sunnuntai 27. heinäkuuta 2014

Coq au vin ja crème brûlée revisited


Tämän vuotinen Ranska-haasteemme, neljäs järjestyksessään, on erinäisistä syistä hieman onnahdellut. Olemme olleet reissussa, olen ollut toipilas, on ollut liian lämmin jne jne. Muutamia ranskalaisia ruokalajeja on kuitenkin lautasiltamme voinut bongata tänäkin vuonna, osa revisited-tunnisteella varustettuina. Samaan sakkiin solahti tämänpäiväinen ateriammekin, coq au vin pääruokana ja crème brûlée jälkiruokana. Kukkoa viinissä tein Julia Childin neuvoin blogin ensimmäisenä kesänä. Ei siinä silloin ollut kukkoa, eikä ollut tänäänkään, vaan broileria. Foodgawkeria selaillessani osuin hyvin nopeasti Bakers Royale-blogiin, jossa oli tehty Kukkoa Rieslingissä. Neuvot siihen olivat alunperin minunkin suosikkibrittini, Nigel Slaterin kirjasta. Luonnollisesti soveltelin jonkun verran.

Ensimmäisellä kerralla kukkoa viinissä-kokkailussani käytin punaviiniä, enkä ottanut valmiista ruoasta minkäänlaista kuvaa, en edes huonoa. Punaviini värjää vaalean lihan melko pahannäköiseksi. Nigel Slaterin ohjeessa viininä käytettiin rieslingiä ja kiinnostuin tästä heti. Meillä oli keväältä jemmattuna Schlumbergerin viiniä, jota olimme mielineet aukaista jo monta kertaa.

Coq au Riesling neljälle

  • 4 broilerinkoipea
  • 4 broilerin rintaleikettä (luullisia ja nahkallisia nekin)
  • 100 g pekonia 
  • 2 sipulia
  • 8 isoa herkkusientä
  • 1 rkl voita ja saman verran oliiviöljyä
  • turaus valkosipulitahnaa (tai 2-3 valkosipulin kynttä)
  • 3 dl kuivaa valkoviiniä
  • 2,5 dl kanalientä
  • 2 dl kermaa
  • suolaa ja pippuria
  • yrttipuketti
  • tuoretta persiljaa koristeluun
Silppusin sipulin ja leikkasin pekonin ja sienet viipaleiksi. Kuivasin kanapalat. Laitoin pannun kuumenemaan ja sille voin ja öljyn. Paistelin kanapalojen pintoja muutamia minuutteja joka puolelta. Nostin palat isoon kannelliseen kasariin. Paistoin samalla pannulla sipulia ja pekonia sen aikaa, että sipuli laiskistui ja pekoni luovutti rasvansa ja rapeutui. Nostelin reikälusikalla sipulit ja pekonit kasariin. Paistoin jäljelle jääneessä rasvassa sieniä muutamia minuutteja ennen kuin nostin nekin kasariin.



Kaadoin kasariin viinin ja liemen, ripotin päälle suolaa ja pippuria ja turautin valkosipulitahnaa mukaan, viimeiseksi nostin yrttikimpun pinnalle. Sekoittelin ja nostin liemen kiehumaan kasarissa. Laitoin kannen päälle ja annoin ruoan kypsyä 25 minuuttia. Lisäsin kerman ja jätin ruoan kiehumaan ilman kantta vielä 15 minuutiksi. Liha alkoi olla jo kypsää. Käänsin lihapaloja ja valelin niitä kastikkeella.


Keitin ranskalaista kivanmuotoista pastaa. Kaadoin pastan isolle vadille ja nostelin päälle kanapaloja ja isoja lusikallisia kastiketta sienineen ja pekonipaloineen. Päälle ripottelin tuoretta persiljaa. Söimme ruoan tuoreen patongin kanssa. Lihaa oli lämpimänä päivänä vähän liiaksi, riivin tähteet irti luista ja laitoin kylmään myöhempää käyttöä varten.


Jälkiruokana meillä oli crème brûléeta. Joitakin kuukausia sitten tein crème brûléeta haudutuspadalla, kun siihen aikaan vannoin sen nimeen, että hidas on kaunista. Nyt olen tullut uuteen uskoon. Innostuin eilen etsimään painekattilaohjeita ja löysin myös jälkiruokaohjeita. Pitihän minun heti kokeilla tätä kermaista herkkua höyrypannullakin. Ohjeen otin pätevästä höyrypannublogista Pressure Cooking Today. Sovelsin hieman määriä. 

Crème brûlée painekattilassa kuudelle

  • 8 kananmunan keltuaista
  • 1 dl hienojakoista sokeria
  • ripaus suolaa
  • 4.5 dl kuohukermaa
  • 1 tl vaniljatahnaa
Minulla ei ole vielä varsinaista höyrytysosaa painekattilaani, mutta kehitin sen vanhan riisinkeittimen pohjaritilästä ja pienen kerroskattilan höyryosasta. Laitoin painekattilan pohjalle vettä minimimäärän merkkiin asti. Asetin pienen pyöreän ritilän veteen kattilan pohjalle ja sen päälle reikäisen höyryosan, joka oli tarpeeksi pieni, että painekattilan kansi mahtuisi kiinni. Mittailin mahdollisia annosvuokia ja huomasin, että ranskalaisten jogurttien savikupit, joita olen säästellyt, olivat sopivia. Niitä mahtui neljä kappaletta reikäosaan ja kuppeja saattoi pinota, mikäli vain painekattilan korkeus riittäisi. Otin kuusi savikuppia valmiiksi. 

Tämän brûléen menetelmä oli mukavan yksinkertainen. Erottelin keltuaiset kulhoon ja jemmasin valkuaiset rasiaan mahdollista marenkia varten. Lisäsin kulhoon sokerin, suolan ja vaniljan. Vatkasin kevyesti vispilällä. Lisäsin kerman ja sekoitin. Siivilöin liemen kaatonokalliseen kannuun, ettei jäisi kananmunan rihmoja. Kaadoin seosta annoskuppeihin niin, että reunasta jäi sentti tyhjää. Peitin kupit foliopalalla ja nostin kupit kattilan höyryosaan, neljä pohjalle ja kaksi niiden päälle. 


Laitoin kannen päälle ja laitoin virran kattilan alle täysille. Noin viidessä minuutissa paine kattilassa nousi yhden raidan verran, pienensin lämpöä kattilan alla. Keitin annoksia 6 minuuttia ja annoin sitten kattilan päästää itsestään painetta 10 minuuttia. Siinä vaiheessa kahvasta löysätessäni painetta ei ollut enää kovin paljon. Kurkistin päällimäiseen annoskuppiin folion alle, seos ei ollut aivan hyytynyt. Peittelin kupin uudelleen ja painekeitin koko hommelia vielä 5 minuuttia, jonka jälkeen päästin heti paineet kattilasta paksuin patakintain varustettuna. 

Nyt brûléet olivat hyytyneet, päällimmäiset vähän vähemmän, kuin pohjalla olleet. Nyt muistan, että teen vastaisuudessa samantien niin, että keitän annoksia 8-9 minuuttia ja päästän paineet samantien pois. Jäähdytin annoskuppeja sen minkä ne nyt ylipäätään jäähtyivät helteessä ennen kuin siirsin ne jääkaappiin odottamaan jälkiruoka-aikaa. 

Ennen syömistä ripotimme annosten päälle teelusikallisen hienointa kidesokeria, jota meiltä löytyi. Aikaisemmin olen käyttänyt jotain ruskeaa sokeria. Kammenpyörittäjä paahtoi pinnan tohottimella ja sitten olimmekin valmiit Amélie-hommiin. Olin vähän peloissani, että brûléet olisivat munakokkeloituneet. Olivat ne aika kiinteitä, mutteivat kananmunaisia ollenkaan, pidimme tosi paljon! Ensikerralla keitän niitä hieman vähemmän. 

Tour de France 2014 on saatu päätökseen. Seremoniallinen viimeinen etappi sujui melko vähin kaatumisin ja Vincenzo Nibali leivottiin voittajaksi. Kylläpä hän näytti ujolta palkintokorokkeella. Katselimme mielenkiinnolla ilmakuvia Pariisin liepeiltä, muttemme kyllä nähneet luimupupujen maisemia, ehkä he bongasivat omat kulmansa paremmin. EDIT: Saisihan sitä päivän voittajankin mainita, Marcel Kittel oli nopein!

