tiistai 29. lokakuuta 2013

Uutta ja vanhaa


Vaikka olimme koko viikonlopun pääkaupunkiseudulla, kävi aika kuitenkin vähiin. Emme ehtineet kaikkea, mitä olisi ollut mukava ehtiä. Ruoka- ja viinimessuille emme ehtineet ollenkaan, mutta olen lukenut niistä jo monista blogeista, sehän on melkein kuin olisi itsekin paikalla. Vakiopaikat kyllä ehdimme, Hakaniemen Kauppahalli ja siellä DeliDeli,  Eiring, laajentunut Chez Marius ja uutuutena jo hehkuttamani Hella & Herkku. Sunnuntaina kotiintullessa autonperä oli täynnä tuomisia, uutta ja vanhaa.

suomalainen mummomuoti muistuttaa italialaista nonnamuotia,  mummot ovat siis muodikkaita

uutta 
vanhaa 
vaatii vähän viksaamista

maanantai 28. lokakuuta 2013

Äkkipikaisen lämmin salaatti

Edit: kaupallinen yhteistyö, Fiskars

Jos aika on kortilla, mutta haluaa jotain lämmintäkin syödäkseen, tässä salaatti, jossa maut ovat mukavasti sopusoinnussa. Laitan ohjeen määrät neljälle riittävään salaattiin, vaikka koemielessä tein annoksen yhdelle, söin salaatin salaa kenellekään kertomatta. Ajatus tästä leivitetystä ja paistetusta juustosta jäi mieleeni Makua kotoa-blogin postauksesta.
  • verigreippi tai kaksi
  • salaattisekoitusta (puhdasta ja kuivaa, tosi nopsaa käyttää, mutta maailma ei siitä pelastune)
  • 2 kevätsipulia
  • tarpeeksi kirsikkatomaatteja neljälle, noin 20 kpl
  • palanen feta- tai jotain muuta paistamiseen soveltuvaa juustoa
  • 1 kananmuna (tai 2 jos kananmuna on kovin pieni)
  • 1 dl vehnäjauhoja
  • 24 raakaa, kuorittua, pakastettua, sulatettua, kuivattua jättikatkarapua
  • suolaa ja pippuria
  • muutama tippa keltaista tabascoa
  • oliiviöljyä



Laitoin lieden isommalle polttimolle grillipannun kuumenemaan puoliteholla, samoin pienen pannun juuston paistamista varten, lorautin sille oliiviöljyä, pieni liekki alle. Levitin salaatinlehdet lautaselle ja nostin päälle kirsikkatomaatit. Silppusin kevätsipulin ja fileroin greipin. Puristin greipinjämästä mehua pieneen kuppiin ja maustoin mehun suolalla, pippurilla ja tabascolla ja lurautin pikkuisen oliiviöljyä. Sekoitin kuivat, sulat katkaravut tähän pikamarinadiin. Leikkasin fetan paloihin, niin että annokseen tulee kaksi paistettua juustopalaa. Kastelin fetapalat ensin kananmunassa, sitten pippurilla maustetuissa vehnäjauhoissa. Laitoin grillipannun liekin isommalle ja pistelin katkaravut pieniin varrastikkuihin, kaksi kuhunkin. Nostin leivitetyt juustopalat kuumalle pannulle öljyyn ja paistoin niitä noin minuutin kantiltaan, käänsin aina neljänneksen ympäri. Asetin minivartaat kuumalle grillipannulle ja grillasin rapuja noin 3 minuuttia puoleltaan.

Kun juustot olivat valmiita, nostin ne salaatinlehtien päälle, asettelin greippilohkoja väleihin ja kun ravutkin olivat saaneet kauniin vaaleanpunaisen värinsä, nostin vartaatkin salaatin päälle. Sirottelin silputut kevätsipulit pinnalle ja puristin vielä geripinjämän viimeiset mehutipat kastikkeeksi. Yhden hengen annoksen valmistamiseen minulta meni 12 minuuttia. Neljälle tämän saisi varmasti aikaan kahdessakymmenessä minuutissa. Katkaravut pitää muistaa/älytä ottaa sulamaan ajoissa.



Fiskarsin Facebook-sivulla voi osallistua kilpailuun, jossa on mahdollisuus voittaa käytännöllisiä tuotteita. 

Yhteistyössä Fiskars

sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Villejä blogaaneja

pimeyden turvin lauma villejä blogaaneja valtasi Marjan keittiön

Eilisen blogimiitin emännän pieni tytär oli aamulla tuuminut, että heille on tulossa tänään kylään niitä blogaaneja.  Siltä se näyttikin illan hämärtyessä, että muutamia on asettunut taloksi. Onneksi Marja ei ollut moksiskaan siitä, että hänen keittiönsä muuttui melkoiseksi kokkausareenaksi ja tiskivuori kasvoi korkeutta ihan silmissä. Leikkuulautoja, veitsiä ja puserrettuja sitruunoita kinostui työtasoille, joku kyseli korianterin perään ja valurautapannua kaivettiin esille.

Vaikka kuinka yritti ottaa vain pienen lusikallisen sitä ja toisen tätä, alkoi vatsa taas täyttyä sellaista kyytiä, että omat tuomiset piti suosiolla jättää väliin. Söimme niin monenlaisia herkkuja, etteivät ne ole millään muotoa vielä ryhmittyneet ajatuksissani. Edustettuina olivat blogit:







Kiitos illan emännälle ja isännälle niin nauru- kuin makuhermoja kutittaneen illan järjestämisestä, kiitos kaikille lajitovereille upeista herkuista ja järisyttävän syvällisistä keskusteluista! Kyllä tällä syömisellä jaksaa muutaman synkän syksyisen viikon.

perjantai 25. lokakuuta 2013

Campasimpukka Töölössä


Olen liikkunut Helsingissä omin nokkineni aika vähän, yleensä olen pyörinyt ihan keskustassa tai tehnyt huikeita ekskursioita Hakaniemen Halliin. Viime aikoina olen tutustunut niinkin eksoottisiin katuihin kuin Korkeavuorenkatu ja Freda. (tässä kohtaa saa nauraa Lapin kasvatille, mutta vain hyväntahtoisesti) Tänään pääsin aivan uusille kulmille, kun kävimme Kammenpyörittäjän kanssa Museokadulla Soul Kitchen-Annan Hella & Herkku-liikkeessä. Sitä ennen Kammenpyörittäjä elvytti minua, yövuorojen jälkeistä zombieta, Kaffecentralenin espressolla. Kiitämme espresson oikeaa hintaa! Olisin haikaillut papua ostettavaksi kotiinkin, mutta minua muistutettiin juuri Italiasta tuoduista kahdeksasta kahvikilosta. Kerrankin oli ihanan suklainen shotti, eikä kuppikaan ollut liian kuuma. Kahvin jälkeen kävelimme seuraavaan kortteliin Annan kauppaan. 

Olin varustautunut esittelemään meidät, koska olemme tavanneet Annan aikaisemmin vain kerran ja arvelin hänen tavanneen viime aikoina monta monituista ihmistä. Olimme kuitenkin heti ihan tutut ja oli mukava rupatella hetkinen tuoreen yrittäjän kanssa. Ostoskoriini päätyi monta tuotetta, joita palan halusta päästä kokeilemaan. 



Nälän kurniessa vatsoissamme päädyimme Belgeen simpukkaviikoille, vaikka kovasti koitimme välttää ääsmestoja. Kammenpyörittäjän fenkolilla ja Pernodilla höystetyt simpukat olivat hyviä, minun omenasiideriset olivat pliisumpia. Perunat eivät olleet Belgiaa nähneetkään, mutta majoneesi korvasi hieman pakastepottujen pettymystä. Vain pari simpukkaa rasahti hiekkana hampaissa, mutta mieluummin hiekkaa kuin mutaa. Kuva annoksista oli luokaton, jätän sen kaunosieluja suojellakseni julkaisematta.

