sunnuntai 31. heinäkuuta 2011

Marjasatoa ja liekitettyä ananasta


Marjasato pihamme pensaissa alkaa kypsyä, saimme tänään jo kerättyä osan viinimarjoista ja karviaisetkin ovat lähes kypsiä, tänä vuonna ne ovat tavallista isompia ja mehukkaampia. Jonkunlaisia marjapiirakoita voisi tässä alkaa suunnitella. Viinimarjoja keittelimme pari maijallista ja saimmekin 4 litraa kirkasta raikkaanmakuista mehua. Koska pakastamme mehun, emme lisää siihen paljon sokeria, puoli kiloa sokeria viittä litraa kohden.


Jälkiruoaksi teimme tänään liekitettyä ananasta jäätelön kera. Ananas oli juuri sopivan kypsä, tähän aikaan vuodesta sisätiloihin tunkevat banaanikärpäsetkin olivat sitä mieltä. Kypsän ananaksen tunnistaa siitä, että nyhtäessä harjatupsun lehti lähtee helponpuoleisesti irti ja tuoksukin on kyllä kavaltava. Ananasta ei kannata säilyttää pystyasennossa, eikä ahtaassa astiassa, se lähtee nopeasti homehtumaan, kyljellään säilytettynä  ja tilaa seuraten voi saada mainion herkun lautaselleen.


Helpoin tapa kuoria ananas on leikata ensin pohjasta ja yläpäästä viipaleet pois niin, että tuloksena on lieriö. Se asetetaan leikkuulaudalle kyljelleen ja leikataan terävällä veitsellä hieman vinosti viilto ja oikaistaan sitten viilto hedelmän pintaa pitkin. Hedelmää kiertäen saa yhdellä viillolla koko kuoren pois eikä mustia pilkkuja jää poiskaivettavaksi, kuten silloin, kun kuorta leikataan hedelmäkiekosta pystysuuntaisina viipaleina. Kiekko halkaistaan ja palat vielä halkaistaan 2-3 osaan ja puiseva keskikohta leikataan pois. Pannulla sulatetaan nokare voita ja siihen sekoitetaan 2-3 rkl ruoko- tai fariinisokeria. Ananasviipaleita paistetaan hetki seoksessa ja liekitetään konjakkilorauksella. Nautitaan heti kuumina vaniljajäätelön ja kahvin kanssa.




Tänään alkaa viikon mittainen pyöräkilpailu Puolassa, Tour de Pologne. Sillä on pitkät perinteet, kyseessä on jo 68. kerta, kun kisa ajetaan. Tänä vuonna mukana on kaksi suomalaista ajajaa,  Omega Pharma-Lotto-joukkueen Jussi Veikkanen ja Kjell Carlström Sky Procycling-joukkueesta. Vasta huomenna alkavat Eurosportin lähetykset, joita varmasti seuraamme Vueltaa odotellessamme.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti