sunnuntai 24. helmikuuta 2013

Grillikauden toiset avajaiset


Kaasugrillimme on talvisin käytössä sen mukaan, kuinka sen päällä olevan hupun saa nätisti poistettua. Kovalla pakkasella tätä ei kannata yrittää, sillä emme tahdo rikkoa monta vuotta kestänyttä huppua. Tänään ilma oli merkillisen oloinen, mistä lie tuli tuuli, joka teki juuri pakkasen puolella olevan ilman kuitenkin jännän keväiseksi ja peitto suostui nätisti lähtemään grillin yltä. Kammenpyörittäjä oli joku aika sitten hankkinut Tiituspohjan Palvarista makkaroita, joita olimme jo haaveilleet monta päivää paistavamme. Minäkin olin ollut makkaraostoksilla Savuhovin tiskillä ja hamstrannut raakachorizoja. Sinappipurkkeja ja tuubeja ilmestyi jääkaapin uumenista pöydälle, enää piti keksiä lisäke makkaroille. Muistin Jokihaka kokkaa-blogin porkkana- ja palsternakkalisäkkeen, jota kokeilinkin jo. Halusin saada lisäkkeen, joka valmistuisi grillissä, hieman esikypsentäen liedellä. Käytin siihen:
  • 4 keskikokoista siikli-perunaa
  • 2 porkkanaa
  • 1 palsternakkaa
  • 2 kevätsipulia
  • tuoretta timjamia
  • nokare voita
  • suolaa ja pippuria
  • loraus vaahterasiirappia
  • tukevaa foliota
Kuorin ja viipaloin perunat, porkkanat ja palsternakan. Höyrytin ne melkein kypsiksi. Silppusin sipulin ja asettelin lähes kypsät viipaleet foliolle litteäksi kasaksi. Ripottelin sipulin päälle, samoin timjamin, suolaa ja pippuria. Luruttelin pikkuisen vaahterasiirappia päällimmäksi yhdessä pienten voinokareiden kanssa. Ummistin paketin huolellisesti ja laitoin paketin heti grillin parilalle, kun aloimme lämmittää umpikylmää grilliä. Käänsin pakettia pariin otteeseen ja kun makkarat olivat kypsät, oli kasvislisäkekin. 


Parilalle päätyi hirvi- ja lammasmakkaroita ja kahta erilaista chorizoa. Puolitimme makkarat, että kukin sai maistaa joka laatua ja lämpimän, foliossa hautuneen lisäkkeen kanssa maukkaat makkarat muodostivat kelpo sunnuntaiaterian, josta kenties puuttui finesseä, muttei makua. Eilisen patongin loput käytimme hävikistä herkuksi-teemalla leikaten leivän viipaleiksi, sivelemällä viipaleet  oliiviöljyyn sekoitetulla bruschettamausteella ja nopeasti grillaamalla ne. 

8 kommenttia:

  1. Ihan sama mitä tähän aikaan vuodesta grillaa, kaikki on ihan luksusta. Ja varsinkin tuollainen kattaus - kunnon makkarat ja kaikki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli tosiaan hyviä makkaroita, vaikka sitten jäikin vähän arvoitukseksi, mikä oli hirveä ja mikä lammasta, kun menin sotkemaan Kammenpyörittäjän hyvän grillausjärjestyksen... :D Laita mies asialle ja sössi sitten itse kaikki, vai miten se sananparsimus menikään?

      Poista
  2. En tiennytkään että Tiituspohjassa on myymälä. Siellähän pitää käydä tutustumassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käy ihmeessä! Me ollaan joskus sieltä haettu ruokapiirin kautta hankittuja lihoja, jako on ollut siellä. Muuten en ole siellä käynyt.

      Poista
  3. meilla oli ennen vanhaan grillikauden avajaiset tammikuun ensimmäisenä viikonloppuna, nykyään parvekkeella kerrostalossa asuessa se vähän myöhästyy vaikka lämminsavustusta tuli tehtyä joulunakin.:)

    VastaaPoista
  4. Kateellisena luen grillijuttuja, mutta ihan kohta mekin päästään! Räystäät tippuu nääs sen verran lupaavasti. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään oli kyllä hetken aikaa sellainen pieni kevään tuntu, kun aurinkokin vähän pilkisti :)

      Poista