keskiviikko 23. elokuuta 2017

Possujunassa

La Vueltan viides etappi päättyi jonnekin korkelle mäen huipulle, jonne ei mahtunut katsojia ollenkaan. Jostain syystä espanjalaisen kanavan lähetyskin loppui joskus noin tuntia ennen maaliintuloa ja jatkui sitten, kun yksinäisen näköinen voittaja, Alexsay Lutsenko heilutteli palkintonalleaan korokkeella. Kokonaiskilpailua johtaa Chris Froome, mutta ilokseni Alberto Contador sinnitteli juuri ennen Froomea etapin maaliin. Niinpä ei tullut takkiin enempää tänään. 

Toledossa aamu alkoi melkein siedettävissä lämpötiloissa. Hotellin mukavan aamiaisen jälkeen lähdimme heti nähtävyyskierrokselle. Kävimme katsomassa Museo del Grecoa. En koita kiistää tunnetun taiteilijan mainetta muilta osin kuin sen verran, että hän näytti maalaavan vain yhden mallista nenää ja käsien piirtämisessä hän oli aika surkea. Ei sillä, että itse osaisin, ei tarvitse huomauttaa. 


Seuraavaksi kävimme katsomassa paria kirkkoa, joista ensimmäisen (San Tome) kuuluisuus perustuu El Grecon maalauksen sijaintiin siellä ja jälkimmäinen oli aivan valtava katedraali. Toledo sijaitsee samaan tapaan monilla kukkuloilla kuin Siena Italiassa ja kulkeminen Toledossa näin kuumalla säällä saa kyllä naaman punaiseksi. 




Kierroksen päätteeksi ostimme vielä liput turistikierrokselle possujunaan. Se olikin hauska juttu. 45 minuutin kierros kaupungin ulkopuolella esitteli Toledon todella hyvin, sen keskustan kapeille ja jyrkille kaduille muutaman vaunun mittainen turistivaunuletka ei olisi mahtunutkaan. 



Iltapäivällä lämpötila nousi lähelle 40 astetta ja olemme pitäneet siestaa kuten kunnon espanjalaisetkin. Suunnittelimme lähipäivien ohjelmaamme, teimme majoitusvarauksia ja tutkimme La Vueltan reittiä, lähtö- ja maalipaikkoja. Ruokahalu on kummallakin edelleen kateissa, aamupalan jälkeen ei ole tehnyt mieli mitään syötävää. Onhan sitä kuitenkin jotain pientä syötävä, joten kuittasimme aterian mitä vaatimattomimmin, ostamalla purkin tomaattikeittoa, halkaisemalla loput pari päivää sitten ostamamme luumut ja kumoamalla lautaselle perunalastuja. Tästä ei jää kauheasti kotona kehuttavaa. Se pitää sanoa, että kyseinen eineskeitto oli oikein hyvää! Eineskeitoksi. 

Lisään kumminkin postauksen CampaSimpukan ylälaidan Poissa kotoa-välilehdelle, jonne kerään reissuaiheisia postauksiamme maittain. Muuten se voisi luulla, että se on jotenkn huonompi kuin muut postaukset. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti