sunnuntai 22. lokakuuta 2017

Liian pitkästä aikaa – kreikkalainen salaatti portugalilaisilla oliiveilla

Muut kaivavat valurautapatoja esille ja keittävät keittoja, kun syksy tulee. Minä en malttaisi, vaan haluaisin salaattia. Ja saanhan minä salaattia, kun vain teen. Tänään söimme kreikkalaista salaattia, johon tuli portugalilaisia oliiveja. Ne olivat kyllä aika mauttomia, pitäisi keksiä niille jonkunlainen marinadi, onko vinkkejä, miten marinoisin mustia kivellisiä oliiveja?


Kreikkalainen salaatti

  • 1 pala aitoa kreikkalaista fetaa
  • 1 puntti salaattia
  • kaikki viimeiset tomaatit sisäkypsyttämöstä (keltaisia ja punaisia, erikokoisia ja muotoisia)
  • 1 pienehkö kurkku
  • 1 punasipuli
  • 1 salottisipuli
  • 2 rkl punaviinietikkaa
  • 2 rkl oliiviöljyä
  • 1 tl sokeria
  • 1 tl suolaa
  • mustia oliiveja
  • basilikaa
Etukäteismarinoin sipuleita noin tunnin verran. Leikkasin sipulit ohuiksi kiekoiksi ja laitoin ne tiiviisti suljettavaan rasiaan yhdessä etikan, öljyn, suolan ja sokerin kanssa. Suljin rasian ja ravistelin sitä kunnolla. Levittelin laakealle vadille salaatinlehtiä. Leikkasin tomaatit ja kurkut viipaleiksi ja sommittelin ne kehälle vadin reunoille. Ripottelin marinoituneet sipulit vadille ja nostin fetapalan keskelle. Mursin fetan muutamaan palaan. Lisäsin vielä mustia oliiveja ja basilikaa, hieman oliiviöljyä ja paljon pippuria. Muuten salaatti oli erinomaista, mutta oliivit eivät maistuneet hongalle eikä haavalle. 

4 kommenttia:

  1. Salaattia syötiin meilläkin tänään. Tosin siinä oli lämmintä pekonia...

    VastaaPoista
  2. En olisi tätäkään päivää (yötä) uskonut näkeväni. Lokakuun on hyvällä mallia yli puolen päivän, koko syksy on hekumoitu omena/sieni/kurpitsa/riistaresepteillä ja tuhtien patojen aikakausi alkaa olla parhaimmillaan. Ja nyt, Jumaleisson, tuli kauhia Feta-salaatin himo!!!

    Että kiitos.

    VastaaPoista