lauantai 6. elokuuta 2016

Lakritsi-vadelmakääretorttu


Olimme vähän aikaa sitten nuorison luona ripustamassa tauluja ja hyllyjä. Toden sanoakseni minä istuin mukavasti pöydän ääressä, join mansikkamehua ja lueskelin uutta Kodin Kuvalehteä Antin kyykkiessä lattialla mittailemassa pojan kanssa, naulatessa ja naputellessa. Järkevä työnjako on tärkeää. 

Selatessani lehteä silmiini osui kivannäköinen kääretorttu, jota oitis tahdoin päästä kokeilemaan. Otin kuvan ohjeesta ja olin tyytyväinen, muistin meillä olevan lakritsijauhettakin. Kun aloin leipomishommiin, huomasin ottamani kuvan olevan niin epätarkka, ettei siitä ottanut tolkkua. Piti pyytää Kullannupulta uutta kuvaa. 

Lakritsi-vadelmakääretorttu Kodin Kuvalehdessä julkaistun ohjeen mukaan

Pohja

  • 4 kananmunaa
  • 1,5 dl sokeria
  • 1 dl perunajauhoja
  • 1 tl leivinjauhetta
  • 0,5 dl kaakaota

Täyte

  • 2 dl kermaa
  • 125 g maitorahkaa
  • 0,5 dl tomusokeria
  • 1-2 tl lakritsijauhetta
  • tuoreita vadelmia
  • koristeluun lisää vadelmia ja tomusokeria
Kuumenna uuni 200 asteeseen, kiertoilmalla 180 asteeseen. Vatkaa kananmunat ja sokeri ilmavaksi vaahdoksi. Yhdistä perunajauho, kaakao ja leivinjauhe ja sekoita muna-sokerivaahtoon. Levitä taikina leivinpaperille ja paista pellillä noin 7-10 minuuttia uunista riippuen. 

Paistumisen aikana levitä työpöydällä olevalle leivinpaperiarkille sokeria tasaisesti. Kun pohja on paistunut, kumoa se paperille nopealla kippausliikkeellä, suojaa kätesi patakintailla. Pohjan kypsyyden tiedät siitä, että sen pinnan kohoamat painuvat takaisin alas ja pintaan alkaa tulla ruskeampia pilkkuja. Varo polttamasta pohjaa, kaakaoisesta on pinnan väristä vaikeampi arvioida kypsyyttä kuin tavallisesta sokerikakkupohjasta. 

Irrota pohjan päältä leivinpaperi heti kuumana, auta hieman reunoilta, mikäli paperi meinaa olla kiinni. Kääri pohja löyhästi rullalle heti kuumana aluspaperin avulla, mutta vain hetkeksi ja avaa se uudelleen. Lehden ohjeessa sen sanottiin auttavan myöhemmässä varsinaisessa rullaamisessa ja saattoi se niinkin olla. 

Pohja jäähtyessä tee täyte valmiiksi. Vatkaa kerma, sekoita siihen mukaan lakritsijauhe, tomusokeri ja rahka. Levitä täyte jäähtyneelle pohjalle, jätä toiseen reunaan pari kolme senttiä tyhjää sille reunalle, joka jää rullan ulkoreunaksi. Levitä täytteen päälle tuoreet vadelmat tasaisesti. Kääri levy rullalle pohjalla olevan leivinpaperin avulla ja nipistä rullan päistä ylimääräinen paperi kiinni. Nosta rulla tarjottimelle tai leikkuulaudalle, jonka saat mahtumaan jääkaappiin. Anna kääretortun asettua jääkaapissa tunti tai pari ennen tarjoilua.

Ennen tarjoilua siirrä torttu tarjoiluvadille, sirottele pinnalle tomusokeria ja asettele päälle rivi tuoreita vadelmia. Lakritsi maistui tosi kivasti tässä leivonnaisessa. Pidimme siitä kumpikin oikein paljon. Pyöreää en saa kääretortusta yhtään sen enempää kuin letuistakaan!



Tämä postaus tulee ajastettuna, tällä hetkellä olen Englannissa jaloittelemassa, siitä voi lukea lisää toisesta blogistani, CampaCaminosta

2 kommenttia:

  1. Kääretorttu on ihan parasta paniikkileivonnaisnälkään! Lakua vähän vierastan suurissa määrin kerman kanssa, mutta olisin valmis tälle antamaan mahdollisuuden.

    VastaaPoista