tiistai 26. heinäkuuta 2016

Aikansa kutakin

Varo, käsi näkyyy kuvassa!
Kun yli viisi vuotta sitten aloitimme blogin, oli blogimaailma melko toisenlainen. Ainakin ruokablogeissa oli paljon enemmän anonyymejä blogeja, joissa kirjoittajien nimiä ei ilmennyt, kuvista puhumattakaan. Tai toisinpäin. Minulle ajatus omasta nimestä blogissa oli aivan mahdoton. En missään nimessä tahtonut sitä tuoda julki. Jos  joku tuttu luki blogia ja kommentoi epähuomiossa niin, että nimeni oli esillä tai pääteltävissä, poistin kommentin, tietysti siitä kommentoijalle erikseen kertoen. 

Sittemmin  moni tuttu blogaani on siirtynyt bloggaamaan ainakin etunimellään, ellei koko nimelläänkin, oma ja perheen kuviakin on useilla blogeissaan. Minunkin katsantokantani on huomattavasti lieventynyt alun ehdottomasta nimimerkin takana pysymisestä. En enää edes oikein osaa selittää, mikä siinä olisi ollut niin kauheaa, jos joku olisi tiennyt nimeni. Suurin syy muutoksen on ollut se, että nykyään tunnen niin monia muita blogaaneja, ettei anonyymiys blogissa ole enää tärkeää. Eikä sille ihmiselle, joka ei minua tunne, ole mitään väliä onko nimeni Minna taikka Sanna. 

Muistan ensimmäisessä miitissäni miettineeni sanonko edes etunimeäni kenellekään. Nyt se tuntuu suorastaan oudolta ja hupsulta. En silti ota ollenkaan kantaa siihen, miten muut tässä asiassa toimivat. Kukin on täysin oikeutettu bloggaamaan juuri sillä tavalla kuin tahtoo, päättäen itse kuinka paljon itsestään blogissa kertoo. Minusta se toimii hyvin, että tavatessamme blogaanien kesken otamme huomioon sen, millä tasolla kukin on avoimuudessaan. Heihin, jotka bloggaavat nimimerkillä, viitataan muualla (vaikka postauksissa) sillä, vaikka nimen tietäisikin. Kenen nimi on yleisesti tiedossa omasta halustaan, häneen viitataan nimellä. Samoin kuvien kanssa, arvostan sitä paljon. 

Toinen syy siihen, miksi olen luopumassa nimimerkin käyttämisestä ja vaihtamassa etunimeni blogin profiiliin on niinkin yksinkertainen kuin se, että olen kyllästynyt viittaamaan itseeni ja Kammenpyörittäjään nimimerkeillä. Se tuntuu nykyään hölmöhköltä. Kysyin Kammenpyörittäjän mielipidettä asiaan muutama viikko sitten ja päätimme, että kun Tour de France on ohitse ja heinäkuinen bloggaussuma on selvitetty, jätämme nimimerkkimme taakse.

Tästä lähtien siis CampaSimpukassa viittaan itseeni etunimelläni Sari ja Kammenpyörittäjään hänen nimellään, joka on Antti. Koska kyse ei kuitenkaan ole muotiblogista, enkä monien naisten tapaan koskaan mielestäni esiinny kuvissa edukseni, en aio naamaani vieläkään laittaa profiiliin. Postausten kuvissa saattaa jatkossa joskus esiintyä meistä enemmänkin kuin jalka tai käsi. 

Vakuutan ettei kyse ole Sarin säärikarvoista

maanantai 25. heinäkuuta 2016

Lehmänhermoisen päivällisperunat

Puolet sadostamme
Muistatteko kun hankin ensin haudutuspadan, jolla kaikki tehdään niin h-i-t-a-a-s-t-i? Ja sitten painekattilan, jolla kaikki tehdään tosi nopeasti? Ja rasvakeittimen, jolla kaikki uppopaistetaan? Riisikeittimen, jolla riisin voi laittaa jo aamulla kypsymään? Kaksi erilaista grilliä, joista toista osaan käyttää vaikka unissani ja toista en edes unissani?

Meillä on kaikenlaista keittiövempelettä, joista osaa käytän tuuriluonteisesti, toisia useammin. Haudutuspata, Crock Pot on ollut talossa jo useita vuosia, vuoden verran niitä on ollut jo kaksi, iso ja pieni, mutta kyseessä ei ole poikiminen, vaan ostin toisenkin. Nyt kun olemme kahdestaan, ei tarvitse aina kokata niin paljon, joten pienempikin pata piisaa. 

Tänään tein sukupäivälliselle perunalisäkkeen haudutuspadalla, koska oli tarpeen ajoittaa ruokaa melko laajalla holkkumalla. Löysin kivan haudutuspataohjeen perunoille Life Made Sweeter-blogista. Näköjään olen lukenut ohjeen aika heiveröisesti, sillä valkosipulia ruokaani ei päätynyt, mutta tavallisen uuden sipulin varsia kylläkin. 

Nostimme eilen 50% perunasadostamme. Viljelmämme koostuu kahdesta isohkosta ämpäristä ja nyt toinen niistä on kumottu. Noin kilon kerran saalista päätyi pataan kypsymään. 


Uusia perunoita haudutuspadassa, kun ruoalla ei ole niin kiire

  • 1 kg perunoita, pieniä taikka isoja, mielellään erivärisiä kuoreltaan, jos löytyy
  • uuden sipulin vihreitä varsia
  • suolaa ja pippuria
  • (valkosipulia, jos silmäsi ei sitä hylji)
  • timjamia, rosmariinia, ruohosipulia, lipstikkaa
  • oliiviöljyä ja nokare voita
Pese perunat ja leikkaa ne suurinpiirtein samankokoisiin paloihin. Sekoita kulhossa öljyyn suolaa, pippuria ja yrttejä. Silppua sipulinvarsia. Tai kokonaisia uusia sipuleita ja valkosipulinkynsiä, jos haluat olla alkuperäisohjeella uskollinen. Minä en vieläkään tajua, miten en huomannut koko valkosipulia tekovaiheessa. 

Vuoraa haudutuspata foliolla (ei tule sotkua). Pyörittele perunapaloja ja sipulisilppua öljyseoksessa ja kaada ne pataan folion sisälle. Kääntele hieman folion reunoja perunoiden päälle. Nosta kansi päälle ja laita pata low-asetukselle 5-6 tunniksi, mikäli sinulla on hyvin aikaa. Jos on hopumpi, laita pata high-asetukselle 2-3 tunniksi. Minä pidin pataani low-asetuksella noin 5 tuntia, kääntelin perunoita muutaman kerran tasaisen kypsymisen ja maustumisen varmistamiseksi, maistelin ja lisäsin suolaa. Loppupuolella lisäsin vielä muutamia voinokareita pataan. Nämä perunat olivat hyviä savustetun lohen kaverina. Valkosipuli olisi kyllä voinut olla paikallaan. Niin rapean näköisiä en perunoistani saanut kuin lähdeblogissa.

sunnuntai 24. heinäkuuta 2016

Laventelikakku kuudennen Ranska-haasteen päätöspäivänä




Tänään päättyy toinen vuoden kolmesta ruokahaasteestamme. Italiaa rimpuiltiin läpi toukokuussa aftercaminon vielä painaessa päälle. Nyt Tour de Francen aikana olen pinnistellyt jotain ranskalaista postaukseen yhtä kilpailupäivää lukuunottamatta joka päivä. Kovin suuriin ponnistuksiin en tälläkään kertaa kyennyt. Olen nyt syyttänyt urakalla uuniamme, en mukamas voi leipoa mitään. Ainakaan hyvin, mutta tänään kumminkin leivoin. Ystäväni sauvajyvänen kysyi, että mitä ei voi leipoa tai paistaa kiertoilmalla (joka uunissamme toimii aivan hyvin) ja aloin miettiä, että tosiaan, mitä tosiaan ei voisi. Olen vain aina ajatellut, ettei se sovi kaikkeen paistamiseen. 

Tänään leivoin ranskalaisen laventeli-jogurttikakun, jonka ohjeen otin täältä. Siinä on aika pätevän niminen ruokablogi, vai mitä? Luin ohjeen hieman huolimattomasti, uskotteko ja laitoin sitruunamehun väärässä kohdassa, mutta onneksi se ei haitannut. Määrät muuntelin leväperäisesti, mutta ilmeisesti sekään ei haitannut. Sokerin määrää vähensin hieman. 

Ranskalainen laventeli-jogurttikakku

  • 3 rkl tuoreita laventelinkukkia
  • 3,5 dl vehnäjauhoja
  • 2 tl leivinjauhetta
  • 1 tl jauhettua vaniljatankoa
  • ripaus suolaa
  • 2,5 dl maustamatonta jogurttia 
  • 2 dl sokeria
  • 2 suurta kananmunaa (käytin 3 pientä)
  • 1 sitruunan kuori raastettuna ja mehu (meillä verigreipin kuorta ja puolikkaan sitruunan mehu saatavuussyistä)
  • 1 dl kasviöljyä (meillä oliiviöljyä, jälleen saatavuussyistä, eilen käytin neutraalimman öljyn uppopaistamiseen)
  • 0,75 dl tomusokeria
  • loraus limoncelloa (kun laitoin sitruunamehun taikinaan)
Kuumenna uuni 180 asteeseen kiertoilmalla, ilman sitä 200 asteeseen. Irrottele laventelinkukan lehdet varsista. Valmistele rengasvuoka, mikäli se tarvitsee voitelua ja jauhottamista, minä käytin silikonivuokaa. 

Sekoita jauhot, leivinjauhe, suola ja vanilja kulhossa. Mittaa toiseen kulhoon sokeri, jogurtti, öljy ja raasta mukaan sitruksen kuori ja lisää kananmunat. (älä purista mehua taikinaan, vaan säästä se kiilteeseen). Laita 2/3 laventelinkukista mukaan kulhoon ja vispilöi ainekset tasaiseksi. Kaada seos jauhokulhoon ja sekoita taikina tasaiseksi nuolijalla. Kaavi taikina vuokaan ja paista noin 35-40 minuuttia uunin keskitasolla. Odota hetkinen ennen kuin kumoat kakun, ainakin pitempään kuin minä maltoin. Taisin nyt jaksaa odottaa kolme minuuttia. 

Kun kakku on hieman jäähtynyt, sekoita pikkukattilassa tomusokeri ja sitruunamehu, kuumenna seos. Koska minä olin hulauttanut sitruunamehun jo taikinaan, lorautin sokeriveteen hieman limoncelloa. Valuttele kuuma sokeriliuos kumotun kakun päälle ja ripottele koristeeksi loput laventelinkukat. Ei maistu saippualle, vaikka niin vähän pelkäsin.



Tour de Francen seremoniallinen viimeinen etappi ajetaan tänään ensin Pariisin lähettyvillä kohti keskustaa ja lopuksi kaupunkikierroksina Champs-Élyséesillä ja sen ympäristössä. Tällä viimeisellä etapilla ei ole enää tarkoitus haastaa kilpailua johtavaa ajajaa, eikä Chris Froomen saavuttaminen ja ohittaminen kokonaiskilpailussa ole enää mahdollistakaan, mikäli hän vain pääsee tavanomaisessa ajassa maaliin. Hän johtaa yli neljällä minuutilla toisena olevaa Bardetia. Joskus kun erot ovat pienemmät, vaikkapa vain muutamia sekunteja, ei silloinkaan ole ilmeisesti ollenkaan tapana "riistää" voittoa johtajalta enää viimeisellä etapilla. Suurin jännitysmomentti on kirikamppailu, jokainen kirimies haluaisi ylittää maaliviivan viimeisen kerran ensimmäisenä. Toivomme hyvää kuivaa säätä ja sitä, että kaikki vielä kisassa mukana olevat pääsevät turvallisesti maaliin. Ennen päätösetappia nähdään Eurosportilla naisten kilpa-ajoa, mikä onkin harvinaista herkkua, vaikka ammattilaisia on naistenkin puolella vaikka kuinka paljon. Niiden kilpailujen mainosarvo on ilmeisesti vain niin paljon huonompi, etteivät ne saa ruutuaikaa lainkaan niin paljon, kuin miesten kilpailut.



Huomenna alkavat haastevapaat viikot ennen La Vueltan alkua. Kilpailu starttaa 20.8. ja tänä vuonna minulla onkin paljon ajatuksia miten kokkaan kisan läpi espanjalaisin eväin, olinhan 5 viikkoa niitä popsimassa keväällä Pohjois-Espanjassa. Onneksi La Vuelta on vasta loppukesästä, heti caminon jälkeen eivät espanjalaiset ruoat hetkeen houkuttaneet ollenkaan, nyt on tunnelma jo aivan toinen. 

lauantai 23. heinäkuuta 2016

Täytettyjä kukkia

Ennen frittiä


Olen varmaan viisi vuotta aikonut tehdä täytettyjä kurpitsankukkia. Kun niitä sanoo zucchinin sijasta courgeteksi, niin saadaan päivän ranskalaisuuskin hoidettua. 