Majoituimme alkuillasta Hotel GLO Selloon. Vaihdoin ennen reissua majapaikkaamme x kertaa, Kammenpyörittäjä luopui jo yrityksestä pysyä tässä asiassa ajantasalla, hän kysyi koordinaatteja vasta, kun lähdimme Forumin parkkihallista kohti nukkulandiaa. Kävimme hieman tallustelemassa Sellon kauppakeskuksessa ja teimme pari ostosta huomista blogimiittiä varten. 


torstai 24. lokakuuta 2013

Zombie-päivän puuhia

zombie leipoo

Zombie-päivät ovat yövuorojen välisiä ajanjaksoja, joille hullukaan ei ottaisi mitään tärkeää tekemistä. Minä yleensä otan. Tänään minun oli tarkoitus askaroida lauantaiseen blogimiittiin jotain vietävää. Logistiset ongelmat olivat kuitenkin aika merkittäviä, lähdemme kotoa jo perjantaiaamuna, eikä minulla ole kokkausmahdollisuutta tämän päivän jälkeen. Ujostelen alkaa varsinaisesti kokkailla toisten keittiöissä, vaikkei siihen mitään syytä olekaan. Blogimiittien intensiiviset kokkaussessiot ovat näkemisen arvoisia! Torstaista lauantaihin on aika monta tuntia, mikä syötävä olisi vielä oikein parahultaista kahden vuorokauden kuluttua? Tai edes syötävää? En tietenkään uskalla mennä jälkimmäiselle linjalle, vaan jotain takuuvarmaa sen pitäisi olla. 

Tänään nypertelin cheddarkeksejä samalla ohjeella kuin kerran aiemmin. Olin silloin tuuminut, että hieman tujakampi cheddar olisi paikallaan ja käytinkin kaapista salaperäisen Willebrand-juuston. En muista mistä se on meille kaappiin kulkeutunut. Juusto on marmoroitu punaviinillä, muttei sekään voimakasta ollut. Päätin olla paistamatta niitä vielä. Laitoin ne kylmään ja huomenaamulla paistan ne, ennen kuin lähdemme kohti isoa kirkkoa. Paistoin vain pienen koepalan ja juusto sopi kyllä hyvin tähän ohjeeseen.

en ole niin hupsu, että paistaisin keksit näin tiuhasti, uskokaa tai älkää
Toisena viemisenä tein grissinejä, toivon että ne ovat rapeita vielä lauantainakin. Käytin samaa ohjetta kuin tässä postauksessa. Muut viemiseni ovat kaupasta ostettavia, pääsenhän isolle kirkolle kaikkiin lempparikauppoihini! Tai ainakin muutamiin, sillä aika livahtaa niin nopeasti, kun on monta kauppaa käytävänä.

olkaa kilttejä ja olkaa hyviä!

tiistai 22. lokakuuta 2013

Luumu-uusinta

Viimeksi kun askaroin luumujen kanssa, hukutin ne taikinaan. Olisi pitänyt tyynesti kääntää leivonnainen ylösalaisin ja väittää sitä keikauskakuksi. Älysin liian myöhään. Koska olin hieman pettynyt siihen luumujälkiruokaan, kokeilin jotain muuta tänään. 
  • 8 oikein kypsää luumua halkaistuna
  • 2 rkl ruokosokeria
  • pikkuisen vaniljatahnaa
  • aivan nirkosesti voita
Kuumensin uunin 100 asteeseen ja asettelin uunivuoan pohjalle puolikkaiksi leikatut luumut. Sirottelin niille hieman ruokosokeria ja vaniljatahnaa. Paistoin luumuja puolitoista tuntia miedossa lämmössä. Otin luumut uunista ja laitoin joka puolikkaalle aivan minimaalisen nokareen voita ja hieman lisää sokeria. Lusikoin lämpimiä luumuja annosastioihin ja laitoin niille kaveriksi pari palloa vaniljajäätelöä. Lusikoin vuoan pohjalle muodostunutta punaista luumukastiketta jäätelön päälle ja sitten me söimme. Sivumennen sanoen meille uusi tuote,  Krav-jäätelö oli hyvää ja helppoa pyöräyttää palloiksi. Luumuissa ei ollut mitään kyynelin kerrottavaa, ellei sitten ilonkyynelin, ne olivat erinomaisen hyviä.


sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Leivinkiven ensikäyttö - pizzaa


Ostimme jo elokuussa Eiringiltä leivinkiven, jollaisen eduista ja hyödyistä olemme lukeneet usein esimerkiksi luimupupu-blogista. Koska olen ollut kaikki nämä viikot niin kiireinen saamaton, en ole vielä kokeillut kiveä sen enempää leivän kuin pizzankaan paistamisessa. Tänään asia korjattiin. 

Aamuvarhain seikkailin lueskelemassa leivinkiven käyttöönotosta ja varsinaisesta käyttämisestä ja päädyin brittikaupan sivulle ostoksille. Tilasin puisia lastoja, jolla pizzat ja leivät on ilmeisesti helppo siirtää kuuman kiven päälle. Tämänpäiväisiin paistoksiin niistä ei vielä ollut apua, mutta toivottavasti tulevaisuudessa.

Ymmärsin kiven käyttämisestä sen verran, että uusi kivi pyyhitään mahdollisen kivipölyn vuoksi kostealla liinalla ja annetaan kuivua. Uusi kivi kannattanee myös kevyesti öljytä tarttumisen estämiseksi. Näin tein ja samalla ihailin kiven suunnatonta kauneutta ja toivoin, etten heti kättelyssä halkaisisi kiveä ensikuumennuksessa, enkä myöskään pudottaisi kiveä varpailleni tai lattialle (tosin uusi keittiön lattia voisi kyllä kelvata minulle), tai polttaisi itseäni kiven kanssa touhutessani. 

Kivi mahtuu sopivasti regulaariuunimme pellille ja aloitin kiven kuumentamisen hyvissä ajoin ennen kuin mitään oli tarkoitus paistaa. En kyllä osaa sanoa onko kiven käyttäminen energiataloudellista vai ei. Osaako joku muu? Jos pelkkää kiveä pitää paistella hyvä aikaa ennen ruoan päätymistä uuniin, sähköä kuluu, mutta ehkä ruoka sitten äkisti valmistuukin? 

Laitoin uunin lämpenemään 250 asteeseen. Asetin kiven pellille ja pellin uunin alaosaan, painavaa hommaa, joten kannattaa ottaa tukeva ote, tässä vaiheessahan kivi ei tietenkään ole kuuma. Koska minulla ei vielä ollut niitä neliskanttisia lastoja, suunnittelin käyttäväni tekniikkaa, jossa valjastan henkikökohtaisen voimamieheni nostamaan kuuman kiven pelteineen uunista siksi aikaa, että saisin siirrettyä pizzan kiven päälle, leivinpaperi välissä. Teen sitten autenttisemmin, kun lastat saapuvat. 

Pizzapohjaan käytin tavanomaista ohjettani, jonka olen ottanut aikoja sitten Dino D'Acampon kirjasta Fantastico! Modernia italialaista ruokaa! Kaivelin jääkaappia sopivien hävikkituotteiden toivossa ja kyllähän niitä sieltä löytyi. Oli puolikas purkki hyvälaatuista tonnikalaa, oli kinkkua ja salamia. Juustokannikatkaan eivät eilen menneet loppuun. Kyllä niistä pizzat saataisiin aikaan. Kahden kiven kokoisen pizzan pohjaan käytin:
  • 1 pussi kuivahiivaa
  • 4,5 dl lämmintä vettä
  • 600 g jauhoja
  • ripaus suolaa
  • 3 rkl oliiviöljyä
Tein taikinan aivan tavalliseen tapaan, ainekset sekaisin ja hieman vaivaamista, toistatunnin kohotus ja sitten leivinlaudalle pientä työstöä varten. Kaulitsin taikinan mitoitetuille leivinpapereille, joiden alla oli suht samankokoinen leikkuulauta. Levitin täytteitä maltilla, tomaattikastiketta, toiselle erilaisia kinkku- ja salamiviipaleita, toiselle tonnikalaa ja molempiin juustoa ja kirsikkatomaatin puolikkaita. Kun kivi oli kuumentunut noin kolme varttia, Kammenpyörittäjä nosti uunipellin kivineen päivineen pois uunista ja minä hivutin pizzan paperin päällä kivelle. Pelti takaisin uuniin ja sitten katsoimme tarkasti mitä alkoi tapahtua. 

Yleensä olen paistanut pizzoja kiertoilmalla 230 asteessa noin 12 minuuttia, nyt näytti siltä, että pohja paistui ja juusto suli noin 8 minuutissa. Taas pelti ulos uunista ja valmis pizza liu'utettiin jäähtymään leikkuulaudalle ja toinen pizza uuniin. Toimi aika kivasti. Kun molemmat pizzat oli paistettu, jäi kivi jäähtymään leikkuulaudan päälle, enkä koskenut siihen ennen kuin pitkän ajan päästä. Pitää etsiä hieman erilainen pohjaohje, sillä tämä käyttämäni pullistui hieman liikaa, eikä toivotunlaista rapeutta saavutettu. Kypsää kyllä tuli, mutta ohuempi pohja olisi mieleeni. Seuraavaksi kokeilen leivän paistamista leivinkivellä.

talven ensimmäinen jäälyhty
in action
Lisäys: Ruotsalaisen huumorin ystävät, muistakaa YLE Fem klo 21.00 Solsidan kausi 4 alkaa!

lauantai 19. lokakuuta 2013

Monenlaista tähderuokaa


Näin viikonloppuisin meillä tahtovat aamiaiset venähtää vähintään brunsseiksi ja joskus pitää kiirehtiä, että ylipäätään ehdimme syödä aamupäivän puolella. Hyväunisinta perheenjäsentä täytyy houkutella erilaisin tuoksuin ja kolisteluin, kahvikoneen puhinoin ja vedenkeittimen sihinöin pois höyhensaarilta. Joskus myös reipas NYT YLÖS SIELTÄ-karjaisukin on paikallaan, etenkin jos nuori on sopinut menoja ennen kello kolmea. 

Tänä aamuna heti virkistävän kestävyysurheilusuorituksen jälkeen (90 sekuntia uintia) jatkoin jäisissä merkeissä ja hain pakastimesta mansikoita ja pullollisen mehua sulamaan. Tuumin pyöräyttää aamiaiselle rahkasta ja mansikoista jonkunmoisen juoman. En ole oikein perillä milloin voi puhua smoothiesta ja milloin ei, joten jääköön juoma nimeämättä. Sulatin väkivalloin purkillisen mansikkaa mikroaaltouunissa, siivosin roiskeet uunista ja surautin mikserissä kaksi purkkia rahkaa, purkillisen melko lämmintä mansikkaa ja lorauksen hunajaa tasaiseksi juomaksi. Sitä tuli vain niin nirkosen vähän, että lisäsin kannuun kolmisen desiä maustamatonta jogurttia ja sekoitin vielä hieman. Sitten tein älykääpiösti, kaadoin juoman kannusta kannuun. Kai sen olisi voinut kuskata mikserin kannussakin pihalle kuvattavaksi ja kaataa siitä suoraan laseihin? Mutta ei, tiskiä piti vaan tehdä.


Etsin aamulla ohjetta marsipaanille ja luumuille ja kuin tilauksesta sellainen löytyi Look what I made-blogista. Minäpä sitten sommittelin tällaisen kakun. Jäin hieman miettimään kyllä taikinan rakennetta ja määrää verrattuna luumujen määrään, mutta kerrankin tottelin ohjetta kirjaimellisesti. Kakkuun meni:
  • 100 g pehmeää voita
  • 100 g raastettua marsipaania
  • 100 g sokeria
  • 3 kananmunaa
  • ripaus suolaa
  • 1 rkl vaniljauutetta
  • 100 g vehnäjauhoja
  • 25 g maissitärkkelystä
  • 1 rkl leivinjauhetta (paljohkosti?)
  • 1 kg luumuja (minulla oli 750g rasiallinen ja siitäkin jäi ainakin kolmasosa mahtumatta kakkuun)
Kuumensin uunin 175 asteeseen ja raastoin marsipaanin karkeaksi raasteeksi suoraan kulhoon. Mittasin mukaan pehmeän voin, suolan ja sokerin. Eri astiaan mittasin jauhot, leivinjauheen ja maissitärkkelyksen. Pilkoin luumut kahdeksaan lohkoon. Vatkasin ensin hetken aikaa marsipaania, voita ja sokeria, jonka jälkeen lisäsin mukaan ensin vaniljauutteen ja sitten kananmunan kerrallaan. Lopuksi kippasin sekaan jauhot, jonka jälkeen sekoitin taikinan mahdollisimman vähällä sotkemisella tasaiseksi. Vuorasin keskikokoisen lasisen uunivuoan leivinpaperilla ja levitin pienehkön taikinan vuokaan. Asettelin luumulohkot taikinan päälle. Lohkoja jäi aika paljon. Arvelen niitä menneen korkeintaan 500 g. 


Paistoin kakkua ensin noin 40 minuuttia. Puolivälissä kävin kurkkaamassa uuniin ja huomasin luumujen kadonneen kokonaan. Joko ne lähtivät lätkimään tai hukkuivat taikinaan, yhtään pientä pilkahdusta ei näkynyt pinnalla. Paistoin kakkua kaikkiaan noin 50 minuuttia ennen kuin kakkutikkuun ei tarttunut enää yhtään taikinaa. Peitin loppupuolella kakun leivinpaperiarkilla, ettei pinta tummuisi liikaa. Minulle tuli mieleeni, että tein kesällä samantapaisen kakun, johon huolella valitsemani kirsikat katosivat yhtälailla ja muutenkin kakku oli jotenkin erikoinen. Tämänpäiväinen näytti sitten kuitenkin suht nätiltä paloiksi leikattuna ja maistuikin kivalta, vaikka hukutinkin kauniinväriset luumulohkot kokonaan. Söimme kakkua jälkiruokana jäätelön ja luumuhillolusikallisen kanssa. 



Lopuista luumuista keitin pikahillon. Olen alkanut tehdä tällaisia yhden purkin hilloja ja marmeladeja milloin mistäkin mitä minulla on vain vähän varastoissani. Sellaiset purkilliset tulevat äkkiä syötyä, eikä niitä löydy sitten enää kahden vuoden päästä jääkaapista, jolloin kukaan muista enää mitä purkeissa on. Laitoin luumulohkot pieneen kattilaan ja sirottelin päälle noin desin verran hillosokeria. Lisäsin mukaan tilkan vettä ja konjakkia. Keittelin hilloa noin puoli tuntia, kunnes melkein kaikki lohkot olivat hajonneet punaiseksi soseeksi. Kaadoin kuuman hillon desinfioituun purkkiin. 



Savulohen lopun piilotin pieniin lehtitaikinanyytteihin. Sulatin taikinalevyt ja leikkasin ne kahteen osaan. Asettelin kunkin palan yhteen nurkkaan pienen nokareen fetaa ja lohta. Taitoin taikinan kolmioksi ja painelin reunat yhteen. Koska löysin jääkaapista purkinlopun kaupallista luumusosetta, tein muutaman joulutortunkin. Taisivat olla varhaisimmat vuosiin. Pojat onnistuivat polttamaan kielensä, kun maistoivat yhdet pian uunista ottamisen jälkeen.


