Viimeinen ilta Ponta Delgadassa oli käsillä, viikko oli mennyt nopeasti ja mukavasti. Vihoviimeiseksi ateriaksi saarella toivoimme jotakin hyvää. Selasin TripAdvisoria ja esittelin vaihtoehtoja Kammenpyörittäjälle. Olimme hieman pihvipaikan tarpeessa, mutta hyväksi mainittu sijaitsi sen verran kaukana, ettemme viitsineet lähteä jalkapelissä sinne asti. Kammenpyörittäjän viimeinen kuvausreissu valjastettiin myös illallispaikan varaamiseen. Muutama vaihtoehto lapulle kirjoitettuna hän lähti matkaan ja lupasi palata pöytävarauksen kanssa.
Eikä hän turhia luvannutkaan. Emme juuri suosi hotellien ravintoloita, mikäli hotellit ovat hienomman puoleisia, mutta A Colmeia-ravintolasta lukemamme arviot olivat posiviitisia. Edellisillan täysosumaillallinen vielä mielessämme ajattelimme, että sitä on vaikea ylittää ja lupasimme olla pettymättä.
Ravintola oli hiljaisenpuoleinen tuona lauantai-iltana, suuri seurue hotellin ranskalaisasiakkaita oli juuri lopettamassa illallistaan. Meidän lisäksemme muutama muu pöytä oli varattu, mutta tilaakin löytyi. Meidän pöytämme oli suuren lasiseinän vieressä, jonka toisella puolella oli sisäpiha ja siellä uima-allas. Olimme mielissämme, ettei kukaan ollut juuri tekemässä pellehyppyjä altaalla.
Nyt olimme osuneet kliiniseen hotelliravintolaan, joka olisi voinut sijaita oikeastaan ihan missä päin maailmaa vain. Palvelu oli muodollista ja ripeää, valitsimme nopeaan tahtiin kaksi ruokalajia ja viiniksi jo tuttua Terras De Lava-viiniä, tällä kertaa roseena. Alkuruokina meillä oli seesaminsiemenillä kuorrutettuja katkarapuja ja mustekalaa papujen kera. Kumpikin ruoka oli ihan mukava, muttei mitenkään silmiä suurentava. Minun ottamani kuva ravuista on epäterävä, en vieläkään osaa antaa pikkukameralle aikaa riittävästi.
Pääruoaksi valitsin uudelleen tonnikalaa, vaikka mietin olisiko se tyhmä valinta, Amfiteatron tonnikala oli niin hyvä, ettei olisi mukava pettyä. Kammenpyörittäjä valitsi valkoista kalaa, jonka nimeä en muista. Kummankin kala oli hyvää, lisukkeet haudutettuja kasviksia, jotka olivat hieman tylsiä. Minun tonnikalani oli vielä paljon paremmin paistettu, kuin edelliseni, joten olin iloinen valinnastani.
Jälkiruoaksi Kammenpyörittäjä otti juustoja ja minä ananascarpacciota jäätelön kanssa. Juustolautanen oli hieman hämmentävän näköinen juustoviipaleineen ja tumman hillokkeen kanssa, etenkin lisänä olleet rusinat olivat erikoinen yhdistelmä, mutta kuulema toimiva. Minun ananaani oli hyvää ja makeaa, jäätelö oivallista.
Kokonaisuus oli siisti ja rivakasti valmiiksi taputeltu. Ehkä aiemmat todella positiiviset kokemukset himmensivät tätä standardisuoritusta turhaan, mutta kuten sanottu, ravintola olisi voinut olla ihan missä vain, eikä siinä ollut mitään erityisempää azorilaisuutta. Illallinen kahdelta maksoi noin 70 euroa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti