maanantai 30. toukokuuta 2011

Aamukammassa 33 piikkiä

Tänään en ole selannut keittokirjoja ja nettikin on saanut pitää ruokaohjesalaisuudet itsellään, en ole tarvinut yhtäkään italialaista ruokaohjetta. Se on pikkuisen haikeaakin ja tuntuu vähän kuin minut olisi jätetty oman onneni nojaan, nyt pitää päättää kaikki muukin ruoasta, kuin maa! Mutta enköhän minä pärjää (heh).

On kyllä mukava ajatella sitä, että 2.7. alkaa seuraava osuus ruokahaastetta ja aion toisella etapilla olla hieman järjestelmällisempi, miettiä ruokia etukäteen ja tehdä valmisteluita, niin että Ranska-teemaviikoista tulee vähän monipuolisempi. Olen ajatellut kirjoitella myös viinistä ja siideristä, mikseipä Ranskasta yleensäkin, maa on suosikkikohteemme, kun suuntamme ulkomaille. En osaa ranskaa muutamaa sanaa enempää enkä ole kokeillut kovin vaativia ranskalaisia ruokaohjeita, mutta kirjoja minulla ainakin riittää, vielä korkeampi pino, kuin Italiaa varten oli. Kirjojen rinnalla tärkeä, välillä nopeampi ja helpompikin, tapa etsiä sopivia ohjeita on kyllä sukeltaa hetkeksi nettiin.

Kesä tuntuu todella olevan jo täällä meilläkin, kaikki on ihanan vihreää. Uudessa kasvihuoneessamme pienet taimet osoittavat kotiutumisen merkkejä ja etenkin yrttejä voi jo poimia ruokiin. Aloitankin mielelläni ruoanlaittopuuhat sillä, että poimin sakset ja pienen korin mukaani ja menen katsomaan, mistä voisi jo leikata oksan tai lehden ilman, että kasviparka näyttää kynityltä. Olen ihastunut sileälehtiseen persiljaan ja rosmariiniin, niitä kumpaakin voi jo ottaa aika mukavasti, ruohosipuli on kaikkein runsain tällä hetkellä, se on äitini pohjoiselta kasvimaalta viime kesänä saatu puska, joka jo toukokuun alussa kasvoi ihan silmissä. Toivoakseni kesän edetessä saamme omasta kasvihuoneesta tomaatteja, kurkkuja, kesäkurpitsoita ja paljon yrttejä.

Meillä syödään sushia silloin tällöin, nyt alkaa edellisestä kerrasta olla aika kauan. Joten etsisken tähän makuhermoja kiusaamaan ja mielitekoa kasvattamaan pari sushikuvaa edellisiltä kerroilta. Ehkäpä ne kannustavat minut askartelutoimiin huomenna, perheen nuorison mielestä aina voisi olla sushipäivä!

3 kommenttia:

  1. Mihin/millaisiin ruokiin käytät tuoretta rosmariinia? Meillä kasvaa hienosti tuhti rosmariiniyksilö parvekepuutarhassa, mutta en oikein osaa käyttää sitä, vain lampaan kanssa perinteisesti. Hiukan arastelen sen vahvaa makua. Viereinen timjami sen sijaan sujahtaa lähes joka ruokaan.

    VastaaPoista
  2. Kun paahdan uunissa vihanneksia, tai perunoitakin, pistän oksan rosmariinia sekaan, en pilko sitä, ettei ruoassa ole tikkuja, mutta oksanakin sen leimallinen maku ja tuoksu tarttuu.

    VastaaPoista
  3. Meillä menee rosmariinia myös aamiaismunakokkelissa pieneksi saksittuna muiden yrttien mukana.

    VastaaPoista