perjantai 22. syyskuuta 2017

Ilmeisesti puolalainen nektariinikakku


Minä pidän kovasti nektariineista, enemmän kuin persikoista tai aprikooseista. Nektariinien ostaminen Suomessa on aika hasardihommaa, mutta välillä niiden loppukypsytys onnistuu kotioloissa. Useimmiten ei. Leivontaan voi käyttää vähän raaempiakin hedelmiä. Tänään halusin tehdä pienen jälkiruokakakun nektariineista ja löysin ohjeen, jota melkein noudatin. Taikinaan ei tullut lainkaan kananmunia, mutta minä lisäsin pari pientä kananmunaa. Ihan vain koska voin. Muuntelin mittoja vähän leväperäisesti, mutta tavallaan johdonmukaisesti. Tämä kakku muistuttaa aika paljon Puolen brandyn luumukakkua, jonka tein alkukuusta. 

Ilmeisesti puolalainen nektariinikakku

  • 6 rkl voita (epämääräinen ilmaisu, laitoin noin 50 g)
  • 2 dl vehnäjauhoja
  • 2 dl sokeria
  • 1 tl leivinjauhetta
  • ripaus suolaa
  • 1 tl vaniljatahnaa
  • 2 dl maitoa
  • 2 kananmunaa (ihan pieniä, ei kerrota kenellekään)
  • 2 nektariinia
  • tomusokeria koristeluun
Kuumenna uuni 180 asteeseen. Ota esille noin halkaisijaltaan noin 20 senttinen pannu, joka kestää uunikäytön, tai vuoka, jollei sinulla ole sopivaa pannua. Minä käytin pientä valurautapannua, samaa kuin luumukakussa. Laita voi pannulle ja pannu uuniin kuumenemaan. Kun voi on sulanut, ota pannu uunista ja kääntele sitä niin, että voi tarttuu pannun reunoillekin. 

Halkaise nektariinit ja poista kivi, leikkaa hedelmät viipaleiksi. Sekoita taikinan ainekset tasaiseksi ja kaavi taikina pannulle voin päälle. Älä sekoita, lähdeblogissani neuvottiin olemaan sekoittamatta. Asettele nektariiniviipaleet taikinan päälle. 

Laita uunipellille leivinpaperiarkki siltä varalta, että taikina nousee yli pannun reunojen. Minulla voita hieman valui paperille, joten paperi oli hyvä olla suojaamassa uunipeltiä. Paista noin 35-40 minuuttia. Kokeile tikulla kakun kypsyyttä. Jos tikku on puhdas pistoksen jälkeen, on kakku kypsä. Sirottele pinnalle tomusokeria ja syö vaikkapa jäätelön kanssa. Tai hyvän ystävän. 


torstai 21. syyskuuta 2017

Kaksi kertaa kaalikääryle

Jossain vaiheessa syksyä alkaa tuntua siltä, että kaalinpäät kaupassa esittävät kutsuhuutoja ja alan katsella vuorolistasta sopivaa kohtaa. Kaaliruoat vaativat usein pitkän haudutusajan eikä niitä tehdä ruoaksi silloin, kun aikaa on puoli tuntia. En tee kovin paljon kaaliruokia, mutta kääryleet täytyy joka syksy kyllä askarrella. Ja tänään oli se askartelupäivä. Kun Antti lähti aamulla töihin, minä jo nostelin pannuja ja kattiloita liedelle ja kun hän saapui kotiin, oli ruoka valmista. 

Käytin tällä kertaa kahta minulle vieraampaa kaalia, punakaalin olen ostanut vain kerran tai kaksi, savoijinkaalia en koskaan aikaisemmin. Otin ohjeet tietysti keittokirjahyllystäni, halusin kasvattaa listaa keittokirjoistani, joista olen kokannut ainakin yhden reseptin mukaan. Menin mukaan ku ite tekee-Minnan aloittamaan haasteeseen, jonka nimi on #suurikeittokirjahaaste

Kääryleet savoijinkaalista melkein Juuri nyt-kirjan ohjeella

  • 1 savoijinkaali
  • 500 g jauhelihaa
  • 2 dl ohrasuurimoita
  • 1 sipuli
  • 2 valkosipulinkynttä
  • tuoretta timjamia
  • 2 rkl voita
  • 2 rkl siirappia
  • 2 keltuaista
  • 2,5 dl kermaa (laitoin kyllä vähemmän, noin 1 dl)
  • suolaa ja pippuria
Leikkasin puukolla kaalin kantaan ristipiston ja laitoin kaalin kiehuvaan, suolalla maustettuun veteen kypsymään. Samaan aikaan keitin ohrasuurimot kypsiksi kattilassa ja jätin ne siivilään jäähtymään. Silppusin sipulin ja valkosipulinkynnet ja kuullotin niitä voissa sen aikaa, että ne olivat mukavan letkeitä. 

Kun kaali alkoi hieman pehmetä, irrottelin siitä lehtiä varovasti ja nostin ne suureen siivilään valumaan. Kaalista tuli 9 sen kokoista lehteä, että niistä sai tehtyä kääryleet. Lopun silppusin ja jätin toiseen kulhoon odottamaan, mikäli täytettä jäisi yli ja voisin tehdä lopuista kaalilaatikon. 

Leikkasin kaalinlehdistä ruotia hieman ohuemmaksi, että kääryleet olisi helpompi kääriä. Sekoitin jauhelihan, keltuaiset, ohrasuurimot, sipulit ja timjamin tasaiseksi täytteeksi. Lisäsin kermaan hieman, mutten niin paljon kuin ohjeessa, ettei täytteestä tulisi liian löysää. Otin täytettä lusikallisen ja kypsensin sen pannulla ja maistelin, onko suolaa ja pippuria tarpeeksi. Lisäsin hieman. 

Laitoin lusikallisen täytettä lehdelle ja käänsin ensin sivureunat keskelle ja sitten pyöritin kääryleen rullalle. Savoijinkaali tarvitsee vähemmän aikaa uunissa kuin punakaali, joten tein savoijinkaalikääryleet valmiiksi vuokaan ja laitoin viileään odottamaan. Olin voidellut vuoan runsaasti voilla ja asettelin kääryleet melko tiukasti lasivuokaan. En tehnyt kirjan ohjeen mukaista valelulientä, vaan käytin samaa lihalientä yhdessä kerman ja siirapin kanssa kuin Mysin kääryleillekin. 

Kun ruoka-aikaan oli noin pari tuntia, laitoin savoijinkaalikääryleet uuniin ensin 220 asteeseen siksi aikaa, että kääryleiden pinta alkoi ruskistua. Käänsin niiden kylkeä ja kaadoin niiden päälle voimakasta poronlihalientä, kermaa ja siirappia ohuina puroina. Pienensin uunin lämmön 120 asteeseen ja annoin kääryleitten hautua uunissa parisen tuntia. Valelin niitä samalla kuin punakaalikääryleitäkin, jotka viihtyivät uunissa monta tuntia kauemmin. Söimme kääryleitä syksyn ensimmäisen perunamuusin ja karpaloitten kanssa, eikä tainnut olla pahaa sanottavaa kummallakaan. 


Juuri nyt – Suomalaisen keittiön uudet klassikot on ollut kirjahyllyssäni jo pitkään. Olen syönyt Juuressa useita kertoja, enkä ole kertaakaan lähtenyt sieltä pettyneenä pois. Oli hauska nyt viimein tehdä jotain ruokaa kirjan ohjeellakin. Tämä kirja ei tule päätymään kierrätyspinoon, vaan menee takaisin hyllyyni silmän korkeudelle sille hyllylle, jossa lempikirjani ovat. 

Päivän toinen haastekirja on Mysi Lahtisen viime joulun alla ilmestynyt kirja Mysi kokkaa ja kertoo. Siinä on kokoelma Lahtisen suosituimpia ohjeita, osa on ilmestynyt Helsingin Sanomien kuukausiliitteessä, en ole ihan varma, josko kaikkikin. Käytin nyt aivan samaa ohjetta, kuin aikaisemminkin postatessani Mysin kaalikääryleet, poikkeuksena vain se, että käytin punakaalia ja sain tällä kuitattua taas yhden kirjan keittokirjahaasteeseen. En lähde naputtamaan tähän ohjetta uudelleen, sen voi lukea Mysin kirjasta tai tästä aiemmasta postauksestani vuodelta 2012. Vuonna 2016 olen näköjään sörkkinyt Mysin ohjetta tähän tapaan.


Tämä kokoelmakirja on muuten siitä erityinen, ettei siinä ole lainkaan ruokakuvia, en huomannut asiaa ensimmäisellä selailukerralla ollenkaan. Luin niin innokkaasti Mysin kertomuksia ja bongasin tuttuja ohjeita, että kuvattomuus meni täysin ohitse minulta. Oikeastaan pidän siitä, ettei kuvia ole. Kirja toimii varmaankin parhaiten sellaiselle kotikokille, joka tuntee Mysin tavan kirjoittaa ja kuvailla ruoantekoa ja on itsekin seisonut lieden äärellä jo jonkun verran. 

Kumpaakin kääryletäytettä ja kaalien keskiosaa silputtuna jäi sen verran, että tein kahteen pieneen vuokaan kaalilaatikot, jotka kypsyivät uunissa yhtä aikaa kääryleiden kanssa. Muutamalle työlounaalle on siis jo valmista ruokaa. 

Liitän postauksen CampaSimpukan ylälaidan #suurikeittokirjahaaste-välilehdelle, jonne kerään kaikki aihepiirin postaukset. 

maanantai 18. syyskuuta 2017

Pölyiset smoothiet musti- ja mansikoista

Zombieviikko, ihanaa! Tulin kotiin töistä kello 08.27 ja siitä asti talossa on raikunut roscacountry. Tein itselleni aamiaiseksi smoothieta. Oli ostanut hieman marjoja viime viikolla ja ne olivat kuin olivatkin vielä kunnossa ja kai ne olisivat jokatapauksessa zombielle välttäneet, ei se ole itsekään järin tuore. Keräsin myös purkinpohjia erilaisia maitotuotteita ja tein kahta eri makua. Ei tässä ole yhtään mitään uutta, eikä varsinkaan ihmeellistä, mutta ettehän zombielta enempää vaatisikaan?

Smoothiet marjoista ja pölystä

  • 250 g mansikoita
  • 250 g pensasmustikoita
  • 2 rkl hunajaa
  • 250 g rahkaa
  • 2 dl maustamatonta jogurttia
  • 3 dl kefiiriä
  • vadelmapölyä
Tein ensin mansikkasmoothien, ettei tarvitsisi pestä blenderin kannua välillä, laiska mikä laiska. Leikkasin kannat pois mansikoista ja tiputtelin ne blenderin kannuun. Otin suuren lusikallisen hyvää humppahunajata ja sekoitin sen mansikoiden kanssa tasaiseksi massaksi. Minun piti laittaa mukaan kaljun appelsiinin mehua (en muista enää mistä tuo valkoiseksi kuorittu appelsiini on pöydän laidalle joutunut, mitä kummaa tein siitä?), mutten näköjään muistanut. Sitten lisäsin mukaan rahkaa, jogurttia ja kefiiriä niin, että juomaa tuli pieni 2,5 dl pullollinen ja iso juomalasillinen, yhteensä puolisen litraa. Kaadoin ensin pullon täyteen tulevan yövuoron evääksi ja loput juomalasiin. Kumpaankin ripotin teesihdillä kauniinväristä vadelmapölyä. Siinä on hieno tiivistynyt vadelman maku. 

Mustikkasmoothien tein samalla tavalla, mutta pensasmustikoista ei tarvi mitään kantoja poistella, kunhan kippasin rasiasta kannuun. Perään hunajat ja maitotuotteet ja virta päälle. Mustikkasmoothiesta tuli kauniin väristä siitäkin ja maku oli intensiivisempi kuin uskalsin pensasmustikoilta odottaa. Tätäkin laitoin eväspulloon ja osan join aamupalanani ennen pieniä torkkuja. 


Nyt kello on vähän yli 12, viimeinen koneellinen pyykkiä on menossa, country raikaa edelleen ja olen yli-iloisella päällä. Minulle lisää yövuoroja! Tavallisesti piinaan lukijoitani countryvideoilla vain CampaCaminon puolella, mutta nyt se on vaikeasti määriteltävällä tauolla, joten kiusaan teitä. Olen joskus kertonut ehkä, että pidän countryn lisäksi  myös a cappella-musiikista. Kun nämä kaksi asiaa yhdistää tuloksena on jotain hienoa. Löysin vastikään Home Free-nimisen lauluyhteen, joka enimmäkseen tekee versioita countryhiteistä ja ne ovat aivan timanttia. Tämänhetkinen suosikkikappaleeni on nimeltään Blue Ain't Your Color, sen alkuperäisversiokin on kävelymusiikkilistallani, joskaan sen videota ei voi katsoa Keith Urbanin hiusten tähden. Voisikohan Nicole passittaa äijänsä parturiin? Mutta Home Free ei tarvitse tyylineuvoja, oletteko samaa mieltä?

sunnuntai 17. syyskuuta 2017

Liian suuri pastakastike


Kotona kokkaan nykyään useimmiten vain kahdelle. Kun nuoriso ehtii päivälliselle, otan astetta isommat kattilat ja pannut esille. Toisinaan teen ruokaa vielä isommalle porukalle, yleensä työkavereille. Silloin tarvitsen järeimmän kalustoni, suuren haudutuspadan ja kymmenen litran kattilan. Meillä oli eilen työporukan yhdistetty ajankohtaisten asioiden kertauspäivä ja saunailta ja ruokaahan moinen koitos vaati. Paljon ruokaa, sillä ruoan loppuminen kesken olisi aika paha juttu. Minun täytyi tehdä niin ruoka etukäteen mahdollisimman valmiiksi, koska tila jossa vietimme koko päivän ja illan oli keittiönsä suhteen melko vaatimaton. Tästä syystä päädyin valmistamaan pasta bolognesea.

Perjantaiaamuna katselin netistä neuvoja ruokaohjeiden suurentamiseen sen mukaan miten paljon ruokailijoita on. Esimerkiksi HK:n ja Valion sivuilla on kivat laskurit, joihin vain syötetään henkilömäärä ja ohjelma suurentaa neljän hengen annokset tarvittavaan kokoon. Tietysti ohjeen voi myös pienentää aina yhden hengen annokseen asti, vaikka se tuntuukin vähän hassulta enemmän ruokaa laittaneesta, mutta aloittavalle kokkaajalle oikein hyödyllistä, kun kaikki on vielä uutta. 

Sivusto neuvoo myös maustamisessa, sillä mausteita ei voi ohjeen suurentamisessa suoraan vain samalla kaavalla lisätä, vaan täytyy maistella ja lisätä varovasti lisää mausteita, ettei saa esim. tönkkösuolattua tai vaikka liian chilistä ruokaa. Vähän minua kyllä hymyilytti, kun bolognesen ohjeessa mainittiin hauduttamisajaksi neljän hengen annokselle 15-20 minuuttia. Pitäähän sitä nyt ainakin pari tuntia muhittaa ennen kuin jauhelihakastiketta tohtii alkaa bologneseksi kutsua! Minä vannoutuneena crock pot-rouvana viritin patani perjantaina, kun oli tarkoitus syödä lauantaina. Ei tietenkään tarvitse liioitella, mutta vartti! (oikeasti ymmärrän mitä arkiruoka tarkoittaa)


Pastakastiketta ihan kaikille ja vielä ensi viikollekin

  • 2 kg naudan jauhelihaa (10 % rasvaa)
  • 2 kg tomaattituotteita (paseerattua, murskaa ja pyrettä)
  • 8 porkkanaa
  • 8 sipulia
  • 1 kokonainen valkosipuli
  • 1 kesäkurpitsa
  • 1 nippu varsiselleriä
  • tölkkien huuhteluvettä niin, että padat tulivat täyteen
  • suolaa ja pippuria
  • oreganoa
Aioin siis tehdä kastikkeen haudutuspadassa, oikeammin kahdessa haudutuspadassa. Näin ollen kasviksia ei tarvinnut ensin kuullottaa, vaan ne saattoi laittaa raakoina pataan. Jauhelihan halusin ruskistaa. Mietin miten saisin molemmissa padoissa samanmakuista kastiketta ja päätin tehdä ensin koko homman suurimpaan kattilaani, sekoittaa ja jakaa sitten patoihin. 

Aloitin kasviksista. Raastoin ensin porkkanat ja siivutin sipulit, kesäkurpitsan (se pääsi mukaan ihan vain sen takia, että minulla oli yksi joutilas kesäkurre, tiedän etteivät kaikki siitä niin perusta, mutta sinne se sulautui joukkoon) ja sellerinvarret. Käytin aikoja sitten ostamaamme Bamixin lisälaitetta, pientä raastin- ja siivutuslaitetta, jonka päälle sauvasekoitin tällätään ja sen moottori tekee työt. Ihan kätevä, mutten ole varma kuinka usein tulen käyttämään. Näin isommilla määrillä se oli kyllä mukava ja tiskin väärti, mutta toisaalta porkkana oli vähän kova pala Bamixille. Valkosipulinkynnet vain kuorin ja litistin veitsen lappeella. 

Keräsin kaikki raastokset ja silpukset kymmenen litran kattilaan ja sekoitin pontevasti. Lisäsin mukaan erissä ruskistetut jauhelihat, joihin olin joka pannulliseen kiertänyt suolaa ja pippuria myllystä näin alkajaisiksi. Sekoitin taas niin hyvin kuin pystyin ja lisäsin mukaan 2 pientä purkkia tomaattipyrettä, sekä noin kilon paseerattua tomaattia ja tomaattimurskaa kumpaakin. Huuhtelin purkit ja kaadoin huuhteluvettä mukaan noin puoli desiä/purkki. Punaviini jäi tästä kastikkeesta nyt pois, mikä oli harmi. Punaviini yhdessä sellerin kanssa tekevät bolognesessa niin paljon!

Kauhoin tämän kastikepohjan kahteen haudutuspataani, suurempaan ja pienempään ja kumpikin tuli aivan täyteen. En maustanut tässä vaiheessa vielä enempää, vaan jätin padat aluksi high-asetuksella töihin pariksi tunniksi. Illempana laitoin  padat low-asetukselle ja sekoitin hieman pohjia myöten. Padat tekivät töitä koko yön ja lauantaiaamuna tutkin tilannetta, kun palasin töistä. 

Kastike oli kummassakin padassa saanut oikeanlaisten tiilenpunaisen värin, ainekset olivat sulautuneet yhteen kuten pitääkin ja tuore oregano viimeisteli tuoksunkin. Tässä vaiheessa minä kyllä ymmärsin, että ruokaa oli liikaa. Päätin ottaa mukaan vain suuremman padan ja annostella pienemmän padan sisällön annoksiin, pakastaa ja viedä työpaikkalounaiksi. Aikomukseni tehdä pastakastiketta 15 hengelle muuntui noin 25 ellei 30 hengen annokseksi.

Minun oli tarkoitus kuljettaa ruoka pois kotoa kuumana, joten otin ensin keraamisen padan pois ulkokuorestaan ja annoin kuoren hetken jäähtyä. Pakkasin sitten padan ulkokuoren suureen paksuilla pyyhkeellä vuorattuun ostoskassiin. Nostin keraamisen padan kuoreensa ja tällä tavoin kuljetin sen paikkaan, jossa viettäisimme päivän. Täytyi varoa lukuisia töyssyjä, joita matkalla oli, sillä pata oli kutakuinkin piripintaan. Perillä laitoin padan heti päälle, ensin high-asetukselle noin tunniksi, että ruoka pysyi riittävän kuumana ja sitten lämpimänäpitoasetukselle siihen asti, että oli aika lounastaa. 