Täytetyt kurpitsankukat


Täyte

  • 8 kurpitsankukkaa
  • 0,5 purkkia ricottaa
  • puolikkaan sitruunan mehua
  • sitruunan kuori raastettuna
  • tuoretta minttua ja persiljaa
  • suolaa ja pippuria
  • edellispäivän kala-aterialta jäänyt jogurttikastikkeen loppu, noin 0,5 dl

Frittitaikina

  • 2 dl vehnäjauhoja
  • 1 dl valkoviiniä
  • puolikkaan sitruunan mehu
  • vähän sitruunan kuorta raastettuna
  • ripaus suolaa ja pippuria

Paistamiseen

  • rypsiöljyä uppopaistamiseen 
Sekoita täytteen ainekset kulhossa tasaiseksi massaksi, säädä sen paksuutta sitruunamehulla niin, että se on hyvin pursotettavissa, mutta aika tanakkaa kuitenkin. Pursota täytettä isolla tyllalla kukan sisälle ja pyöräytä varovasti kukat lehtien kärjet takaisin kiinni. 

Tee friteeraustaikina sekoittamalla ainekset tasaiseksi, säädä senkin paksuutta viinin määrällä, niin että taikina on melko paksua.

Kuumenna öljyä padassa tai kattilassa niin paljon, että sitä on muutaman sentin korkeudelta astiassa. Kuumenna kunnes lämpötila on 160-170 astetta.

Kasta täytetyt kukat yksi kerrallaan taikinassa ja nosta ne pois pehmeäkärkisillä pihdeillä taikinasta, valuta hieman ja laske kuumaan öljyyn paistumaan muutama kerrallaan. Minä laitoin kolme kerrallaan, uppopaistoin pienehkössä pannussa. Kun kukkien taikina pinta on kummaltakin puolelta kauniin värinen, nosta kukat paperin päälle valumaan. Syö heti kuumana.


Joku kukista oli joko vähemmän raikkaan tuore tai sitten jotain eri lajiketta, se maistui selkeän kitkerälle, pari maistui enemmän kukkaiselle, loput sitten muuten vain oikein hyvälle. Rakenne oli hyvä heti paistamisen jälkeen, noin puolen tunnin kuluttua taikinakuori oli melko pehmeää, eikä enää niin mukavaa syödä. Nämä sopisivat hyvin alkuruoaksi ja täytteen makua säätelemällä voi päästä erilaisiin makumaailmoihin. Muutoin söimme ranskalaisia juustoja, nekin olivat hyviä. Tai no sinihomejuusto ei ollut kauhean pahaa. 



Tour de Francen toiseksi viimeisellä etapilla oli märkä sää, vettä satoi oikein kunnolla. Lukuisia nousuja ja laskuja sisältänyt keskipitkä etappi ei muuttanut kokonaiskilpailun johtajan asemaa, Chris Froome on käytännössä voittaja ennen huomista seremoniallista päätösetappia Pariisissa. Toki sekin on maaliin ajettava. Tämän päivän voittaja oli Movistarin Ion Izaguirre. 

perjantai 22. heinäkuuta 2016

Aika kuivan leivän kaupitsee



Talouden työssäkäyvälle järjestyi ylimääräinen vapaapäivä tänään ja siksi olenkin elänyt lauantaissa jo aamu seitsemästä asti. Aamiaiselle istahdimme kuitenkin vasta yhdentoista maissa, sillä vapaapäivän aamuina ei saa olla kiire. Ellei siis ole hoppu jonnekin, nyt ei ollut. Halusin jotain ranskalaiseen viittaavaa aamiaista ja keittiössä pyöriessäni huomasin täysin hengettömäksi kuivaneen patonginpätkän leipäpussissa. Ei se ollut alunalkaenkaan hyvä patonki, siksi sitä ei syötykään kokonaan. Mutta siitä se oli hyvä, että se vain kuivui aivan kalikaksi, eikä viitsynyt homehtua. Siitäpä minä sitten tein meille aamiaiseksi minikokoisia köyhiä ritareita, fiinimmin french toastia. Sain samalla kulumaan loppuun eilisen kirsikkakastikkeen ja liian ohueksi jääneen vaniljavanukkaan kastikkeena senkin. 

French toast vanhasta leivästä

  • kuivaa patonkia sen verran kuin sitä nyt sattuu olemaan, meillä 2/3 täysin kuivanutta patonkia
  • maitoa 
  • kananmuna
  • ripaus sokeria
  • pikkuisen vaniljatangosta raastettua murua
  • hilloa, marjakastiketta tai mitä nyt haluatkin lisäkkeeksi
  • jäätelöä, kermavaahtoa tai vaniljakastiketta
Sekoita laakeassa astiassa maito ja kananmuna tasaiseksi, maidon määrä riippuu siitä, kuinka kuivaa leipä on ja kuinka paljon paloja on kostutettavaksi. Lisää maitoa, jos se meinaa käydä vähiin. Lisää seokseen vähän sokeria ja vaniljaa. Leikkaa patonki tai muu vaaleahko leipä noin 2 cm pätkiin. Laita kunnon nokare voita pannulle ja pannu kuumenemaan. Asettele patonginpalat maitoseokseen ja anna niiden imeä nestettä hetken aikaa, käännä palat toisin päin. Tunnustele paloja hieman, ovatko ne vettyneet maidosta sopivasti, ei liikaa, ettei niistä tule mössöisiä. Paista paloja voissa molemmin puolin, kunnes pinta on kauniin värinen. 


Minä asettelin toastit isolle lautaselle, lusikoin päälle kirsikkakastiketta ja kaadoin vielä päälle pikkuiset kupilliset vaniljavanukasta, jotka jäivät eiliseltä jälkiruoalta. Ne olivat vaniljakastikkeeksi sopivan paksuista. Olisin voinut liottaa paloja ihan pikkuisen pitemmän aikaa, minuutin tai kaksi, kuoriosa oli hieman sitkasta, mutta keskusta sopivan pehmeää ja onhan meillä hampaat suussa, joilla pureksia. 



Tour de Francen kolmanneksi viimeinen etappi, numero 19 ajetaan tänään vuoristoisissa maisemissa, lähetys Eurosportilta alkaa jo klo 13. Siinä voi olla enää kenenkään mahdotonta saavuttaa Chris Froome etumatkaa kokonaiskilpailussa. Minulta tahtoo mennä mielenkiinto kisoihin, jos ne ratkeavat liian aikaisin, paitsi ei tietenkään silloin, jos suosikkini johtaa. 

Joku tykkää tämän kesän sadosta tontillamme

torstai 21. heinäkuuta 2016

Vaniljavanukas kirsikkakastikkeella



Tänään meillä oli jo ties monettako kertaa savustettua kalaa päivällisellä, Muurikan sähkösavustin on ollut mukavan helppo käyttää ja aivan kelvollista savukalaa sillä saa aikaan. Asiaa enemmän hipsteröivät lienevät eri mieltä, mutta ei se haittaa. Jälkiruokana meillä oli vaniljavanukkaan ja kastikkeen välimuoto, jonka tein samalla ohjeella kuin muutama päivä sitten suklaavanukkaan, mutta nyt vaihtaen tumman suklaan tilalle valkosuklaata. Kirsikkakastike oli vanukkaan ohella päivän ranskalaisuus ja sen ohjeen otin löyhästi täältä

Vaniljavanukas kolmelle

  • 1,5 dl valkosuklaanappeja (vähemmän olisi ollut parempi)
  • 1,5 dl täysmaitoa
  • 1 dl kermaa
  • 2 rkl sokeria
  • 3 kananmunan keltuaista
  • 1 rkl konjakkia
  •  ripaus vaniljatankoa raastettuna

Kirsikkakastike

  • 3 dl kirsikoita
  • 3 rkl vettä
  • 2 rkl sokeria
  • 1 rkl konjakkia
  • ripaus vaniljatankoa raastettuna
  • puolikkaan sitruunan mehu
Vaniljavanukasta varten mittasin valkosuklaanapit blenderin kannuun. Olisi piisannut vähemmänkin, vaikkapa 0,75 dl. Mittasin maidon, kerman, konjakin, sokerin, vaniljan ja keltuaiset paksupohjaiseen kattilaan ja vispilöin seoksen tasaiseksi. Aloi kuumentaa seosta lähelle kiehumispistettä. Saatoin joko jättää kastikkeen hieman alle parhaa sakeutumisasteen tai sitten valkosuklaa ei toimi yhtä hyvin kuin tumma suklaa. Kaadoin kuuman seoksen blenderiin ja sekoitin tasaiseksi, suklaa suli kuumaan kastikkeeseen. Jaoin kastikkeen annoskulhoihin ja laitoin ne jääkaappiin hyytymään. 