Eilistä naudan ulkofilettä käytimme quesadilloihin. Leikkasin lihan ohuiksi viipaleiksi ja raastoin pari nimetöntä juustopalaa. Silppusin hieman tomaatteja ja sipulia ja etsin jääkaapista guacamolen.


Kuumensin ison paistinpannun ja laitoin sille yhden tortillan kerrallaan. Minusta on helpompi tehdä quesadillat niin, että laitan täytteitä puolelle tortillasta ja käännän sitten toisen puolen päälle. Kääntäminen on helpompaa, kuin täyspyöreän kahdesta tortillasta tehdyn. Sirottelin täyteaineksia kohtuudella ja taitoin tyhjän osan päälle. Painelin hieman paistinlastalla, että juusto alkaisi sulaa. Hetken kuluttua käänsin tortillan isolla lastalla ja paistoin hetken aikaa toistakin puolta. Nostin puolikuun mallisen quesadillan leikkuulaudalle ja leikkasin sen kolmeen osaan. Valmistin näitä niin monta, kuin täytteitä riitti.



Lopulta unohdin käyttää esikeitettyjä maisseja mihinkään, eikä salsapurkkia löytynytkään kuin tyhjänä kierrätyslaatikossa. Sain kuitenkin jääkaapista monta rasiaa ja purkkia pois, samoin pakastimesta, saimme vatsat täyteen ja saatoimme alkaa valmistautua illan elokuvaan.

EDIT: Lisään tämän postauksen CampaSimpukan ylälaidasta löytyvälle Tähdenlennot-välilehdelle, jonne kerään kaikki jämäruokia käsittelevät postauksemme.

Tähdenlentomaksimi!

näillekin pitää piakkoin keksiä käyttöä
Tänään on mahdollista nähdä tähdenlentomaksimi, mutta vain täällä meidän tontillamme, ei edes tarvitse odottaa pimeäntuloa. Kyseessä eivät ole Perseidit, vaan yritykseni käyttää pois tähteitä ja vanhenemassa olevia raaka-aineita jääkaapista ja muista varastoistamme. Käsittelyyni pääsevät päivän aikana seuraavat ainekset:
  • puolikas pötkö marsipaania, ollut pakastimessa Pohjanmaan blogimiitistä asti
  • rasiallinen armoa-anovia luumuja, "syökää meidät", ne huutavat sydäntäsärkevästi
  • eilisen uunissa paistetun ulkofileen loppu
  • päivämääräuhanalaiset tortillalätyt
  • puoli purkkia salsakastiketta ja vähän guacamolea (tunnustan, kaupasta ostettua vihreää limaa)
  • erinäisiä juustokannikoita
  • 2 esikeitettyä maissintähkää, jäänyt grillauskaudelta
  • noin 100 g savulohta
  • muutama lehtitaikinalevy, voivat olla kuivettuneita, pitää katsastaa vieläkö kelpaavat
  • kaksi purkkia maitorahkaa
Mitähän näistä keksisi? Jotain pientä ajatuksentynkää minulla on, mutta ensiksi minun pitää mennä uittamaan itseni järvessä. Jos olen onnekas, järvessä on jo jäähileitä! Sinne jäävät väsymykset, kolotukset, harmitukset ja tilalle tulee mukavia väristyksiä, pientä puistatusta ja palelua. Palelu pistää minuun vauhtia, pitää puuhata jotain, että palelu lakkaa. Siihen paleluun eivät villasukat ja sohva auta juuri lainkaan. Olen kyllä kokeillut. 

Eilinen elokuva oli loistava. Olen vieläkin suu auki ja silmät kiinni (täytyi sulkea silmät enimpien räiskeiden ajaksi). Tänään katsomme tämän. Olen ennenkin maininnut miten elokuvat ketjuttuvat, tiedättehän, kun katsoo yhden, pitää nähdä heti toinenkin ja sitten vielä yksi. Onneksi huomenna alkaa Solsidanin neljäs kausi ja Siltakin tulee, joten pääsemme pohjoismaisin voimin irti Tarantinosta ennen kuin koko setti on taas katsottu.

EDIT: Lisään tämän postauksen CampaSimpukan ylälaidasta löytyvälle Tähdenlennot-välilehdelle, jonne kerään kaikki jämäruokia käsittelevät postauksemme.

perjantai 18. lokakuuta 2013

Sitruspallomeren tuhoamiseksi kolmen hedelmän posset


Jälkiruokana meillä oli tänään kirpeän ja makean yhdistelmä, ihanainen sitruksinen posset. Tein se melkein (tai ainakin ihan vähän) Jamie Oliverin Jamie's Great Britain-kirjan ohjeen mukaan. Tämä oli osa keittokirjahaastettani, jonka kanssa olen yrittänyt ryhdistäytyä, ettei vuosi lopu kesken. Koska en ollut koskaan tehnyt possetia, olikin hyvin järkevää alkaa heti tehdä vähän sinnepäin ja muutenkin olla tottelematon. Oli tässä sen verran Jamien käsialaa, että kehtaan laittaa sen osaksi haastetta. En tiedä kuinka pieniin kuppeihin Jamie tätä herkkua oikein laittoi. Minä sain 6 pientä kuppia ja kaksi mikroskooppisen pientä kuppia, kun Jamie kehui tästä tulevan 8-10 annosta. Kaikkea sitä kuulee. 
  • 2 dl sitrusmehua (käytin kaksi sitruunaa, yhden limetin ja yhden appelsiinin)
  • samaisten hedelmien kuori raastettuna
  • 100 g sokeria
  • puolikas pulleva vaniljatanko (oli tosiaan ollut ruoka-aikaan kotona)
  • 6 dl kermaa
Jamie ohjeisti mitä ohjeisti, mutta minä tein näin: Raastoin sitruksista kuoret ohuelti paksupohjaiseen kattilaan ja mittasin mukaan sokerin. Puristin hedelmistä mehua ja niistä tuli tismalleen kaksi desiä, osasinpa hienosti arvioida olipa tuuria. Kaadoin mehun kattilaan ja keittelin aineksista miedohkolla liekillä noin vartissa huumaavan tuoksuisen siirapin koko ajan sekoitellen. Siivilöin siirapin ja kaadoin sen takaisin pestyyn kattilaan. Lisäsin mukaan kerman ja kuumensin seosta kunnes se sakeni ja siitä tuli kauniin kellertävän kiiltoisaa. Kaadoin kastikkeen jääkaapissa kylmennettyihin annoskuppeihin, jotka viritin ulos peiteltynä jäähtymään ja tanakoitumaan. Sen ne tekivätkin parissa tunnissa. Posset jäänee repertuaariini helppona jälkiruokana.

Jamien ohjeeseen kuului keksipohja ja siirappi keitettiin sitruksien pinnalta leikatuista kuorisuikaleista. Minä en nyt tahtonut keksipohjaa annoksiini. Voi olla, ettei Jamie enää puhu minulle. Jos on niin herkkätunteinen ohjeittensa kanssa, niin pitäköön tunkkinsa!

Posset oli  keittokirjahaasteen osa 19/48.
Jamie-haaste: 5/12
Hugh-haaste: 5/12
Rachel-haaste: 5/12
Nigella: 4/12

Päivällisen jälkeen päätimme pitää koko perheen elokuvaillan. On se ihanaa, että jälkikasvu on jo niin isoa, että voi katsoa heidän kanssaan Tarantinon elokuvia! Ohjelmistossa Django Unchained

Varaslähtö viikonloppuun

minulta salaa on juotu kahvia, todistusaineisto löytyi kameran muistikortilta
Tänään on se päivä vuodesta, jolloin ojat ovat muuttuneet yön aikana vaarallisiksi. Ne yllättävät autoilijoita ja imevät ajokkeja syövereihinsä ennen kuin ehtii sanoa talvirenkaat. Minulla täytyy olla ennustajan lahjoja sillä aavistin  jo eilen (lue:katsoin sääennusteita ja myöhemmin ikkunasta) tämän vuosittaisen yllätyspäivän olevan käsillä. Tein viikonlopun ruokaostokset eilen juuri ennen lumisateen alkamista. Minun tornadonpunaista autoani ei ole nähtävissä keskisuomalaisissa ojissa tänään, se seisoo kiltisti pihassa koko päivän ja tarvittaessa huomisenkin. 

En olisi voinut tehdä tätä omaehtoista liukastelunvälttelynvarmisteluani, ellei vuorolistassa olisi tämän päivän kohdalla lempimerkkini X, joka tarkoittaa vapaapäivää. Niin paljon kuin tykkäänkin leipoa taukohetkinäni mukaville työkavereilleni, vielä enemmän tykkään leipoa ja kokata perheelleni. Ei millään pahalla.

Minulla on nyt haalittuna kotiin sellainen määrä ruokaa, ettei kenenkään sen puoleen tarvitsisi poistua tontilta lähimpään viikkoon, mutta sinne Kammenpyörittäjä lähti tuiskun sekaan (liioittelen hieman, juuri nyt ei sada mitään). Hänellä ei ollut merkkiä X vuorolistassa, joten kotoilu jäi minun harteilleni. Aloitin kotoilun (termin käyttäminen tuo mukavan melkeinpä ällötysfiiliksen) arkisesti keräämällä kaikki pyyhkeet pesuun ja ajattelin etäisesti myös imuroinnin mahdollisuutta. Olen luvannut perillisille aamiaiseksi french toastia, sillä joku on hamstrannut paahtoleipää ylenpalttisesti. Se joku olen tietysti minä. 

En vielä tiedä onko viikonlopun suurieleisimmän päivällisen aika tänään vai huomenna, se riippuu nuorison menoista. Olisi kyllä miellyttävä ajatus ottaa kotirouvailu oikein tosissaan ja ajoittaa päivällinen valmiiksi tarkalleen kello 16.27, kun Kammenpyörittäjä saapuu kotiin työstä. Harmi, ettei hän tupakoi, olisi niin hienoa auttaa hänen työstä väsyneille harteilleen tupakkatakki ja asettaa lempinojatuolin eteen lämmitetyt tohvelit (joita ei ole, enkä lähde ostamaan, koska en aikonut autoilla, enkä nyt lähde Vepsäläisellekään, en edes Sotkaan nojatuoliostoksille), jotta perheenpää voisi hetken rentoutua, ennen kuin päivällinen tarjottaisiin ruokasalissa keittiössä. Tarkemmin ajateltuna on oikein kiva, ettei Kammenpyörittäjä polta. Mutta tohvelit voisi jotakin toista kotoilukertaa varten hankkia jemmaan.

No niin, päiväunet on karistettu silmistä ja ajatukset röyhelöisestä essustakin työnnetty aivojen perukoille. Kuten mainitsin, taloudesta ei raaka-aineita puutu, joten pitäisi keksiä sopivat tavat hyödyntää niitä. Tärkeintä olisi vähentää sitrushedelmien määrää. Olen ilmeisesti aloittanut sitruspallomeren keräämisen. Viime viikolla Andalusian auringossa oli tehty lemon possetia ja minä tunnustauduin kommenttilaatikossa vielä neitsyeksi possetien suhteen. Nyt asia olisi hyvä korjata ja edes vähän vähentää sitruunojen määrää. Ajattelin samalla edistää keittokirjahaastettani ja tehdä possetin Jamien ohjeella.

nämä pitäisi tuhota
Mistä tulikin mieleeni, että minähän voin nyt laittaa alulle uuden satsin sitruunalikööriä. Mutta pahus, en tiedä onko meillä votkaa. Ei tehne kovin hyvää vaikutusta työpaikallamme, jos soitan Kammenpyörittäjälle omana vapaapäivänäni aamutuimaan kysyen, että missä meidän viinat on. Ehkä odotan sen asian kanssa iltaan. Meillä nyt vaan on tämmöinen työnjako perheessämme, Kammenpyörittäjä tietää mitä alkoholeja meillä on, minä tiedän mitä ruokia meillä on. Paitsi pakastimissa, nekin tietää Kammenpyörittäjä.

Seuraavaksi rikon oman päätökseni ja lähden hieman autoilemaan, sillä nyt on mitä sopivin uimakeli. Jos yhtään meinaisi vielä laiskottaa, se tunne kyllä lähtee pienellä järvipulahduksella. Palaan kotoilurooliini ja päivällisen suunnitteluuni hetkisen perästä. Ja french toastitkin teen, ihan varmasti!

torstai 17. lokakuuta 2013

Näppituntumaleivät

Tänään puuhasin tämmöistä:
  • 7,5 dl vettä
  • 2 pussia kuivahiivaa
  • 1tl suolaa
  • 2 rkl hunajaa
  • 5-6 palaa aurinkokuivattua tomaattia
  • pieni nippu ruohosipulia
  • noin 50 g raastettua parmesaania
  • 0,5 dl oliiviöljyä (tai aurinkokuivattujen tomaattien säilöntäöljyä)
  • noin 10 dl jauhoja ( käytin sekä tavallisia vehnäjauhoja, että sämpyläjauhoseosta)
Pilkoin tomaatit ja ruohosipulin silpuksi ja raastoin juuston. Mittasin lämpimän veden isoon kulhoon ja lisäsin sinne suolan, hunajan ja hieman jauhoja. Sekoittelin aineet löysäksi velliksi, jonka annoin hetken aikaa ottaa vauhtia. Muutaman minuutin kuluessa velliin alkoi muodostua kuplia, jotka kertoivat hiivan heränneen eloon. Lisäsin velliin tomaatit, ruohosipulin ja juustoraasteen, jonka jälkeen aloin lisätä jauhoja pikkuhiljaa. Kaadoin öljyn käteni kautta taikinaan ja alustin taikinaa, kunnes se alkoi irrota kädestäni. Jätin taikinan peiteltynä kohoamaan noin puoleksi tunniksi.

Kun taikina oli kohonnut melkein kaksinkertaiseksi, muotoilin sen kahdeksi leiväksi, jotka mahtuivat pötköttämään pellille vierekkäin. Kuumensin uunin 220 asteeseen ja kun uuni oli kuuma, sivelin leipien pinnat tilkalla aurinkokuivattujen tomaattien säilöntäöljyä ja paistoin leipiä noin 25 minuuttia. Kokeilin leipien pohjia koputtelemalla, milloin ne kuulostaisivat kypsiltä. Työkaverit söivät mukisematta.

keskiviikko 16. lokakuuta 2013

Tänään ajatellaan äitiä - mokkapalat


kuva taattua iPad-laaduttomuutta, sommittelusta pitkä miinus
Mokkapalat ovat sellainen leivonnainen, jota aika monissa kodeissa tehtiin jo muutama vuosikymmen sitten. Jostain syystä se tuntuu maistuvan nykylapsillekin, etenkin jos sitä ei leivo liian usein. Versioita on lukemattomia, usein kuulee sanottavan, että se meidän mummon mokkapalaohje on se ihan paras.

Tänään testasin työkavereiden mokkapalamieltymyksiä tekemällä ison uunivuoallisen leivonnaista ja pyytämällä vielä Kammenpyörittäjää turauttamaan tuplashotin espressoa kuorrutetta varten. Työyhteisön nuorimmalle sälytimme vastuullisen nonparellien sirottelutehtävän.

Ohje on peräisin ties mistä, itselleni olen tallentanut sen vuosia sitten eräältä kohtuusuositulta lapsiperheaiheisen saitin keskustelupalstalta. Jos joku lukija juuri nyt laihduttaa tai muuten vain vastustaa ankarasti runsasta voin käyttöä, voi vaihtaa jollekin toiselle sivulle. Tätä ei ole pakko syödä isoa palaa ja saa olla ottamattakin.
  • 300 g voita
  • 6 kananmunaa
  • 6 dl sokeria
  • 8 dl vehnäjauhoja
  • 5 tl leivinjauhetta
  • 4 tl vanilliinia
  • 5 rkl kaakaota
  • 3  dl maitoa
Kuumensin uunin 175 asteeseen ja sulatin voin. Vaahdotin sokerin ja kananmunat isossa kulhossa (ei se määrä pieneen olisi mahtunutkaan). Sekoitin kuivat aineet keskenään ja lisäsin ne kananmuna-sokerivaahtoon. Lopuksi yhdistin mukaan maidon ja sulan voin ja sekoitin taikinan tasaiseksi. Levitin taikinan uunivuokaan leivinpaperin päälle. Taikina oli sen verran suuri, kuten määristä voi päätellä, sen kypsyminen otti kaikkiaan 40 minuuttia.

Kuorrutteeseen meni:
  • 75 g voita ( vähän jo kauhistuttaa itseänikin)
  • 1 tuplashotti espressoa (noin 1 dl)
  • 1 dl kaakaota
  • noin 5 dl tomusokeria
Sulatin voin ja pyysin espresson Kammenpyörittäjältä. Kun kakku oli hieman jäähtynyt, sekoitin sulatettuun voihin ja kahviin ensin kaakaon ja sitten pikkuhiljaa tomusokeria sen verran, että sain tanakan kuorrutteen aikaan. Levitin sen kakun pinnalle ja harjoittelelija sirotti nonparellit päälle, oli selvästi tehnyt sitä aikaisemminkin. Asenteesta ja työmenetelmistä plussaa!

maanantai 14. lokakuuta 2013

Miten saat ystäviä, menestystä ja vaikutusvaltaa? Leivo chocolate chip cookies!


En ole ihan varma, miten nämä pikkuleivät vaikuttavat todelliseen vaikutusvaltani ja menestykseni määrään. Toivottavasti ne eivät paljon vähennä ystävieni määrää, jolloin satsaus kannattaa. Nämä nopeat pikkuleivät ovat osa keittokirjahaastettani. Minun piti tehdä näitä jo viikonloppuna, mutta kokkailuun meni ilmankin jo niin paljon aikaa, että leipomatta jäivät. Töissä oli aamusta niin hiljainen tuokio, että ehdin hyvin pyöräyttää pikkuleipätaikinan. Eniten aikaa meni siihen, että konvertoin auttavasti grammat deseiksi.

Ohje pikkuleipiin löytyy Hugh Fearnley-Whittingstallin kirjasta River Cottage Every Day ja tämä on Hugh-haasteeni viides osa. Pienestä taikinasta tuli 19 pikkuleipää. Laitan tähän alkuperäisiä grammamääriä, sillä konvertointini oli sen verran summamutikkaista, etten tohdi siihen muita kannustaa.
  • 125 g suolatonta voita
  • 100 g sokeria
  • 75 g tummaa sokeria (käytin fariinia)
  • 1 kananmuna
  • 2 tl vaniljauutetta (käytin vanilliinia)
  • 0,5 tl leivinjauhetta
  • 150 g vehnäjauhoja
  • ripaus suolaa
  • 100 g tummaa suklaata paloiksi pilkottuna
Kuumensin uunin 190 asteeseen ja sekoitin kaikki taikinan ainekset yhteen. Lusikoin noin ruokalusikallisen verran taikinaa pikkuleipää kohden kasoiksi leivinpaperille jättäen kunnon välit, sillä pikkuleivät tulisivat leviämään uunissa. Paistoin pikkuleipiä noin 12-15 minuuttia, kunnes ne alkoivat ruskettua reunoiltaan ja aavistuksenomainen pulleus keskeltä painui uudelleen litteäksi. Jäähdytin pikkuleivät ritilällä ja jäin odottamaan määräysvaltani kasvamista. Näin neljää tuntia myöhemmin ei vielä näy vaikutuksia, vaikkei pikkuleipiä ole enää monta jäljellä. Täytyy keksiä (!) jotain muuta.

Haasteen tilanne on tällä erää tämä: Kaikkiaan olen tehnyt 18/48 osaa.
Hugh-haaste: 5/12
Nigella-haaste: 4/12
Jamie-haaste: 4/12
Rachel-haaste: 5/12


Konjakkinen uuniomenahillo

merkkasin sitten etikettiin väärän kuukauden

Saisinko kaksi calvadosta, kysyin Kammenpyörittäjältä, johon hän vastasi, että et. Taloudessamme ei ollut tilkkaakaan calvadosta, mutta konjakkia löytyi, joten käytin sitä uuniomenahilloon. Olen lukenut ainakin kolmesta blogista tästä syksyn herkusta ja pitihän se omakin versio valmistaa. 
  • 2 kg omenalohkoja kuorineen
  • 400 g hillosokeria
  • 150 g tummaa muscovadosokeria
  • 1 vaniljatanko
  • 1 dl konjakkia
Pilkoin omenat ja sirottelin ne uunipannun pohjalle. Kaadoin päälle sokerit ja konjakin, katkaisin vaniljatangon muutamaan osaan ja heittelin palasen mukaan. Laitoin pannun uuniin 150 asteeseen noin kahdeksi tunniksi. Puolitoistakin olisi riittänyt, luulen, mutta muut puuhat unohduttivat hillon minulta hetkeksi. 

Lapoin pehmenneet omenat pannun pohjalle muodostuneen sokerisiirapin kera mikserin kannuun neljässä erässä ja annoin koneen tehdä sohjosta sileää sosetta. Steriloin kaksi lasitölkkiä ja kun ne olivat käsitykseni mukaan aivan sikapuhtaita, kauhoin kuuman hillon purkkeihin ja pistin kannet visusti kiinni. Hillo on makeampaa kuin tavallisesti tekemäni omenasose (jollaista jostain kumman syystä jää aina pakastimeen pyörimään kenellekään kelpaamatta), mutta uskonpa, ettei sitä ole muutaman päivän kuluttua enää jäljellä. Vanilja ja aavistus konjakkia teki hillosta arkista sunnuntaisempaa. Hilloa tuli 1,5 ja 1 litran tölkilliset täyteen.

sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Hävikistä herkuksi-aamiaisleivät

oregano matkalla talvehtimispaikkaansa
Eiliseltä päivälliseltä jäi yhtä ja toista pientä, jotka upotin tänään aamiaisleipiin. Jäi hieman selleri-perunamuusia, cheddaria (sitä Oltermanni-uutuutta, joka ei oikein meillä uppoa) ja Chicken Kievin maustevoita. Katsoin  heti sitä tehdessäni, että ohjeen 100 g voita oli aivan liikaa neljän hengen annokseen, joten laitoin määrät postaukseen puolikkaina ja ennen kuin koskin samoilla käsin kanaan ja maustevoihin, erotin voista puolet eri rasiaan. Hyvä minä! 

Teen toisinaan näitä tähdenlentoleipiä ja aina vähän eri tavalla, ihan sen mukaan, mitä milloinkin on sattunut jäämään. En yleensä laita leipiin rasvaa pientä öljytilkkaa enempää, mutta nyt tuo maustevoi sai luvan mennä mukaan taikinaan. 
  • 2 dl selleri-perunamuusia
  • 2 kananmunaa
  • noin 50 g yrttivoita (voi+sekalaiset yrtit+sitruunamehua+kuorta)
  • 1 dl kaurahiutaleita
  • 2,5 dl vehnäjauhoja
  • 1 dl maitoa
  • 1 tl leivinjauhetta
Kuumensin uunin kiertoilmalla 180 asteeseen. Sekoitin kaikki ainekset keskenään hieman tahnamaiseksi taikinaksi, josta taputtelin jauhoisin käsin noin 10 senttisiä lätysköjä leivinpaperille. Suolaa en laittanut, koska muusissa oli suolaa ja maustevoissa myös.  Leipäsiä tuli 12 kpl. Pistelin ne haarukalla ja paistoin noin 15 minuuttia, kunnes ne saivat hieman väriä pintaansa ja muutamia tummempia pisteitä kukin. Söimme leivät aamiaisella teen tai kahvin kanssa ja maistuivat kyllä hyviltä, jääkaapista lähti muutama purnukka tiskiin ja maailma pelastui! (minäkö liioittelisin, en toki)

EDIT: Lisään tämän postauksen CampaSimpukan ylälaidasta löytyvälle Tähdenlennot-välilehdelle, jonne kerään kaikki jämäruokia käsittelevät postauksemme.


lauantai 12. lokakuuta 2013

Keittokirjahaasteen kimpussa!

tämä luulee, että on vielä kesä
Aloitin tammikuussa vuoden kestävän keittokirjahaasteen, jossa on 48 osaa. Olin tehnyt tähän mennessä vasta 11 osaa, sillä unohdin välillä koko jutun pitkäksi aikaa, tai sitten työnsin sen mielestäni. Eilen kirin nettitv:stä kiinni Masterchef Australian jaksoja ja Nigella Lawson vieraili siellä tuomaroimassa yhtä hektistä haastetta. Tästä omatekoinen haasteeni muistui mieleeni. Ihmettelen sitä, sillä katsoin myös eilen vähän matkaa Jamie Oliverin ohjelmaa, eikä hän soittanut minkään valtakunnan kelloa päässäni. Anteeksi, Jamie.


Tänään minulla oli aikaa kokkailla kotosalla olevalle perheelleni. Nostin neljän kirjan pinon sohvan lähettyville ja alkuselasin kirjat läpi eilen. Muutin mieltäni muutamaan kertaan, mm. tilasin Kammenpyörittäjältä sakea, kun hän kävi Alkossa. Kun hän palasi sieltä mukanaan kaksi pientä sakepulloa, kerroin että syömmekin ihan jotain muuta. Onhan se hyvä, että talossa kuitenkin on sakea, eikö vaan?

Tähän mennessä olin tehnyt kolme osaa Nigella-haasteesta, kolme Hugh-osaa, neljä Rachel-osaa ja vain yhden Jamie-osan. Tänään päätin tehdä isomman setin ohjeita, koska minulla oli mukavasti aikaa.

Alkuruoaksi valmistin tomaattikeittoa Jamie Oliverin ohjeella. Siihen kuului myös uunissa paahdettuja leipätikkuja, joihin käytin puolikuivan vaalean leivän lopun, joten hävikistä herkuksi-teemaakin tuli sivuttua. Neljän hengen ihan pikkuisen sovellettuun alkukeittoon meni:
  • 1 kg mahdollisimman kypsiä tomaatteja
  • 1 porkkana
  • 2 valkosipulin kynttä
  • tuoretta timjamia, rakuunaa ja basilikaa
  • liraus valkoviinietikkaa
  • ripaus sokeria
  • 4 tl kermaa
  • ihan pikkuisen oliiviöljyä
Leipätikut:
  • muutama viipale vaaleaa leipää
  • raastettua cheddaria
  • worcesterkastiketta
  • timjamia
  • oliiviöljyä
Leikkasin porkkanan muutamaan palaseen, kuorin valkosipulin kynnet ja laitoin ne vesitilkkaan ryöppääntymään muutamaksi minuutiksi (vaikkei Jamie käskenyt). Leikkasin tomaatit neljänneksiksi ja laitoin ne food processoriin (mikä se oikein on suomeksi, yleiskone vai monitoimikone vai joku ihan muu?) Lisäsin sinne hetken esikeitetyt porkkanat ja valkosipulit sekä nipun timjamia. Annoin koneen hienontaa kaiken tomaattimurskaksi, jonka kaadoin kattilaan, ripsautin mukaan hieman sokeria, suolaa ja pippuria. Kypsensin keittopohjaa noin 20 minuuttia. Jätin keiton liedelle odottamaan muiden päivällisen vaiheiden ajaksi. 

Kun alkuruoan aika lähestyi, uuni minulla olikin jo 200 asteessa muista hommista. Laitoin leivinpaperia uunipannulle, ripottelin sille tikuiksi leikattuja leipäpaloja. Raastoin pinnalle cheddaria, roiskin hieman worcesterkastiketta ja oliiviöljyä päälle ja sirottelin timjamin oksia mukaan. Laitoin leipätikut uuniin noin kymmeneksi minuutiksi.

Sillä välin kuumensin keiton uudelleen, tarkistin maun, lisäsin suolaa ja pippuria sekä pikkuisen valkoviinietikkaa. Kun maku oli kohdallaan, laitoin annoskuppeihin ison kauhallisen keittoa. Lurittelin lusikallisen kermaa ja muutaman tipan oliiviöljyä päälle, ihan viimeksi pieniä basilikalehtiä. Otin rapeat leipätikut uunista ja tarjosin niitä keiton kaverina. Keitossa oli mukavan raikas tuore maku, jotenkin puhdas ja yksinkertainen. 


Pääruoaksi valmistin Rachelin ohjeella Chicken Kieviä. Aterian lisäkkeiksi nykertelin appelsiinisia porkkanatikkuja Hugh'n neuvoin ja selleri-perunamuusia Jamien tahtiin.

Chicken Kiev neljälle:
  • 4 broilerin nahatonta filettä
  • suolaa ja pippuria
  • 50 g voita
  • tuoreita yrttejä (basilikaa, rakuunaa ja timjamia)
  • puolikkaan sitruunan kuori raastettuna ja mehu
  • 1 dl vehnäjauhoja
  • 1 kananmuna
  • 1 dl korppujauhoja
Appelsiiniset porkkanatikut:
  • 4 isoa porkkanaa
  • 1 luomuappelsiini, kuori raastettuna ja puolikkaan mehu
  • tuoretta timjamia ja rakuunaa (ohjeessa olleesta kuivatusta kuminasta en tykkää)
  • suolaa ja pippuria
  • iso nokare voita ja loraus oliiviöljyä
Selleri-perunamuusi:
  • 2 pienehköä palaa juuriselleriä
  • noin 15 keskikokoista puikulaperunaa
  • 50 g voita
  • 1 dl kermaa
  • suolaa ja pippuria
  • tuoretta lipstikkaa (ihan vihoviimeiset lehdet kulatungasta)
  • basilikaa, timjamia ja rakuunaa
Kuumensin uunin 200 asteeseen, laitoin voinokareen uunivuokaan ja vuoan uuniin. Kuorin porkkanat ja leikkasin ne tikuiksi. Kun voi oli sulanut vuoassa, nostin vuoan uunista ja laitoin porkkanatikut sulaneeseen voihin. Raastoin appelsiinin kuoren vuokaan ja rutistin mehut päälle, samoin ripottelin yrtit, suolan ja pippurin. Sekoittelin lusikalla ja laitoin vuoan uuniin uudelleen. Porkkanat olivat kaikkiaan uunissa melkein tunnin, loppuvaiheessa ne alkoivat karamellisoitua mukavasti. 


