonka vietin jomottavan päänsäryn vallassa. Luultavasti asiaan oli osuutta niin viimeisiä työpäiviä piinanneella piilostressillä kuin perjantai-illan illallisviinilasillisillakin. Toteutin silti suunnitelmiani huolellisesti, eli nukuin päiväunet ja poltin uutta kaunista pöytäkynttilää. Kannattaa valita tavoitteensa huolella, niin on mahdollista onnistua. 

Tammikuun aikana en ole käynyt kaupassa montaakaan kertaa ja etenkin leipä on ollut meillä monta kertaa vähissä. Eilen muistin, että nytpä ehdin aloittaa monesti aikomani pataleivän valmistuksen. Olen monta kertaa vapaapäivän aamuna harmitellut, etten älynnyt illalla laittaa taikinaa alulle. Vilkuilin jauhovarastoja ja siellä lymyili spelttipussi. Miten monella tapaa speltin voi muuten kirjoittaa väärin? Ainakin spletti, sleptti ja pseltti. 

TOP100 ruokablogit-sivun haulla löysin Suolaa & hunajaa-blogin Puhdistus - pataleipä- nimiseen postaukseen, jonka olin sen ilmestymisen aikaankin lukenut, kuinkas muuten. Kommenttilaatikosta huomasin, että viimevuonnakin pidin tammikuussa älä osta paljon mitään-kuukautta. Jokohan Jokihaka on kokeillut pataleipää, entä Reetta? Monista pataleipäohjeista valitsin Jonnan käyttämän ohjeen, koska siinä oli käytetty juuri pslettiä spelttiä.

Oli hauska huomata, että Jonnan vuoden 2011 postaus aiheesta pataleipä oli saanut minut silloinkin kommentoimaan, kuten monet muutkin vielä siihen aikaan minulle vieraammat blogaanit. Nyt ei oikein enää muista, kuinka ja missä vaiheessa omaa blogaaniuttani keneenkin tutustuin ja heistä tuli enemmän kuin nimimerkkejä. 

Pataleipä sunnuntain aamiaiselle

  • 4,5 dl vehnäjauhoja
  • 3 dl spelttijauhoja
  • 1/4 paketti hiivaa
  • 1,5 tl suolaa
  • 4 dl vettä
  • (paljon vehnäjauhoja leivinlaudan ja liinan jauhottamiseen)

Tee eilen

Sekoita kaikki taikinan ainekset kulhossa sekaisin, älä vaivaa. Taikina jää tahmaiseksi, mutta niin sen pitää ollakin. Peitä kulho suihkumyssyllä tai tuorekelmulla ja leivinliinalla. Jätä kulho huoneenlämpöön 12-16 tunniksi. Mene nukkumaan. Palaa vuoteesta keittiöön etsimään valurautapatasi esille ja ota uunista mahdolliset pellit ja muut tykötarpeet pois, ettei sinun aamulla tarvitse kolistella, vaan saan tehtyä leipäpuuhasi mahdollisimman hiljaa. Näin leipäprojektisi pysyy salassa, niin mahdollisen epäonnistumisen kuin täydellisen onnistumisen ja iloisen yllätyksen säilymisen vuoksi. Mene uudelleen nukkumaan. Perheenjäsenille mutise jotain epämääräistä, jos he kysyvät mitä oikein touhuat.

Tee tänään

Herää ja mene keittiöön toivoen, ettei taikina tule ovella vastaan. Ota esille leivinlauta ja jauhota se oikein kunnolla, siis todella reippaalla kädellä, samoin levitä lähettyville puhdas keittiöpyyhe tai leivinliina (joka ei ole se ykköslempparipyyhkeesi, sillä tässä tulee kumminkin sotkua) ja ripottele sille runsaasti, sanon uudelleen erittäin runsaasti vehnäjauhoja. 

Kumoa pullistunut, kupliva taikina jauhotetulle leivinlaudalle ja taputtele se neliöhköön muotoon ja nosta kulmat keskelle. Pyöräytä leivän muotoon, mutta älä vaivaa yhtään sen enempää. Nosta taikina jauhoiselle leivinliinalle ja nosta liinan nurkista tarttuen takaisin kulhoon kohoamaan peitettynä.


Kuumenna uuni 230 asteeseen ja laita pata uuniin. Kun uuni on saavuttanut tavoitelämpötilan, kuumenna pataa vielä 20 minuuttia. Nosta pata uunista, ota kansi pois ja kippaa pyyhkeen sisällä kohonnut taikina niin äkkinäisellä liikkeellä pataan kuin mahdollista, älä koita sörkkiä taikinaa mitenkään. Laita vain kansi päälle, pata uuniin ja toivo parasta. Palaa 30 minuutin kuluttua paikalle, ota kansi pois padan päältä ja paista leipää vielä 10-15 minuuttia ilman kantta. Puhdistele pyyhettä parhaasi mukaan ja laita se lopuksi pesukoneeseen. Onneksi et ottanut sitä parasta pyyhettäsi. Pitäisi muuten tehdä postaus keittiöpyyhkeistä, ne tuntuvat olevan tärkeä juttu blogaaneille. EDIT: Nyt sellainen on, lue täältä.

Kumoa leipä padasta ritilälle ja anna jäähtyä. Ota hyvää voita pehmenemään, tämän leivän kanssa ei syödä mitään mukalevitettä. Ripota vielä suolahiutaleita voin päälle, jos uskallat. Speltissä on mukava pähkinäinen maku, sitä ei vaan kannata käyttää liikaa, vain osana jauhoista.


Twitteristä huomasin, että ensi viikolla päättyy kuiva kausi ammattipyöräilyn seuraamisen osalta. Keskiviikkona Eurosportilta alkavat lähetykset niin Dubaista kuin Espanjastakin. Nythän minulla ei sitten olekaan muuta kuin aikaa katsastaa tämän vuoden trikoomuoti ja millaiset parrat tai viikset ovat tänä vuonna coolit. Dubaissa lähtöviivalle asettuvat suosikeistani ainakin Mark Cavendish ja Sir Bradley Wiggins. Espanjan ajosta en löytänyt paljon vielä tietoa, mutta ehkä mañana.