Kirsikkakastiketta varten otin kirsikoista kivet pois käyttäen vinkkiä, jonka luin Kokit ja potit-blogista. Käytin lasipulloa, jossa oli pyöreäreunainen pullonsuu, laitoin aina kirsikan kerrallaan pullon suulle ja painoin kiven kirsikan läpi puisella syömäpuikolla. Kivi putosi pulloon ja sotkua tuli paljon vähemmän kuin muilla kivenpoistomenetelmillä, joita ole kokeillut. Kivet sai pois pullosta laittamalla sinne hieman vettä ja hölskyttelemällä pulloa alassuin. Kiitos vinkistä!

Laitoin paksupohjaiseen kattilaan kirsikat, sokerin, veden, konjakin ja vaniljan ja keittelin seosta noin 15-20 minuuttia, jonka aikana neste ensin lisääntyi, mutta sitten kiehui kokoon ja sakeni. En käyttänyt vihjeohjeessa ollutta maissitärkkelystä, sillä en halunnut rakenteesta kiisselimäistä. Jätin sattumaisen kastikkeen jäähtymään. 

Vanukas ei hyytynyt niin hyvin kuin toivoin, mutta oikein hyvän makuista se oli, joskin sillä rajalla, että olisi ollut liian makeaa. Kirpeänmakea kirsikkakastike sopi vanukkaan kaveriksi oikein hyvin. 


Tour de Francen 18. etappi oli henkilökohtainen aika-ajo, jossa Froome jälleen ajoi etapin voittoon ja lisäsi kokonaiskilpailun johtoaan. Alkaa tämä Tour olla taputeltu. 



keskiviikko 20. heinäkuuta 2016

Bistroateriaa mukaellen


Tour de Francen viimeinen kolmannes alkoi tänään. Eilen ajajat lepäsivät, tuskin ajoivat sataa kilometriäkään. Minä pidin kaksi vapaapäivää Tourista, maanantaina minua vaivasi melkoinen lorvikatarri, joka on onneksi nyt mennyt ohitse. Päivälliseksi  meillä oli Careliassa nauttimamme pihviaterian toisinto niin hyvin kuin osasin. 

Entrecôte kahdelle parilla lisäkkeellä

  • 2 palaa naudan entrecôteta (noin 200-250 g kumpikin)
  • liraus oliiviöljyä 
  • suolaa ja pippuria
  • 6 keskikokoista perunaa
  • 1,5 l rypsiöljyä friteeraamiseen
  • suolaa
  • sokeriherneitä
  • nokare voita
  • 4 rkl majoneesia
  • muutama tippa shirachaa 
Ota entrecôte lämpenemään pari tuntia ennen grillaamista. Taputtele paloille oliiviöljyä ja ripota suolaa ja pippuria. Leikkaa perunat tasakoikoisiin lohkoihin ja jätä ne kylmään veteen likoamaan. Kun alkaa olla ruoanteon aika, laita öljy kuumenemaan pataan tai paksuun kattilaan. Ota perunat pois vedestä pyyhkeeseen kuivumaan. Kuumenna öljyä 170 asteeseen ja paista perunat ensimmäisen kerran, noin 6-8 minuuttia. Tee se kahdessa erässä, jos kattilasi ei vedä koko satsia kerralla. Kauho melkein kypsiksi paistetut perunat talouspaperin päälle vatiin ja jätä jäähtymään. Otan lämpö pois öljyn alta tässä välissä, jatka sen parissa myöhemmin.

Valmistele grilli kuumaksi, me käytimme tällä kertaa Weberiä ja brikettejä. Kun briketit ovat valmiit ja grillissä ainakin 220 astetta, laita pihvit kypsymään. Me grillasimme entrecôte-paloja neljä minuuttia puoleltaan ja nostimme ne folioon asettumaan noin 10 minuutiksi.

Lihapalojen asettumisen aikana kuumenna öljy uudelleen, tällä kertaa 180 asteeseen ja friteeraa perunat toiseen kertaan. Nyt voit varmaankin laittaa kaikki kerralla, kun perunat ovat jo melkein kypsiä. Paista niitä, kunnes ne ovat kauniin värisiä ja kypsiä, mutta pehmeitä sisältä. Kokeilla yhdellä palasella kypsyyttä, varo kieltäsi. Kauho kypsät perunat uudelle palalle talouspaperia ja peitä. 

Käytä sokeriherneitä pannulla, jossa on nokare voita, niiden ei tarvitse varsinaisesti kypsyä, kunhan hieman lämpenevät ja ottavat makua voista. Minulla oli sunnuntain tomahawk-aterialta jäänyttä kotitekoista maustevoita.

Asettele lautaselle foliosta otettu asettunut pihvi, nosta sille nokare maustevoita, meillä tässä kohtaa oli Haaparannasta ostettua kolmen pippurin maustevoita. Aseta toiseen reunaan lautasta ranskanperunoita ja majoneesin ja srirachan sekoitusta dipiksi perunoille, toiselle reunalle sokeriherneitä. 

Meillä entrecôte onnistui kyllä ensikertalaisen tuurilla, sisus oli herkullisen punertavaa ja pinta pippurinen ja rapea. Perunatkin olivat lähes täydellisiä, vaikka itse kehunkin. 




Tour de Francen 17. etappi on tietysti jo ajettu, mutta me katsomme sitä nyt tallenteelta. 

tiistai 19. heinäkuuta 2016

Farm - uusi tuttavuus Tallinnassa ja aina kiinnostava KUMU


Tallinnan pyrähdyksemme toinen päivä valkeni sateisena. Heti aamiaisen jälkeen loikkasimme autoon ja ajoimme KUMUun, Viron Taidemuseoon, jossa voi käydä ihan jokaisella Tallinnan reissulla, paitsi jos se on suljettu, kuten harmiksemme oli viime talven reissulla. Nyt olimme paikalla oikeana päivänä ja museo oli auki. 


Ensin tutustuimme näyttelyyn, jonka nimi on Poeesia ja Spliin, mikä on suomeksi Runous ja Ahdistus. Näyttelyssä on upea kokoelma naisten asuja viktoriaaniselta ajalta. Näyttely on avoinna aina 9.10.2016 asti. Suosittelemme. Katsoimme näyttelyn toiseenkin kertaan ennen poislähtöä.


Muita näyttelyitä tällä kertaa olivat  mm. Kylmä katse. Hyperrealismin variaatioita Viron taiteessa ja uusi pysyvä näyttely Konflikteja ja mukautumista. Neuvostoajan virolainen taide (1940-1991). Nämä olivat kumpikin kiinnostavia myös. Ulkona museon pihassa oli hieno äänitaideteos, museon rappusia pitkin kuulosti liikkuvan jonkunlainen maanjäristys, joka hajotti rappuset palasiksi, mutta vain päässämme. 





Päivä meni niin nopeasti, ettemme paljon muualle ehtineetkään, paitsi lemppariruokakauppoihimme. Onneksi emme olleet nyt aikoneet ostaa yhtään strutsinmunaa, sillä niitä ei ollut yhdessäkään käymässämme kaupassa. Päivän aikana satoi ajoittain, mutta Kammenpyörittäjä kävi silti pienellä kuvausreissulla sadekuuroja vältellen. Tallinnassa riittää yksityiskohtia ja kuvattavaa aina vaan. 


 



Joku asia on muuten näköjään samoin kuin meillä Jyväskylässä, kun kesä tulee, kadut kaivetaan auki! Joskushan työt on tietysti tehtävä, mutta arvelen, ettei kesä ole kovin hyvä tuolla kadun kaupoissa ja ravintoloissa, kun kiveys on poisrevittynä ja remonttiaidat tekevät liikkumisesta hankalaa. 


tuolla takana ovat ne kukkakojut, joista minunkin pionini olivat peräisin


Minilomasemme toisen illan ruokapaikaksi valitsimme Restoran Farmin, jonka ohitse olimme kulkeneet aiemmilla reissuillamme ja havainneet kiinnostavaksi. En muista lukeneeni yhtään suomalaisen blogaanin kokemusta tuosta ravintolasta, mutta sama pää jne, on niitä voinut ollakin. 