Tämän vuotinen kisa muotoutui aivan erilaiseksi kuin alkuasetelmat antoivat ymmärtää. Kiinnostava siitä silti tuli vaihtelevine säineen ja komeine maisemineen. Pidimme myös tänä vuonna kisaa säestäneestä LeMond kiertueella-ohjelmasta. Greg LeMond ja Eurosportin edustaja, vekkulisti englantia ääntävä, monien housujen mies, Stefano Bernabino (jonka nimen etsiminen internetistä vei meiltä melkein 45 minuuttia!) muodostivat kivan kaksikon, joka touhusi kolmen viikon tourin ajan monenlaista. Nyt alkavat kokkausvapaat viikot, ennen kuin La Vuelta ja neljäs Espanja-haasteemme alkavat 23.8.2014.

tätä joimme Matin kuudensien häiden kunniaksi
Ellu ei antanut aukaista tätä!

lauantai 26. heinäkuuta 2014

No nyt alkoi lyyti kirjoittaa!


Burgundinpata painekattilassa, eli höyrypannukokeilu nro 1

  • 1 kg naudanlihaa (minulla tällä kertaa vähän nolosti osa sisäfilettä ja osa paistia)
  • 150 g paketti pekonia silppuna
  • 3 punaista uutta sipulia viipaleina
  • 2 porkkanaa viipaleina
  • 6 suurta herkkusientä viipaleina
  • turaus tomaattipyrettä
  • turaus valkosipulitahnaa
  • 2 rkl hillosipuleita
  • 0,5 l lihalientä
  • 0,3 l punaviiniä (vähän viraabelia, mutta omiaan keittohommiin)
  • iso yrttibucket, vai miten se kirjoitetaan Hyacinthiksi (rosmariinia, timjamia, basilikaa, oreganoa, ruohosipulia paistinarulla yhteensutaistuna nippuna)
  • suolaa ja pippuria
  • vehnäjauhoja lihapalojen jauhottamiseen
Sulatin liemen valmiiksi. Pilkoin sipulin ja porkkanat pieniksi viipaleiksi ja kuullotin niitä oliiviöljyssä hetkosen. Kaadoin ne höyrypannuun (lue:painekattilaan). Pilkoin pekonin silpuksi ja paistelin ne kypsiksi ja lisäsin painekattilaan. Leikkasin lihat isohkoiksi kuutioksi ja ripotin päälle suolaa, pippuria ja vehnäjauhoja. Sekoittelin käsin, että lihapalat saivat ylleen yhtäläisen kuorrutteen. Paistoin lihapalojen pinnat kiinni pannulla öljyssä ja lisäsin palat painekattilaan. Kaadoin päälle liemen ja viinin. Lisäsin mukaan tomaattipyreen ja valkosipulitahnan, sekoittelin. Ihan pinnalle asetin yrttikimpun.

Sitten alkoi se pelottava painehommeli. Nostin padassa olevan sörsselin kiehumaan. Laitoin kattilan kannen päälle ja annoin paineen nousta kattilassa. Meidän Fissler-kattilassa paineen nousemisen näkee kannessa olevasta merkkinappulasta, joka nousee ylöspäin ja paljastaa yhdestä kahteen valkoista raitaa. Niistä voi arvata, että paine on yksi raita näkyvillä sopiva, kahden näkyessä pitää jo olla valmis alentamaan lämpöä kattilan alta.



Paineen nouseminen sopivaan asetukseen otti noin 10 minuuttia. Sen jälkeen pienensimme induktiolevyn alta 200 wattiin. Sillä asetuksella pata kiehui 25 minuuttia. Päästelimme sitten höyryt padasta jännittyneinä, miltä ruoka näyttäisi. Voi herranen aika! Pata näytti siltä, että sitä oli kiehuteltu 6-8 tuntia, liemi oli sakeaa ja lihapalat mureita.


Meillä oli riisiä kiehumassa riisinkeittimessä ja piti vielä odottaa sen kypsymistä. Kun riisinkeitin ilmoitti, että aikaa on 13 minuuttia, lisäsin painekattilaan viipaloidut herkkusienet ja kaksi ruokalusikallista hillosipuleita. Laitoin kannen takaisin paikalleen ja laitoin induktion täysille. Muutamassa minuutissa paine nousi taas sinne kahteen raitaan asti. Sammutin induktion ja jätin painekattilan asettumaan. Kun riisi oli valmista, päästin painekattilasta paineet pihalle. Ruoka oli kuin olikin ihan valmista. Liha mureaa, yrttipuketti melkein hajonnut, sienissä vielä purupintaa ja makua. Kertakaikkiaan mehevää ruokaa! Meni siinä aikaa vielä kaikkiaan kaksi tuntia, kun emme osanneet optimoida järjestystä. Mureutuminen kuitenkin nopeutui huomattavasti ja varmasti käytän pelotta painekattilaa jatkossa usein!



Tour de Francen toiseksi viimeinen etappi, henkilökohtainen aika-ajo jäi meiltä hieman vähälle huomiolle höyrypannuhommien takia. Jälkijunassa sain selville, että Tony Martin oli aika-ajon nopein ja viimeiselle, seremoniaselle etapille kohti Pariisia lähtee Vincenzo Nibali melkein kahdeksan minuutin johtoasemassa.

Äärestä laitaan - suunnitelmissa nopeaa ruoanlaittoa


Olen kertonut miten paljon pidän haudutuspadastani ja blogiin on jo kertynyt muutamia postauksia sillä tehdyistä ruokalajeista. Haudutuspadan idea on tehdä homma hitaasti ja kaikessa rauhassa, sillä saa lihapalasta mureaa, kun vaan on ajoissa liikkeellä ruoanlaiton kanssa. Kymmenen tuntia ei ole aika eikä mikään, kun haudutellaan. Nyt olen hommannut toisen ääripään vempeleen, painekattilan, jolla ruoanlaiton pitäisi sujua suit sait sukkelaan, sillä minullahan on usein hyvin kiire, kuten tiedätte. Harkitsin painekattilan ostamista (minuksi hämmästyttävän) pitkään, lähinnä pelkosyistä. Olin nähnyt monet kerrat, miten Australian Masterchefissä amatöörikokit taistelivat hiki päässä painekattiloiden kanssa ollen vaikeuksissa kannen aukaisemisessa. Pudotusuhalta välttyneet kanssakilpailijat heittelivät parvelta neuvojaan, miten höyrypannun saisi auki. Sehän luonnollisesti innosti tätäkin kotikokkia vastaavaan.

Karavaanireissullamme katselin jo Ranskassa painekattiloita ja niitähän olivatkin markettien hyllyt notkollaan. Ne muistuttivat aika paljon niitä edullisia laitteita, joita olen täälläkin germaanimarketissa nähnyt, siipimuttereita ja gummitiivisteitä. Jätin ostamatta. Mielessäni siinsivät Lyypekin Karstadtin talousosasto ja sen mittavat kattilavalikoimat, sekä kohteliaat Frau Müller tai Herr Smichdt, jotka kertoisivat kaiken, mitä tahtoisimme tietää painekattiloista.

Tämä skenaario toteutuikin aivan täsmälleen. Ilmeisesti olimme sen verran potentiaalisen näköisiä asiakkaita, että meille kannatti osoittaa huomiota. Tuota pikaa meille oli myyty Fissler-merkkinen painekattila. Meillä on ahkerassa käytössä samanmerkkisiä teräskattiloita, olemme kyseisiin kattiloihin erittäin tyytyväisiä, joten hylkäsimme toisen lempimerkin, Silitin, painekattilat ostomielessä. Ne ovat kyllä kauniita nekin kirkkaissa väreissään. Koska valitsemamme kattilan ohjekirja oli mystisesti kadonnut, eikä löytynyt Fraun, eikä Herrn toimesta, meille tarjottiin merkin yleistä opaskirjasta ja kymmentä prosenttia alennusta. Kyllä me sen verran Vileneitä olemme, että tarjous kelpasi. Saimme vielä muutaman kerran demonstraation siitä, miten kannen tulee napsahtaa suljettaessa ja avattaessa, nyökyttelimme, että ah ja, sehr schön.

Kattilan koon valitseminen oli hieman vaikeaa. Olisin tietysti halunnut malliston suurimman, mutta alan jo muistaa, etten kokkaa kovin suurelle porukalle. Toisaalta mitään pikkukippoakaan ei kannata ostaa, joten päädyimme viiden litran kattilaan.

Kammenpyörittäjässä on olemassa tiettyjä insinöörimäisiä piirteitä, joita minusta tyystin puuttuu. Häntä kiinnostaa tietää, miten uudet inkkeet toimivat ja miksi. Minulle kelpaa yleensä se, että kattila nostetaan tulelle ja sitten otetaan jo lautaset ja servetit esille. Kammenpyörittäjä meni jopa niin pitkälle, että etsi netistä juuri kyseisen höyrypannun ohjekirjan ja referoi sen minulle eräänä heinäkuisena iltana heti kohta karavaanireissun jälkeen. Sanomattakin on selvää, etten kuunnellut enkä omaksunut mitään informaatiota. Eilen sitten minuakin kiinnosti ja olin nyreissäni, kun en itse löytänyt kyseistä dokumenttia tuosta vaan. Onneksi henkilökohtainen tiedonhankkijani ja koti-insinöörini oli paikalla ja etsi manuaalin minulle ja jopa tulkkasi sen lontoosta suomeksi. Teimme jännittävän koeponnistuksen niinkin vaativalla tavalla, kuin keittämällä pari litraa vettä painekattilassa. Oli se jännittävää. Kurkistelin kattilan kannessa olevaa venttiiliä ja laskin minuutteja, sekä mietin mielessäni, että paljonko maksaa laivamatka Saksaan, jos kattilaa pitää lähteä vaihtamaan. Ei tarvinut. Vähän harmillista, sillä Lyypekissä voisi kyllä lähteä taas käymään.

Osasimme päästää höyryt kattilasta ja tarkoitus oli valmistaa siinä jo eilen ruokaa, mutta ilmeni, ettei kotona olisi päivällisaikaan muita kuin minä. Siirsin varatut lihapalat jääkaapista nollalaatikkoon ja muutin ranskalaispäivällissuunnitelmat ranskalaisleivonnaissuunnitelmiksi. Tänään kotona onkin enemmän väkeä, on Alikersantti, Uunituore Aikuinen, Nuori Morsian, Kammenpyörittäjä ja minä. Meille kaikille aion loihtia painekattilassa burgundinpataa. Ainekset ovat valmiina, ohje on mielessä kirkkaana. Ainoastaan kello on liian vähän, sillä ruoan valmistaminen ei tule sitten viemään kuin pienen hetkisen verrattuna crock-pot-hommiin.

Tein burgundinpataa ensimmäisenä blogikesänä, enkä sen jälkeen ole tehnytkään, ellen aivan väärin muista. Toisinto uudella valmistustavalla ei siis olisi haitaksi nyt, kun tämänvuotinen Ranska-haasteemme ja Tour de France ovat loppusuoralla. Varmuuden vuoksi teemme höyrypannuhommat ulkona, mutta kyllä minua hieman jännittää, mitä lautasille loihtiutuu tänään. Tuloksista tuonnempana.


perjantai 25. heinäkuuta 2014

Vadelmafinancierit


Ei ole palellut tänäänkään, ei varmaan koko Suomessa. Olen kuitenkin ollut hieman virkeämpi ja jaksoin leipoa jo pitkään aikomiani financier-leivonnaisia. Niiden salaisuus ovat paahdettu voi, mantelijauho ja kananmunan valkuaiset. Otin ohjeen näihin mukaviin teen tai kahvin kavereihin Oh sweet day!-blogista. 

15 pientä financieria vadelmahillolla

  • 3 rkl vehnäjauhoja
  • 3 dl mantelijauhetta
  • 1,2 dl sokeria
  • ripaus suolaa
  • 3 kananmunan valkuaista
  • 1 tl vaniljauutetta
  • 1,5 dl sulatettua, paahdettua voita
  • vadelmahilloa
  • tomusokeria
Lämmitä uuni 200 asteeseen ja voitele pieniä metallisia vuokia. Jos käytät silikonisia, niitä ei tarvitse voidella, ei kai pidäkään. Sulata voi ja paahda sitä kattilassa niin, että se saa ruskean sävyn, muttei pala. Kun se tuoksuu pähkinäiselle, se on sopivaa. Kaada se toiseen astiaan jäähtymään. 

Sekoita kulhossa sekaisin sokeri, jauhot, mantelijauhe ja suola. Vatkaa toisessa kulhossa valkuaiset vaahdoksi. Yhdistä valkuaisvaahto ja vaniljauute kuiviin aineisiin. Lisää viimeisenä paahdettu voi, joka on ehtinyt hieman jäähtyä. Sekoita taikina tasaiseksi. Lusikoi jokaiseen pieneen vuokaan ruokalusikallinen taikinaa. Tipauta päälle pieni nokare vadelmahilloa ja lusikoi lisää taikinaa, niin että hillo peittyy, muttei vuoka tule liian täyteen. Minulla oli niin pieniä metallivuokia, että kokonaisuudessaan leivonnaisia tuli 10 pientä metallivuokiin ja viisi pienehköihin silikonivuokiin. Paista uunissa noin 15-18 minuuttia, kunnes pinta on kauniin kullanruskea. Pullauta leivonnaiset vuoistaan, kun ne ovat hieman jäähtyneet ja sirottele niiden päälle tomusokeria. 