Koska paikassa ei ollut liettä, käytimme irtolevyä ja kotoa viemäämme induktiolevyä, otin mukaan myös kaksi suurta kattilaa, joissa keitimme 1,5 kiloa spagettia. Jekkutyttö oli valmistanut erinomaista salaattia ja paistanut patonkeja.


Laitan tämän postauksen CampaSimpukan ylälaidan Crock Pot-välilehdelle, jonne kerään kaikki aihepiirin postaukset. 

tiistai 12. syyskuuta 2017

Melkein viipaloitu lohi


Viime viikolla tein aika kivaa kalaruokaa. Olin ostanut noin puolen kilon palan lohta, vähän liikaakin kahdelle, mutta söimme loput lounaana seuraavana päivänä. Palasta olisi riittänyt neljäänkin annospalaan tai ainakin kolmeen oikein hyvin.

Melkein viipaloitu lohi

  • lohta nahallisina annospaloina, yksi per syöjä
  • sitruunamehua
  • suolaa ja pippuria
  • voita ja öljyä
  • punaista chiliä
  • kevätsipulia
  • seesamin siemeniä
Leikkaa lohi annospaloihin, varmisti ettei niissä ole ruotoja. Leikkaa pala viipaleisiin nahkaa myöten, muttei niin terävästi, että viipaleet irtoavat toisistaan. Purista paloille sitruunamehua, ripota pinnalle suolaa ja pippuria. Kuumenna pannulla runsas nokare voita ja lisää mukaan hieman öljyä ja chiliä oikein ohuina renkuloina. Kypsytä chiliä hetkinen. Nosta kalapalat nahkapuoli alaspäin pannulle ja paista muutama minuutti. Lisää pannulle vielä sitruunamehua, kallistele pannua ja valele kalapalan viipaloitua puolta voin, öljyn ja mehun seoksella. Kun kala näyttää noin puoleen väliin kypsyneeltä, käännä palat varovasti leveällä lastalla toisinpäin ja paista viiltopuolta hetkisen, että sekin saa kauniin paistopinnan. 

Tarjoa kala haluamasi lisäkkeen kanssa, meillä oli vähemmän kaunista kasvis- ja nuudeliwokkia. Se kyllä maistui mainiolle, mutta näytti hieman sotkuiselta. Lohi oli juuri sopivan kevyesti kypsynyttä, chili ja sitruuna toi sille mukavaa luonnetta. Pinnalle ripotellut seeseminsiemenet ja kevätsipulisilppu entisestään mukavoittivat suutuntumaa. Viillot lohessa nopeuttivat kypsymistä, eivätkä ne minusta tehneet ruokaa vähemmän kivan näköiseksikään. 

sunnuntai 10. syyskuuta 2017

Hei hei Espanja, La Vuelta ja churrot!

Tänään päättyy CampaSimpukan seitsemäs Espanja-haaste. Tämä on heikoin esitykseni tähän asti. Olimme yli puolet ajasta reissussa, tosin Espanjassa, jossa olisi pitänyt saada eteensä runsain mitoin paikallisia herkkuja. Ei mennyt ihan putkeen, mutta toisaalta, emmepä ole viettäneet kahden viikon omatoimimatkaa koskaan noin vähin rahoin. Emme käyttäneet rahaa ruokaan juuri ollenkaan. Nyt kotona La Vueltan viimeisinä päivinä olen tehnyt muutamia espanjalaisruokia, joilla saa hieman paikattua surkeaa esitystä. 

Samaan aikaan teen toista haastetta, jonka nimi on #suurikeittokirjahaaste. Sen aloitti Ku ite tekee-blogin Minna kesäkuussa ja sillä on oikein hyvä vaikutus ainakin minuun. Haasteen mukaisesti kokkaan rauhalliseen tahtiin kaikista keittokirjoistani ainakin yhden ohjeen mukaista ruokaa. Tämä haaste tulee kestämään pitkään, mutta eipä sillä ole takarajaakaan. Lisään postauksen CampaSimpukan ylälaidan #suurikeittokirjahaaste-välilehdelle, jonne kerään kaikki aihepiirin postaukset. 

Tänään toteutuu siis kaksi haastetta, teen perinteiset La Vueltan päätöspäivän churrot ja teen ne ohjeella kirjasta, jota en ole vielä aikaisemmin käyttänyt. Kyse on Ariela Säkkisen Andalusian auringossa-kirjasta, jonka olen saanut kirjan ilmestymisen aikaan arvostelukappaleena. Päätin silloin heti, että säästän kirjan churro-ohjeen syyskuulle La Vueltan päätöspäivälle ja niin minä sitten teinkin. Olen nyt selannut kirjaa muutenkin hyvin innokkaasti, siellä on monta tuttua ruokaa, mutta vielä enemmän uusia, houkuttelevia ruokia. Ja kuvat! Ne ovat niin hienoja! 

Churrot neljälle

  • 3,5 dl vettä (lisäsin myöhemmin desin lisää)
  • 3 rkl öljyä
  • 250 g vehnäjauhoja
  • 1 tl leivinjauhetta
  • 1 tl ruokasoodaa
  • 2 rkl sokeria
  • 0,5 tl suolaa
  • hieman appelsiinin kuorta hienona raasteena
  • 1 tl jauhettua vaniljaa
  • ripaus kanelia
  • 0,5-1 l neutraalia kasviöljyä paistamiseen (riippuen kattilan koosta)
Ainesosaluettelon lopussa ennen öljyä on omia lisäyksiäni, sen mukaan mitä Ariela suositteli tuomaan vielä lisää makua churroihin. Taikina poikkeaa aikaisemmin käyttämästäni ohjeesta aika paljon. Tähän taikinaan ei tule lainkaan kananmunia ja voin sijaan käytetään öljyä ja paljon vähemmän sitäkin. Myös leivinjauhe ja ruokasooda ovat uusia aineksia ja toivoin niiden auttavan taikinan pursotettavuudessa, en ole onnistunut aikaisemmin saamaan churroihin kovinkaan teräviä "kantteja".

Taikina oli hyvin helppo valmistaa. Vesi ja öljy kiehautettiin ja sen jälkeen kaikki kuivat ainekset sekoitettiin nesteeseen. Taikinasta tuli hyvin tanakkaa ja sen vuoksi pursotinpussin olikin syytä olla hyvin tukevaa muovia tai kuten minulla, ammattikäyttöön tarkoitettua vahapintaista kangasta (tai onko se kangasta, en tiedä, ehkä se on muovia sekin, muttei sellaista muovipussimuovia) Tyllankin oli parasta olla metallinen, muoviset eivät ole päteviä näin paksun taikinan pursottamiseen. Käytin Arielan neuvosta 12 millistä tähtityllaa. 

