perjantai 22. helmikuuta 2013

Mangopiiras perjantain kahvitunnille


Työviikko alkaa olla pian paketissa. Kun aloittaa aamusta varhain, pääsee poiskin aikaisin. Tänään tilanne oli töiden puolesta hiljainen, joten taukohetki oli hyvä käyttää leipomiseen. Olemme pikkuhiljaa keräilleet kaappeihin ja laatikoihin tarpeellisia välineitä ja pienen kuivaruokavaraston, joten pastakastikkeen, pannukakun tai puuron tekemiseen on mahdollisuus melkein aina. Maitoa, munia ja rasvaa löytyy myös ja hätätilanteessa pyydetään jonkun eväistä apua. 

Minulla oli eväänä mango, joka oli jo tarpeen käyttää, joten päätin sommitella kahvipöytään pienen mangopiirakan. Lunttasin hieman viime keväisestä piirakkapostauksestani ja sovelsin sen mukaan, mitä kaapeista löytyi. Käytin taikinaan:
  • 2 kananmunaa
  • 2 dl sokeria
  • 3,5 dl vehnäjauhoja
  • 1,5 tl leivinjauhetta
  • 1,5 tl vaniljasokeria
  • 75 g voita sulatettuna
  • 2 dl maustamatonta jogurttia
  • ripaus suolaa
Kuumensin uunin 180 asteeseen. Voitelin ensin voinokareella pienen lasisen vuoan ja jauhotin sen korppujauheen puutteessa vehnäjauholla. Lopun voin sulatin ja jätin jäähtymään. Leikkasin mangon erittäin epätehokkaasti viipaleiksi. Vatkasin kaksi munaa ja sokerin käsipelillä niin vaahdoksi, kuin jaksoin. Mittasin jauhot ja sekoitin niihin leivinjauheen, suolan ja vaniljasokerin. Lisäsin jauhot, sulan voin ja jogurtin muna-sokerivaahtoon ja sekoitin taikinan tasaiseksi. Levitin taikinan vuokaan ja asettelin mangoviipaleet taikinan pinnalle. Ripottelin pikkuisen sokeria mangoviipaleiden päälle ja paistoin piirakkaa noin 50 minuuttia. Ongelmaksi meinasi koitua kakkutikun puute, sytkäriä ja nuuskarasiaa kyllä löytyi, muttei tulitikkua. Muistin onneksi, että spagetti sopii kakunkokeiluun oikein hyvin. Kuva taattua iLuuri-laatua.


4 kommenttia:

  1. No kyllä kelpaa kahvitella! Aika mukavia tuollaiset kahvitauot kun tulee piiras suoraan uunista..

    VastaaPoista
  2. Oi herkkua - ei meillä vaan koskaan ollut noin hyviä herkkuja kahvitunnilla tarjolla...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus meillä on koko ajan jotain pullaa tarjolla, sitten on kuivempia kausia, ihan hyvä. Ei pidäkään syödä pullaa joka päivä :)

      Poista