Tour de Francen kolmanneksi viimeinen, 19. etappi ajetaan paikoin sateisessa säässä. Etappi on tasamaaluonteinen ja massakiriä saattaa odotella. Kilpailu tuntuu olevan jo taputeltu ja voittaja selviö, mutta tietysti Vincenzonkin pitää maaliin asti tulla jokaisella etapilla. Huomenna on vuorossa kilpailun ainoa aika-ajo, henkilökohtainen sellainen. Joukkueaika-ajoa ei tässä kisassa olekaan lainkaan. 

Tällaista Tuplapotkua meillä ei vielä olekaan!

torstai 24. heinäkuuta 2014

Vuorietappi ja helle ottivat voimille

Aamupäivällä teimme pienen reissun Mikkeliin katsomaan myytävänä olevaa matkailuautoa. Pysähdyimme matkalla Kangasniemelle tankkaamaan ja poimimme sieltä päivän kirkon, komean puisen, jonka katselimmme ulkopuolelta, sillä sisälle olisi päässyt vasta monen tunnin kuluttua. Kirkkoa ympäröi kaunis hautausmaa, jolta ei työntekijöitä puuttunut, varmaan kymmenkunta ihmistä hääräsi leikaten ruohoa ja siistien puuskia. 



Söimme aamupalaa levähdyspaikalla ja mietimme, että harvoin Suomen kesässä on niin kuumia aamuja. 


Kangasniemelle voisi sitten vähän vanhempana suunnistaa uudelleen, kun alkaa olla tekemisen puutetta. Ei ihan vielä.


Auto ei ikävä kyllä ollut ihan niin sopiva, kuin olimme toivoneet, joten jatkamme etsimistä. 

Tänään en ole jaksanut tehdä ranskalaista ruokaa, eikä olisi kyllä maistunutkaan. Lämmin sää ja toipilaisuus veivät minusta mehut niin, että piti ottaa päiväunet kesken Tour de Francen vuorietapin. Onneksi heräsin, kun matkaa maaliin oli vielä kymmenisen kilometriä ja ehdin katsomaan, miten lopussa käy. Vincenzo Nibali näytti hurjat voimansa ja rohkeutensa ja ajoi vuorietapin maaliin ensimmäisenä, neljäs etappivoitto tästä kisasta oli plakkarissa. 

Eilen illalla pihaamme pölähti Kammenpyörittäjän ajavia tuttavia yhteislenkillään, vesipullot täyttyivät,
Andreja puski espressoja ja cappuccinoja, mukava iltahetki!

keskiviikko 23. heinäkuuta 2014

Kir Royal -klassikkodrinkki Ranskasta


Tänään on se päivä, jolloin en ole enää ollenkaan alaikäisten lasten äiti, onneksi pari harjoitteluvuotta aikuisen äitinä on jo tehnyt minusta ihan hyvän jatkoäidin, nyt kun perusäitiä ei niin paljon enää tarvita. Kuopuksen 18-vuotispäivänä söimme hänen toiveidensa mukaisesti pihviaterian ja jälkiruokana marjaisaa täytekakkua. Onneksi minun ei ole tarvinnut osata askarrella mutkikkaita kakkuja, yhtään muumi- tai spiderman-kakkua tai myöhemmn vaikka world of warcraft-kakkua en joutunut edes yrittämään poikien lapsuusvuosina. Hyvä niin. Nyt pitäisi vielä päättää, "löydänkö" tuliterän aikuisen passin kätköistäni, että hän pääsee illalla baariin. Se on kokonaan toinen juttu.

2-vuotias vekkuli, vekkuli hän on edelleen (luvalla julkaistu kuva)
Emme yritä syrjäyttää vieläkään Kivistöä kotimaisten ruokablogien drinkkiykkösenä, heidän torstaidrinkkinsä ovat legendaarisia. Tosin vielä odottelemme sitä luvattua grillattua drinkkiä, ehkä tällä viikolla? Campasimpukan lyhyt drinkkilista jatkuu nyt kuitenkin yhdellä klassikolla, nimittäin helpolla, mutta tyylikkäällä Kir Royalilla. Se sopii tähän juhlapäivään hyvin, etenkin kun Ranskassa ajetaan edelleen Tour de Francea. 