Kun taikina oli hieman jäähtynyt, sulloin sen pursotinpussiin ja kun oli aika paistaa churrot, kuumensin öljyn 170 asteeseen. Kokeilin nyt ensimmäistä kertaa puristaa taikinaa leivinpaperille ja siitä kumota churrot öljyyn. Näin voi saada suoria churroja. Jos pursottaa, etenkin pehmeämpää taikinaa suoraan kuumaan öljyyn, tahtoo churroista tulla kiemuraisia, mutta eihän sekään mitään haittaa. Käytin itse asiassa pieniä voileipäpapereita, ne ovat noin postikortin kokoisia paloja paperia, joita voi käyttää eväsleipien välissä, olen ostanut joskus sellaisia monen sadan kappaleen paketin Lidlistä. Niiltä oli helppo kellauttaa churrot yksitellen öljyyn.

Nyt pitää kyllä sanoa, että alkuperäisin mittasuhtein taikinasta tuli niin paksua, ettei minun voimani riittäneet pursottamiseen. Minun oli otettava taikina pois pursotinpussista yleiskoneen kulhoon ja lisättävä siihen vettä. Olin saanutkin sen neuvon Arielalta yksityisesti kaiken varalta. Sekoitin taikinan leipätaikinan sekoittamiseen käyttämälläni vatkaimella. Lisäsin noin desin vettä ja sen jälkeen taikina oli pursotettavissa, joskin erittäin tukevaa edelleen. Mutta tähtityllan tekemät "vekit" pysyivät hyvin ja churrot oli helppo kipata öljyyn. 

Uppopaistoin churroja muutaman minuutin, kunnes ne olivat kauniin ruskeita. Nostin ne reikäkauhalla talouspaperin päälle lautaselle. Heti kun ne olivat hieman kuivahtaneet, kierittelin ne sokerin ja kanelin seoksessa.

Nämä churrot olivat hyvin autenttisen makuisia ja rakenne oli hyvä, kuori rapea ja sisus kunnolla kypsä! Söimme churrot paksuun suklaakastikkeeseen dipattuina ja annoksesta tulleet noin 25 churroa katsosivat nuorten miesten vatsoihin melkoista kyytiä. Luulen, että käytän jatkossakin tätä ohjetta, ehkä vielä hieman enemmällä nestemäärällä.


La Vueltan viimeinen Madridiin päättyvä etappi on meneillään. Aurinko paistaa ja Alberto Contador näyttää onnelliselta ja iloiselta. Muutaman tunnin kuluttua ajajat tulevat maaliin ja kisa on ohitse. Joillakin kausikin on ohitse, joillakin koko ura päättyy tähän päivään. CampaSimpukan vuotuiset pyöräilyyn liittyvät haasteet ovat myös nyt ohitse ja meillä on edessä täysin vapaat kädet sen suhteen millaisia ruokia teemme ja bloggaamme.


lauantai 9. syyskuuta 2017

Huevos Fritos con Ajo y Pimientos de Padron suurena ilon päivänä


La Vuelta on päättynyt aiemminkin Alto l'Anglirulle ja muistaakseni silloinkin hihkuin niin, että seuraavana päivänä oli kurkku kipeä. En voisi olla iloisempi siitä, miten tämän vuotisen La Vueltan toiseksi viimeinen etappi päättyi. Alberto Contador taisteli itsensä voittoon tuossa aivan karmeassa nousussa. Chris Froome jäi lopulta vain seitsemäntoista sekuntia. Mutta sehän riitti Albertolle etapin voittoon uransa toiseksi viimeisenä päivänä ja siihen, että hän nousi kokonaiskilpailun neljänneksi. Huomenna seremoniallisessa päätösetapissa ei kärkisijoihin enää haeta muutoksia, vain kirimiehet taistelevat etapin voitosta. 

Söimme iltapalaksi espanjalaista tyypillistä tapasta, paistettuja munia ja pimientos de padron-nimisiä pieniä grillipaprikoita. Otin ohjeen Tapas – Yksinkertaisia yhdistelmiä, hätkähdyttäviä makuja-kirjasta. Olen tehnyt tästä kirjasta useita ruokia blogin alkuvuosina, mutten ole muistanut sitä omistaneenikaan pariin vuoteen. Nyt kun olen mukana Ku ite tekee-blogin Minnan #suurikeittokirjahaasteessa, kuittaan tällä ohjeella jälleen yhden kirjan. Lisään postauksen CampaSimpukan ylälaidan #suurikeittokirjahaaste-välilehdelle, jonne kerään kaikki tähän aihepiiriin kuuluvat postaukset.

Paistetut munat ja pienet vihreät paprikat kahdelle

  • 1 suuri valkosipulin kynsi
  • oliiviöljyä
  • 2 kanamunaa
  • 12 pimientos de padronia
  • suolaa ja pippuria
Kuumenna paistinpannussa runsaasti oliiviöljyä, aivan niin että pannun pohja lainehtii. Lisää öljyyn kunnolla mustapippuria myllystä. Kypsennä öljyssä murskattua valkosipulia hetkinen ja nosta silppu sitten lautaselle odottamaan. Nakkaa paprikat öljyyn (tai no älä nakkaa, öljyä loiskuu) ja paista niitä joka puolelta niin, että niiden pinta alkaa hilseillä. Nosta paprikatkin lautaselle talouspaperin päälle. Riko kananmunat kuumaan öljyyn ja paista niitä sen aikaa, että keltuainen on melkein hyytynyt. Kuuma öljy tekee kananmunan pohjasta herkullisen rapean ja kupruisen. Nosta kananmuna lautaselle, lisää sen päälle paahtunut valkosipulisilppu ja pippuria. Asettele kaveriksi paistetut paprikat ja mausta vielä suolalla. Syö välittömästi. 


Tomaattivesisämpylät

No nyt on säästäväisyys huipussaan, vai mitä sanotte? Ei täällä vettäkään pistetä hukkaan, ei edes punertavaa tomaattien raastamisesta jäänyttä vettä! Tein muutama päivä sitten yksinkertaista tomaattiraastetta espanjalaiselle aamiaiselle ja raastamisesta jäi kulhon pohjalle 2,5 dl ihanan tuoksuista tomaattilientä. Kaikki siemenet olivat jääneet siivilään, joten liemi oli kirkasta ja kauniin väristä. Laitoin liemen purkkiin ja purkin jääkaappiin. Tänä aamuna muistin, ettei meillä ole yhtään leipää talossa ja pian oli minulla pieni sämpylätaikina nousemassa.

Tomaattivesisämpylät (8 kpl)

  • 2,5 dl tomaattien raastamisesta jäänyttä siivilöityä lientä
  • 1 pussi kuivahiivaa (puolikaskin olisi riittänyt 11 gramman pussista)
  • 1 tl suolaa
  • 0,5 dl oliiviöljyä
  • 1 tl hunajaa
  • noin 6-7 dl vehnäjauhoja
  • noin 0,5 dl ruisjauhoja (ihan huvikseen ja pussinpohjaa vähentämään)
Sekoitin kaikki ainekset yleiskoneessa taikinaksi, lisäsin jauhoja vähitellen. Taikina kohosi kulhossa suihkumyssyllä peitettynä ensin noin 45 minuuttia ja sitten sämpylöiksi muotoiltuina vielä sen aikaa, kun uuni kuumeni kiertoilmalla 200 asteeseen. Uunissa oli kuumenemassa myös leipäkivi uunipellillä ja uunin alaosassa syvä uunipelti pientä vesitilkkaa varten.

Kun uuni oli kuuma, nostin leipäkiven uunista ja asettelin sämpylät kuuman kiven päälle. Nostin kiven pelteineen takaisin uuniin ja kaadoin alaosan pellille pienen kupillisen kylmää vettä tuomaan höyryä uuniin. Paistoin sämpylöitä noin 12 minuuttia, kunnes niiden pinta oli kauniin ruskea. Jäähdytin sämpylät ritilän päällä ja söimme niitä aamiaisella niin eilen tekemieni hillojen kuin voin ja juustonkin kanssa. Tomaatti maistui vienosti sämpylöissä ja tuoksui ihanasti talossa.


perjantai 8. syyskuuta 2017

Hillolla pötkii pitkälle ja limonadilla lisää


Hilloja syödään monissa Euroopan maissa aamiaisella enemmän kuin meillä Suomessa ja se on oikeastaan hyvä niin. Että siis siellä, eikä niinkään meillä. Eihän sokerisen hillon kanssa kannata päivittäin läträtä, olipa kuinka hyvää tahansa. Siinä missä meillä aamiaisleivälle asennetaan kurkkua ja tomaattia, Espanjassa (tomaattiraaste tietysti on hyvä vaihtoehto) paahdetulle, kenties hieman eiliselle leivälle sipaistaan kunnolla hilloa. Monissa hotelleissa ja kahviloissa hillot ja marmeladit tarjotaan yksittäispakatuissa pikku nokareissa, mutta välillä saa myös mainioita paikan päällä valmistettuja hilloja, joissa makua on muutenkin kuin sokerin muodossa. 

Minä en ole kovin innokas hilloaja, koska hillojen menekki ei taloudessa ole suuren suuri. Isojen erien sijaan teenkin toisinaan puolen purkin hilloja, joihin käytän hedelmiä ja marjoja sen mukaan mitä on saatavilla ja on käytettävä pikaisesti pois. Kun purkkeja ei ole rivillistä, vaan vain yksi, joka sekin on kenties alun alkaenkin puolillaan, tulee se myös varmemmin käytettyä jogurttiin, paahtoleivän päällä tai puuron koristeena. 

Koska CampaSimpukan seitsemäs Espanja-haaste on lopuillaan (varsin vähäisin tuloksin) etsiskelin espanjalaista vivahdetta hilloon, jonka keittelin tänään. Enpä nyt tiedä mikä tässä versiossa varsinaisesti on espanjalaista, mutta otin sen kuitenkin espanjalaiselta sivustolta ja ihan itse tulkkasin mitä siinä lukee. Valmistusmenetelmänä käytin sous videtä, jota en hillohommissa ollutkaan aiemmin käyttänyt. 

Espanjalainen luumuhillo sirkulaattorilla

  • 600 g espanjalaisia luumuja (tottakai kotimaiset olisivat vielä fiksumpi ratkaisu, mutten tiedä ovatko kotimaiset vielä valmiita ja millainen luumuvuosi Suomessa ylipäätään on)
  • 250 g sokeria, josta puolet hillosokeria
  • puolikkaan suuren sitruunan mehu
  • iso ropaus jauhettua kanelia
  • pätkä pulleaa vaniljatankoa halkaistuna
Laitoin sirkulaattorin lämmittämään vettä 86 asteeseen. Halkaisin luumut, poistin kivet ja leikkelin luumut pienempiin palasiin. Laitoin luumut paksuun vakuumipussiin ja punnitsin sen. Kaadoin pussiin sokeria vähän alle puolet luumujen painosta. Minulla oli vain vähän hillosokeria, joten laitoin osaksi tavallista kidesokeria. Tiputin pussiin vaniljatangon pätkän ja ripottelin mukaan kanelia. Puristin sitruunamehun perään. Suljin pussin vakumointikoneella. Pussiin tuli niin vähän nestettä, vain puolikkaan sitruunan mehu ja se imeytyi sokeriin samantien, joten nestettä ei imeytynyt pussin ylälaitaan asti pilaamaan vakumointia. 

Asetin pussin kuumaan veteen, sinne tuli myös kaksi muuta pussia, toisessa samalla menetelmällä valmisteltua mansikkaa ja toisessa vadelmien ja mustikoiden sekoitusta. Niihin pusseihin lisäsin muutaman kokonaisen kardemumman vaniljatangon lisäksi, mutten laittanut kanelia. Mietin kyllä, miten saan poimittua kardemummat pois hillosta, mutta kyllä se viimeistään hilloa purkista lusikoitaessa onnistuu. 

Nipistin kaikkien kolmen pussin suut yhteen pyykkipojalla, näin pussien yläreunat eivät lionneet kuumassa vedessä, jos olisikin sattunut niin, ettei vakumointi olisi ollut täydellinen. Sirkulaattori pöhisi kaksi tuntia 86 asteessa ja sillä välin steriloin purkkeja valmiiksi ja tein mentaalietsintöjä kauniiden etikettitarrojeni löytämiseksi. Kahden tunnin kuluttua nostin pussit pois vedestä tarjottimelle.

Leikkasin hillopussista kulman pois ja valutin varovasti hillosuppilon kautta hillon kuumuutta kestävään, niinikään steriloituun kannuun. En uskaltanut kaataa suoraan pussista purkkeihin, sillä arvelin pussin olevan sen verran vetelä, että saattaisin kaataa hilloa liikaa tai muuten sotkea sen kanssa. Kannusta oli helppo annostella hilloa erikokoisiin pieniin purkkeihin, jotka suljin samantien steriloiduilla kansilla. Kun purkit olivat jäähtyneet ulkona kunnolla peitettyinä ja suojattuina, siirsin purkit jääkaappiin. Niitä kauniita tarroja en löytänyt. 


Lisään tämän postauksen CampaSimpukan ylälaidan Sous Vide-välilehdelle, jonne kerään sirkulaattoriaiheiset postauksemme. 

Eilen olin sekä kiireinen, että laiska ja vieläpä saamatonkin. Tein hyvää espanjalaista basilikalimonadia, mutten saanut otettua siitä minkäänlaista kuvaa, oli pimeää, oli sateista eikä hotsittanut. Mutta joimme limonadia kyllä innokkaasti. Limonadin ohje hieman sovellettuna on täältä

Sitruuna-basilikalimonadi

  • 2,5 dl sitruunamehua (käytin 4 keskikokoista sitruunaa)
  • 55 g sokeria
  • 60 ml vettä
  • jääkuutioita
  • 1 suuri puntti basilikanlehtiä
  • kivennäisvettä
Mittaisin pieneen kattilaan veden ja sokerin, joista keitin muutaman minuutin ajan sokeriliemen. Jäähdytin liemen ja jätin sen odottamaan.

Irrottelin basilikapuntista lehdet. Laitoin tehosekoittimen kannun puolilleen jääkuutioita (kaikilla tehosekoittimilla ei voi murskata jääkuutioita, mutta omallani voi, elleivät ole ihan tolkuttomia moukkuja) ja lisäsin mukaan sitruunamehun, basilikanlehdet ja jäähtyneen sokeriliemen. Laitoin koneen hommiin pienimmällä teholla, kunnes jääpalat olivat murskautuneet ja sitten lisäsin tehoa niin, että seoksesta tuli tasaista, kauniin vaaleanvihreää kylmää sosetta. 

Kaadoin seoksen lasipulloihin, sitä oli kaikkiaan noin puoli litraa, ehkä vähän enemmän. Kaadoin pulloihin kivennäisvettä lisäksi ja sekoitin. Aluksi limonadi maistui vain sitruunalle, mutta myöhemmin tosiaan mahtavasti myös basilikalle. Ehkä juoma olisi voinut olla hieman makeampaa, muttei siitä liikaa silmät siristyneet, sopi hyvin ruokajuomaksi. 

Tänään oli valoa vähän enemmän
Tänään La Vueltassa on rankka vuorietappi, ei tosin niin karmaiseva kuin huomenna. Kokonaiskilpailun tilanne on edelleen tuttu, Chris Froome johtaa, eikä kenelläkään muulla taida olla sille ajamalla enää  mitään tehtävissä. 


Olen iloinen, että Alberto Contadorin työmoraali jatkuu viimeiseen asti loistavana, eilenkin hän ajoi niin tyylikkäästi, että meinasi kyynel tulla silmäkulmaan. Älkää kukaan sanoko, että otan tämän liian vakavasti! Tai otanhan minä. Jostain Susi-jengistä minä sen sijaan en välitä tuon taivaallista. 

Tuolta ne tuli

Ja tuonne ne meni

keskiviikko 6. syyskuuta 2017

Puolen brandyn luumukakku

Kaksi vuotta sitten tein espanjalaista luumukakkua, josta tulikin sitten uppopersikkakakku, jossa ei lopulta ollut juurikaan alkuperäisiä aineksia. Kakku oli postauksen mukaan oikein hyvää, mutta tosiaan melko sattumalta, sillä muuntelin ainesten määriä ja laatuja niin paljon, että onnistunut lopputulos oli lähinnä ihme. Nyt minulla oli espanjalaisia luumuja saatavilla ja palasin silloiseen lähdeohjeeseeni. Olin silloinkin ihastunut eniten kuvaan luumukakusta ja siihen, että ainakin joku paistetuista kakuista oli tehty valurautapannuun, jollainen minullekin oli siunaantunut jostain kirpparilta ja olin tehnyt sille rasvapoltonkin Vatsasekaisin kilinkolin-blogin legendaarisen rasvapolttopostauksen mukaisesti. 

Kahvikuva sopii mihin väliin vaan!
Tällä kertaa minulla oli melkein kaikki ainekset, kuten ohjeessa. En tiedä miksen edelliskerralla ollut huomioinut ohjeen jokseenkin epätarkkoja määriä, olin varmaan silloinkin käyttänyt kääntäjää englantiin. Nyt sukkuloin alkuperäisen ohjeen ja käännöksen välillä ja käytin tunnetusti hyvää maalaisjärkeäni. Ohjeen "1 jogurtti" ja "0/5 brandya" olivat hieman kulmia kohottavaa, mutta espanjaksi sanottiin, että puoli copaa, jonka tulkkasin vastikään hankitulla espanjataidoillani lasilliseksi, tai siis puoleksi lasilliseksi. Minä käytin isohkoa lorausta ja sitäpaitsi käytin konjakkia. Yhden jogurtin päätin tarkoittavan vaikkapa pientä purkillista tai desiä, mutta laitoin jogurtin lopulta viimeisenä ja sen mukaan, miten halusin vielä saada taikinasta vähän juoksevampaa. Vaikka minne lenkille se nyt oli muka menossa? Uuniin vaan. Alkuperäisohje oli suuremmalle vuokalle tai pannulle kuin omani, mutta tein taikinan siinä koossa kuitenkin ja käytin lopun taikinan pieniin alumiinivuokiin, joten sain myös neljä muffinikokoista luumukakkua. Kui hienoo se on?

Espanjalainen puolen brandyn luumukakku

  • 6 tummaa espanjalaista luumua
  • 200 g sokeria
  • iso loraus konjakkia
  • 4 kananmunaa
  • 200 g vehnäjauhoja
  • 1 tl leivinjauhetta
  • ripaus suolaa (oma lisäys)
  • 1 tl vaniljatahnaa (oma lisäys)
  • 1 dl oliiviöljyä (ohjeessa auringonkukkaöljyä)
  • 80 g kermarahkaa (ohjeessa tuorejuustoa)
  • noin 0,5 dl maustamatonta jogurttia (ohjeen 1 jogurtti)
  • voita vuokien ja pannun voiteluun + jauhoja jauhottamiseen
  • sokeria pinnalle
Kuumensin uunin 165 asteeseen kiertoilmalla (180 astetta ilman kiertoa). Voitelin paistinpannun oikein runsaskätisesti ja ripotin sille vehnäjauhoja, kopautin liiat pois. Jätin pikkuvuoat vielä odottamaan sen mukaan, miten paljon taikinaa jäisi ylitse. 

Vatkasin kananmunia, sokeria, konjakkia ja vaniljatahnaa kunnes seos oli vaaleankeltaista ja kuohkeaa, sekä sivumennen sanoen aika huumaavan tuoksuista. Lisäsin mukaan jauhot, leivinjauheen, suolan, öljyn ja rahkan. Sekoitin taikinan tasaiseksi ja tarkastelin sitä kriittisesti. Lisäsin mukaan lorauksen maustamatonta jogurttia ja sekoitin vielä. 

Kaadoin vähän yli puolet taikinasta valmisteltuun paistinpannuun ja koska taikinaa jäi jäljelle aika paljon, voitelin ja jauhotin neljä pientä alumiinivuokaa (noin 2 desin vetoista) ja ja jaoin lopun taikinan vuokiin. Leikkasin luumut viipaleiksi ja sommittelin ne nätisti taikinan päälle ja toivoin, etteivät ne uppoaisi kokonaan taikinaan. Sirottelin hieman sokeria pinnalle. 




Paistoin pieniä vuokia noin 25 minuuttia ja paistinpannukakkua 35 minuuttia 165 asteessa kiertoilmalla. Pienet kakkuset irtosivat vuokistaan aivan hulvattoman helposti, juuri ehdin hieman kallistaa vuokaa patakintaalla verhotulla kädelläni ja kakkunen kellahtikin täydellisenä lautaselle. Valurautapannussakaan oleva kakku ei ole jämähtänyt kiinni, mutten ole leikannut sitä vielä.



Söimme pienen kakkusen aamiaisella ja olipa siinä hyvä konjakkinen vivahde ja luumuviipaleet olivat ehtineet sopivasi hilloutua paiston aikana. Alumiinivuokissa on ilmeinen paistotaika, kakut olivat kauttaaltaan tasakypsiä ja hyvin kohonneita ja pinta oli kauniin värinen. Voisinpa sanoa, että sovelletut ainekset toimivat tässä hyvin, lopputulos oli oikein onnistunut. Pieniin vuokiin olisin voinut tukkia muutaman luumuviipaleen enemmänkin. 



La Vueltan 17. etappi ajetaan iltapäivällä ja se on monia nousuja sisältävä vuorietappi, vähän kuin tuon ylemmän kakkukuvan varjo. Minä en näe etappia kuin illalla tallenteelta, mutta enpä oikein usko, että tilanne muuksi muuttuu. 


Niin kovaa se Froomey ajaa, että rattaatkin menevät soikeiksi!

tiistai 5. syyskuuta 2017

Pan con tomate – yksinkertaista neroutta


La Vuelta jatkui tänään toisen lepopäivän jälkeen henkilökohtaisella aika-ajolla minulle tutuissa maisemissa. En ehtinyt katsoa koko etappilähetystä, mutta aivan lopussa reitti kulki meidän viimevuotisen hotellimme ohitse, silloin ei ollut caminomme riemuisin hetki, se oli yksi notkahduksista. Nyt sekin on vain haikea muisto. Kätevää.

Elämänsä viimeisessä aika-ajossa Alberto Contador ajoi todella hyvin, johti jopa hetken aikaa, kunnes muutama muu ajoi reitin vielä nopeammin. Kaikkein nopeimmin ajoi tietysti Chris Froome, jota olen alkanut epäillä robotiksi. Muistakaa sitten, jos joskus varmistuu niin olevan, että Campis sen tiesi jo syyskuussa 2017. Sanokaa minun sanoneen. Mutta ystävällisen näköinen robotti hän kuitenkin olisi. Kokonaiskilpailussa Alberto hilasi itseään viidennelle sijalle ja olen siihen jo ylen tyytyväinen. 

Kuten campareissun harvoista postauksista ja muista somepäivityksistä saattoi päätellä, ei matkamme ollut mitenkään kulinaarinen ilotulitus eikä oikein tähtisadetikkukaan. Ei maistunut, oli liian kuuma, sattui huonoa ruokaa kohdalle ja muut kootut selitykset. Eipä kyllä mennyt paljon rahaakaan ruokaan. 

Kun ruokahalu on melkein tiessään, on yksinkertainen usein parasta. Aamuisin otimme monesti kahvilassa maitokahvit ja tomaattileivät ja niillä sitä sitten jaksoi siihen asti kuin jaksoi. Aivan nerokkaan yksinkertainen tomaattilevite paahdetulle tai grillatulla leipäpalalla on sellainen makuelämys, ettei sitä maistamatta meinaa uskoa. Sen toistin tänään, koska isommille kokkailuille ei ollut aikaa. 

Pan con tomate

  • leipää mieluiten sämpylämuodossa, että palassa on paistokuori pohjana
  • suuria, mahdollisimman kypsiä tomaatteja
  • oliiviöljyä
  • suolaa ja pippuria
  • valkosipulia
  • timjamia, ruohosipulia tai muuta mieleistä yrttiä
Ota esille kulho, johon sopii tiheä siivilä. Ota nämä sillä silmällä, että saat siivilään asetettua raastinraudan, aivan tavallisen karkean raasteen raastamiseen tarkoitetun. Halkaise tomaatit ja suojaa raastamiskätesi jotenkin, minä käytin uusien perunoiden hankaamiseen tarkoitettua karkeaa hanskaa. Ota tomaatinpuolikas kerrallaan ja raasta siitä liha siivilään, kierrä puolikasta puoli kierrosta välillä, että sisus lähtee irti mahdollisimman tarkkaan. Laita kuoret kompostiin. Raasta kaikki puolikkaat samalla tapaa siivilään, tomaatin mehu valuu alla olevaan kulhoon. Jätä raaste valumaan noin puoleksi tunniksi. Laitan tomaattivesi talteen, käytä vaikka nesteenä leipätaikinassa, tai juo se sellaisenaan. 

Sekoita valuneeseen tomaattiraasteeseen hieman oliiviöljyä, ripaus suolaa ja pippuria. Jos haluat enemmän valkosipulin makua, raasta tiheällä raastimella hieman valkosipulin kynnestä tomaattiraasteeseen. Jos haluat lievemmin valkosipulin makua, hinkaa halkaistulla kynnellä hieman myöhemmin grillaamasi leivän pintaa.

Halkaise sämpylät, patonki tai muu leipä jota käytät. Jos käytät leipäviipaleita, niistä tomaattiraaste ja oliiviöljy valahtaa helposti läpi ja syöminen on sotkuisempaa, mutta muuten minkälainen leipä vain käy, kuivahtanutkin. Minulla oli Lidlistä ostettuja aivan tavallisia vehnäsämpylöitä. Grillaa leipäpaloja tai millaisia sinulla nyt onkin, hetkinen puoleltaan. Minä pidin niitä kuumalla paistinpannulla leikkuupinta alaspäin muutama minuutin. 

Lurittele paahdetuille leiville runsaasti parhainta oliiviöljyäsi, lusikoi päälle tomaattiraastetta ja mausta vielä hieman suolalla ja pippurilla. Jos muistat, laita vielä päälle lempiyrttiäsi. Minä en muistanut. Söimme aivan Espanjalta maistuvia tomaattileipiä aamiaisen sijaan  iltapalana chorizonappien, fetan ja oliivien kanssa.