torstai 5. syyskuuta 2013

Matematiikkaa lyhyemmälle ehtineille - 5+5 kesähaaste


Sain mainiosta Ja kaikkea muuta-blogista kivan kesähaasteen, jossa muistellaan melkein vielä menossa olevaa kesää. Onhan myönnettävä, että aamuissa on jo syksyn kirpeyttä ja sadepäivinä ei tule mieleen, että tämä nyt on vain kesäinen pieni sadekuuro, vaan syksyltä jo pikkuisen tuntuu. Koska kesä on vielä niin lähellä, on hyvä muistella mitä sitä tulikaan tehtyä ja mitä tapahtuikaan. Niistä löytyy varmasti ainakin viisi kivaa juttua ja viisi vähän käänteishauskaakin.

Otetaan ensin keljut jutut alta pois, on hauskempi päättää postaus iloisiin asioihin.
  • selkäni poksahti kesäkuun alkupuolella, pelkäsin siitä tulevan koko suven pilaava vaiva
  • kesäkurpitsat eivät onnistuneet tänä vuonna, kukkia oli kyllä valtavasti, mutten sittenkään saanut aikaiseksi kokeilla täytettyjä friteerattuja kurpitsankukkia
  • vanhuus ei tule yksin, tämäkin ikävä juttu liittyy itseeni, yksi hampaistani kiusasi minua kahteen otteeseen, mutta saatiin sitten kyllä väliaikaiskuntoon
  • riitelin riidan, jonka olisi voinut jättää väliin
  • herukkaperhonen (ja sen kaverit) söi(vät) marjapensaamme tyhjiksi, ei toki marjoista, mutta lehdistä - tosi creepyn näköisiä ne pensaat keskellä kesää aivan kaljuina, kuinkahan niiden käy ensi vuonna?

Sitten iloisiin asioihin. Nyt tulee kyllä runsauden pula, sillä olemme tehneet niin paljon kaikkea kivaa ja muutenkin on ollut hauska kesä, että valinnanvaikeus on suuri.

Kerta kiellon päälle:
  • kivaa on ollut taas kokkailla alkukesästä Italian ruokia, keskellä kesää ranskalaista ja nyt loppukesästä Espanjan antimia, blogin teema on edelleen olemassa, vaikka välillä rönsyilläänkin sinne tänne



Kesämme on ollut voittopuolisesti positiivinen ja hauska, pienet vastoinkäymiset tai henkiset hiertymät ovat jo unohtuneet. Heitän tämän haasteen seuraaville blogeille, joissa vierailen usein ja joiden kesän kohokohdat ja niiden vastakohdatkin mielelläni kuulisin: sauvajyvänen, luimupupu, Hiidenuhman keittiössä, Andalusian auringossa ja Toinen Jalka Italiassa.

ota vaikka olut muistinvirkistämiseksi!

12 kommenttia:

  1. no miehän menen ja korkkaan sen olusen ihan samantien :-)

    VastaaPoista
  2. Meillä on karviais- ja herukkapensaiden lehdet olleet samanlaisia karviaispistiäiden toimesta. Sadon poimimisen jälkeen myrkytin pensaat ja luulin päässeeni niistä eroon, mutta toukat löytyivätkin seuraavaksi vadelmien lehdiltä, vaikkei niille pitäisi kelvata kuin karviaiset ja herukat. Ötökät alkavat tulla juonikkaiksi.;) Alkukesälläkin luulin päässeeni liljakukoista, mutta ne ryökäleet muuttivat mansikkamaalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onkohan meilläkin sitten ollut tuo pistiäinen? Joskus aikaisemminkin niitä on ollut ihan muutamia, mutta ei koskaan noin paljon. Tuhka pensaiden juurilla kuulema auttaisi ja sitä meillä onkin aikaisempina talvina laitettu, muttei just viime talvena.

      Poista
    2. Kyllä tuo lehti niin samalta näyttää kuin meilläkin, että veikkaisin aika varmaksi pistiäisen toukkia syyllisiksi. Äkkiä syövät pensaat paljaiksi. Lehdistä ei jää kuin ruodit. Surkeita, kun talvehtivat maassa pensaiden alla, mutta tuon tuhkan pitäisi siihen vähän auttaa. Ajattelin itsekin tuhkaa kokeilla talveksi pensaiden juurille. Ei varmaan pidemmän päälle tee pensaille hyvää, jos lehdet häviää ennen aikojaan. Tämä kuivuus kai noita kaikkia ötököitä teettää.:(

      Poista
    3. Nuo toukat eivät edes kelpaa linnuillekaan, maistunevat pahalle. Tarjoisimme toukkaa hämähäkille verkolleen, mutta häkki juoksi karkuun!

      Poista
  3. Kiitos muistelohaasteesta! Taidan minäkin nauttia pullollisen olutta muistinvirkistykseen, kun näin nätin luvankin sai ;)

    VastaaPoista
  4. Samat sanat! Kesämuistelohaaste - mikä ihana tekosyy korkata (vielä) yksi huurteinen!

    VastaaPoista
  5. Olitpas sinä nopea... ihana kesä teillä on ollut !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yksi ihan parhaista! Eikä hassumpi ollut teilläkään:)

      Poista