Kir Royal

  • 2 cl Crème de Cassis-likööriä
  • samppanjaa tai kuohuviiniä
Viilennä likööri ja kaada sitä kylmennettyyn samppanjalasiin. Kaada lasi lähes täyteen samppanjaa. Siemaile.


Tour de Francen 17. etappi oli klassinen vuorensahauspätkä Pyreneillä, jossa vuoronperään kiivettiin  ja laskettiin. Pituutta etapilla oli "vain" 124,5 km ja se päättyi raatelevaan nousuun. Tinkoff Saxon Rafal Majka polki itsensä ensimmäisenä maaliin pallopaidassaan. Hieno voitto! Kokonaiskilpailun johtaja on tietysti edelleen Vincenzo Nibali.

tiistai 22. heinäkuuta 2014

Lipstikkainen vichyssoise

meidän melkein ainut kirsikkamme ennen kuin joku sen pihisti
Eilen Tour de Francessa oli toinen lepopäivä ja se sopi minullekin mitä parhaiten, sillä piipahdin päiväkirurgisessa operaatiossa. Pääsin jo illalla kotiin ja nyt minulla on lääkärin määräys olla tekemättä paljon mitään neljän viikon ajan. Sehän vain passaa. Ruokaa täytyy sentään tehdä, eikä se olekaan kiellettyjen asioiden listalla. 

Kun menimme Saksaan kesäkuussa, söimme laivalla lipstikkakeittoa, johon ihastuimme kumpikin. Keitto oli selvästi koko buffetin paras ruokalaji. Kammenpyörittäjä kysyi, että osaisimmekohan itse tehdä samanlaista keittoa ja arvelin, että helposti! Ennen reissua alas leikkaamamme lipstikka on pihamme harvoja menestyjiä tälle kesälle. Nyt se on taas yhtä iso, kuin ennen leikkaamista. Niinpä ajattelin, että tämä minun toipilasaikani ensimmäisen päivän ruoka olisi juuri lipstikkakeitto. Etsin foodgawkerista sanoilla lovage soup ja löysinkin keiton, joka oli nimetty lipstikka-vichyssoiseksi. (kirjoitan muuten lipstikan lukemattomilla eri tavoilla väärin, koko ajan pitää korjata). Se kävisi minulle ranskalaisuudesta, toivottavasti käy teillekin. Ohjeen otin kivasta blogista bite by Michelle.

Lipstikkainen vichyssoise kolmelle

  • 3 isonpuoleista perunaa, minulla uusia siiklejä
  • 1 purjon valkoinen osa, noin 15 cm pitkä
  • 1 iso uusi sipuli vihreine varsineen
  • 2 valkosipulinkynttä
  • 0,5 l lintulientä (ankkaa ja kanaa)
  • 2 rkl voita
  • iso nippu lipstikkaa varsineen päivineen
  • vettä sen verran, että ainekset liemen lisäämisen jälkeen peittyvät hyvin
  • suolaa ja pippuria
  • (loraus ensiapukermaa)
  • 1 rkl turkkilaista jogurttia/annos
  • muutama tippa hyvää oliiviöljyä/annos
Kuorin perunat ja sulatin liemet. Leikkasin purjon ja sipulin ohuiksi viipaleiksi, perunat kuutioiksi ja kuorin valkosipulin kynnet. Otin lipstikkanipusta muutamia isoja lehtiä sivuun ja leikkasin muut varret ja lehdet silpuksi.

Kuullotin voissa hetken aikaa sipulia, purjoa ja valkosipulinkynsiä. Kaadoin ainekset pannulta kattilaan ja lisäsin päälle sulatetut liemet. Kumosin mukaan perunapalat ja sen verran vettä, että ainekset peittyivät kunnolla. Keittelin keittopohjaa sen aikaa, että perunat olivat kypsiä ja lisäsin silputun lipstikan mukaan. Annoin sen kiehua mukana noin 5 minuuttia. 

Otin muutaman kauhallisen lientä kattilasta pois, ettei keitosta tulisi liian laihaa ja kaadoin loput mikserin kannuun. Pyöräytin ainekset tasaiseksi keitoksi. Lisäsin hieman lientä, että koostumus oli sopiva. Leikkasin säästetyt lisptikkalehdet oikein pieneksi silpuksi ja lisäsin ne keittoon. Lisäsin suolaa ja pippuria. Ripsautin suolaa aavistuksen liikaa, joten pyöristin makua pienellä lorauksella kermaa. Tarjoilin keiton syviltä lautasilta  turkkilaisen jogurtin kera.




Tour de Francen 16. etappi ajettiin Carcassonnesta Bagnères-de-Luchoniin ja sillä oli mittaa kärsimykselliset 237,5 km. Mukana oli tuskallisia ylämäkiä ja hurjia laskuja. Sää näytti olevan mitä parhain ajamiseen, vain vähän yli 20 astetta lämmintä, loppunousuja ja laskuja uhkailtiin ukkospilvillä, mutta huonoa säätä ei onneksi tullut. Minua aina kylmäävät nuo hirveät laskuosuudet. Tinkoff Saxon Michael Rogers oli vahvin ja voitti ensimmäisen Tour de Francen etappinsa. toiseksi sinnitteli Thomas Voeckler, mikä ilahduttaa minua. Kokonaiskilpailun johtajan paikalla jatkaa Vincenzo Nibali. 



sunnuntai 20. heinäkuuta 2014

Kesäkurpitsa-lohiquiche


Tänään söimme tähdenlentoja hyödyntävää piirasta, quichemuunnelmaa. Kammenpyörittäjä loimutti eilen lohta niin paljon, että sitä jäi tällekin päivälle. En ollut pitkään aikaan tehnyt ranskalaista piirasta, quichea, joten nyt oli hyvä aika sille, kun Tour de Francea on vielä viikko jäljellä. 

Quiche kesäkurpitsalla ja loimulohella

Pohja

  • 250 g vehnäjauhoja
  • 125 g kylmää voita kuutioina
  • 1 tl suolaa
  • 1 kananmuna
  • 40 ml kylmää vettä
Tein ensin piirakkapohjan tekeytymään. Olen ottanut ohjeen aikoinaan Michel Rouxin Piirakkakirjasta. Keräsin pohja-ainekset vettä lukuunottamatta kulhoon ja nypin ainekset sekaisin leivänmurumaiseksi seokseksi. Lisäsin veden parissa erässä ja työstin taikinaa sen verran, että se muotoutui palloksi. Käärin pallon kelmuun ja laitoin sen jääkaappiin noin puoleksi tunniksi, jonka aikana valmistelin täytteet ja katsoin toisella silmällä Tour de Francea, jossa taas satoi aivan karmeasti. 

Täyte

  • kymmenen sentin pätkä kesäkurpitsaa ohuiksi siivuiksi leikattuna
  • 2 uutta sipulia suikaleina
  • pieni loraus oliiviöljyä kasvisten kuullottamiseen
  • noin 150 g tähdelohta
  • noin 100 g irlantilaista cheddaria raastettuna
  • 3 kananmunaa
  • 3 dl kermaa
  • ripaus suolaa
  • tuoretta tilliä ja timjamia
Kuumensin uunin 180 asteeseen. Painelin viilenneen taikinan pyöreän lasivuoan pohjalle ja reunoille. Pistelin taikinan haarukalla ja asetin arkin leivinpaperia pohjan päälle ja siihen päälle pussillisen keraamisia paistopainoja (myös kuivat herneet käyvät tähän tarkoitukseen hyvin, nekin voi käyttää moneen kertaan). Esipaistoin pohjaa 15 minuuttia. Haudutin sen aikaa kesäkurpitsa- ja sipuliviipaleita oliiviöljyssä pienellä pannulla.

Nostin pohjan vuokineen uunista ja siirsin paistopainot pois taikinan päältä. Levitin kasvikset pohjan päälle ja asettelin niiden päälle lohipalasia. Vatkasin kananmunat kevyesti sekaisin kerman kanssa ja kaadoin seoksen vuokaan. Pinnalle ripottelin pippuria, juustoraasteen ja yrtit. Paistoin piirasta noin 35 minuuttia, kunnes pinta oli kauniin värinen ja täyte hyytynyt. 



Tour de Francen viidestoista etappi ennen huomista vapaapäivää ajettiin tosiaan osittain ukkossadekuuroissa. Teillä oli vettä niin, että hirvitti katsoakin. Onneksi loppukirin aikaan sade oli jo loppunut ja tiekin kuivunut melkein kokonaan. Pitkään irtiotossa olleet Jack Bauer ja Martin Elmiger ajettiin aivan maaliviivalla kiinni ja voittoon ajoi norjalainen Alexander Kristoff. Vincenzo "Nipsu" Nibali johtaa kokonaiskilpailua.