Farmin ruokalista vaikutti lupaavalta sekin, vaikka edellisillan Tuljak oli hyvin kirkkaana vielä mielessä. Meidän pöytämme tarjosi hyvät näkymät keittiöön ja istuin kyllä aika niska kenossa illan aikana nähdäkseni keittiöön mahdollisimman paljon. 


Ravintolassa oli alkuillasta jo aika paljon asiakkaita ja enemmän ulkomaalaisia kuin Tuljakissa. Ympäristö oli hauska ja viihtyisä, pöydät väljästi niin, ettei tarjoilijoiden tarvinnut pujotella pöytien väleissä ja asiakkaatkin mahtuivat hyvin nousemaan pöydästä häiritsemättä aivan takana istuvia. Siitä pisteet!

Aloitimme aterian kuohuviinillä ja tutkailimme listaa. Minä päätin ottaa pateeta alkuruoaksi ja Kammenpyörittäjä nytkin tartarin voidakseen verrata sitä edellisillan vastaavaan. Ruokajuomaksi valitsimme viinilistalta pullollisen ranskalaista roséta, joka maksoi mielestäni vähemmän kuin ravintolan sivulla luki. Muistelen, että pullollisen hinta olisi ollut 26 euroa, mutta listassa lukee 30 euroa. 

Minun kanipateeni oli hyvää ja Kammenpyörittäjän tartar näyttävä ja suuri annos. Pateetani riitti hänellekin, sillä tuo pieneltä näyttävä purkki oli täynnä maukasta herkkua. Pidin kattauksista. Tartarin viiriäisen keltuainen oli hauskasti laitettu raakaan sipulirenkaaseen, pitää muistaa itsekin käyttää tuollaista astiaa.



Pääruokina minulla oli vasikkaa ja pöydän toisella puolella lammasta. Olin juuri ehtinyt mainita, että hyvin keittiön ja salin välinen lasi pitää käryt keittiön puolella, kun pannuille heitettiin enemmänkin lihaa ja kalaa. Jonkun verran myös saliin käryä ylsi ja liekit löivät liedellä korkealle. Minun vasikkani oli pikkuisen pettymys, ainakin ensimmäisten suupalojen ajan, jolloin leikkasin lihapalan ohuempia osia. Kun pääsin paksumpaan kohtaan saakka, se olikin jo mehevää ja hyvää. Annos ei ollut kovin näyttävän näköinen. Lammasannos tarjoiltiin aika ronskilta peltilautaselta, josta tuli mieleen sairaalaruoka. Liha oli kuulema hyvää ja mureaa, paahdettuja kasviksia oli melkoiset määrät. 


Jälkiruoaksi otin marenkia, tuorejuustoa, mysliä ja marjoja sisältävän annoksen ja Kammenpyörittäjä juustoja. Minun annokseni oli kyllä aikamoinen keko kaikenlaista, en millään voi sanoa sitä kauniiksi. Makeaa oli ihan mahdottoman paljon. Se on kyllä sanottava, että marenki oli parasta, jota olen koskaan syönyt. Juustoannoskin oli ronskin kokoinen, neljää juustoa neljä palaa. Kaikki olivat kovia juustoja, erilaisia toki keskenään. Pienessä padassa tarjottu marjaseos oli maukasta, siinä oli ainakin marinoituja vadelmia ja kirsikoita.  




Kahvin jätimme tällä kertaa väliin. Ateria maksoi 115 euroa, joka oli mielestäni todella edullinen. Edellisillan aterian oltua niin hyvä, Farmin oikein kelpo setti jäi hieman hopealle, vaikkei siinä ollutkaan mitään erityistä moittimista. Tarjoilu oli ystävällistä. Jollain oli huono  päivä, pari satsia laseja putosi lattialle, kun niitä oltiin laittamassa takaisin hyllylle. Työnjako oli selkeä, naiset siivosivat sirpaleet.

Lisään postauksen Campasimpukan ylälaidasta löytyville Poissa kotoa- ja Valmiissa pöydissä-välilehdille, joille kerään matka- ja ravintola-aiheisia postauksiamme.