Chicken Kiev taitaa olla melkoinen tuulahdus menneisyydestä, en muista sitä koskaan syöneeni, saati valmistaneeni. Tänään kuitenkin asia korjaantui. Aluksi leikkasin fileistä pienet rasvaroipppeet pois ja tuikkasin niihin pienen taskun terävällä veitsellä. Sitten tein maustevoin. Laitoin kuppiin huoneenlämpöisen voin, yrtit, sitruunankuoriraasteen ja mehun. Pistin käteeni kertakäyttöhansikkaan ja puristelin maustevoin ainekset sekaisin. Tungin lusikallisen maustevoita fileiden taskuihin ja puristin voin litteäksi, ripottelin molemmille puolille suolaa ja pippuria. Jätin fileet odottamaan sitä, että alkuruoka oli syöty. Tein valmiiksi leivityslinjaston laittamalla kolmeen eri kuppiin odottamaan vehnäjauhot, kevyesti vatkatun kananmunan ja korppujauhot. 

Kun oli aika syödä pääruoka, kuumensin isolla pannulla voin ja öljyn. Leivitin fileet käyttämällä niitä vuoronperään vehnäjauhoissa, kananmunassa ja korppujauhoissa ja asetin ne kuumalle pannulle. Paistoin fileitä noin 3 minuuttia kummaltakin puolelta, kunnes pinta oli kauniin kullanruskea. Nostin fileet uunipannulle ja laitoin ne uuniin noin 10 minuutiksi kypsymään valmiiksi.

Olin laittanut jo aikaisemmin kuoritut perunat ja selleripalat kypsymään höyryyn. Kun kanapalat menivät uuniin, tein muusin valmiiksi. Puristin perunan ja sellerin lumeksi perunapuristimella ja kuutioin joukkoon suolatonta voita ja lorautin perään kermaa. Sekoitin nuolijalla muusin tasaiseksi ja maistelin ja maustelin maun kohdalleen suolalla, pippurilla ja yrtteillä. Tuuppasin kattilan uuniin muiden astioiden kaveriksi, jotta muusi pysyisi kuumana. 

Olen sen verran epävarma broilerinpaistaja, että leikkasin oman Chicken Kievini halki tarkistaakseni kypsyyden. En kuvannut sitä palaa. Lusikoin selleri-perunamuusia lautaselle ja nostin sen päälle kanaleikkeen ja asensin ympärille ihanasti karamellisoituneita appelsiinisia porkkanatikkuja. Oi, että oli niin retroa, hyvää ja kivaa ruokaa. Tuli mieleen Englannissa syödyt pubilounaat. 




Jälkiruokana meillä oli vastikään Masterchef Australiasta matkittua Devil's Food-suklaakakkua Nigellan tapaan. Tämäkin kakku oli minulle aiemmin kokeilematon. Tein kakun puolikkaalla ohjeella, sillä arvelin sen olevan aika tuhtia tavaraa. Laitan tähän kuitenkin Nigellan Kitchen-kirjassa olleen ohjeen määrillä, sillä saa korkeamman valmiin kakun. Nigella kehuu pistävänsä tällä suut makeiksi 10-12 hengelle. Meidän puolikkaastamme olisi ainakin 6 tai 8 ollut aivan tyytyväisiä.
  • 50 g hyvää kaakaojauhetta siivilöitynä plus hieman vuoan jauhottamiseen
  • 100 g tummaa muscovadosokeria (arvelen fariinisokerin käyvän myös, muscovadoakin saa nykyisin meiltä marketeista aika helposti hankittua)
  • 250 ml kiehuvaa vettä
  • 125 g suolatonta voita plus hieman vuoan voiteluun
  • 150 g hienoa sokeria (käytin erikoishienoa)
  • 225 g vehnäjauhoja
  • 0,5 tl leivinjauhetta
  • 0,5 tl ruokasoodaa
  • 2 tl vaniljauutetta
  • 2 kananmunaa
Kuorrute:
  • 125 ml vettä
  • 30 g muscovadosokeria
  • 175 g suolatonta voita
  • 300 g tummaa, hyvälaatuista suklaata
Kuumensin uunin 180 asteeseen ja voitelin pienen, 18 cm halkaisijaltaan olevan irtopohjavuoan. Jauhotin sen kaakaojauheella. Mittasin kaikki ainekset valmiiksi. Kiehautin veden ja lisäsin kattilaan siivilöidyn kaakaon ja muscovadon, sekoittelin hieman, että sokeri liukeni ja kaakao sekoittui veteen. Jätin seoksen kattilaan odottamaan. Vatkasin kulhossa pehmeän voin ja sokerin vaahdoksi ja lisäsin sekaan kananmunat ja vehnäjauhot, sekä kohotusaineet ja vaniljauutteen. Viimeiseksi sekoitin mukaan kaakaoliemen. Lusikoin taikinan esivalmisteltuun vuokaan ja paistoin kakkua noin 35 minuuttia. Kokeilin kakkua tikulla ja kun tikku tuli puhtaana ulos kakusta, otin kakun pois uunista jäähtymään.



Heti kun kakku meni uuniin, aloitin kuorrutuksen teon. Kiehautin pikkukattilassa veden ja lisäsin mukaan voin ja suklaan. Laitoin liekin kattilan alta pois ja sekoittelin aineksia, kunnes voi ja suklaa olivat kokonaan sulaneet veteen ja kattilaan muodostui sakea kastike. Otin vispilän ja vatkaisin kastikkeen kiiltäväksi. Jätin sen jäähtymään ja sekoittelin kuorrutetta aika-ajoin muuta puuhatessani. Kun kakku oli valmis, siirsin sen ulos jäähtymään ja kun se oli hieman jäähtynyt, kumosin kakun lautaselle. 

Kuorrute jähmettyi noin tunnissa sopivan jämäkäksi. Leikkasin jäähtyneen kakun kahteen kerrokseen (alkuperäisellä ohjeella tulee kaksi pohjaa, joiden väliin täyte tulee) ja lusikoin alemmalle kolmanneksen kuorrutetta, jonka levitin pienellä palettiveitsellä tasaiseksi. Nostin ylemmän kerroksen paikalleen ja levitin loput kuorrutteesta kauttaaltaan kakun päälle. Kakku jäi vielä ulos peiteltynä viileään odottamaan jälkiruoka-aikaa. Kakku leikkautui kauniisti ja yllättäen se ei ollutkaan ylimakeaa, vaan syvän suklaista ja lähes kevyttä, hyvin mehevää ja sopi mainiosti konjakkitujauksen ja espresson seuraksi. Ilta alkoi hämärtyä tässä kakunkuvausvaiheessa, eikä tumma kakkupala ollut helpoin kuvattava. 



Nyt tuli tehtyä monta osaa keittokirjahaastettani. Tilanne on nyt seuraavanlainen:
Kaikkiaan olen tehnyt 17/48 osaa. 
Nigella-haaste on vaiheessa 4/12
Hugh-haaste: 4/12
Jamie-haaste: 4/12
Rachel-haaste: 5/12

Vietin tänään melkein koko päivän keittiössä, mikä oli oikein mukavaa. Kaikkiaan koko hommassa meni noin neljä tuntia. Aloitin päivällispuuhat kahden aikaan (muiden kotihommien ohella), söimme alkuruoan neljältä, jonka jälkeen tein pääruoan valmiiksi. Sen söimme viiden pintaan. Jälkiruoan söimme kuuden maissa. Olin tehnyt sen valmiiksi jo ennen alkuruokaa. En ole vielä kovin hyvä organisoimaan, vaikka teenkin montaa asiaa yhtä aikaa. Neljälle hengelle ja omalle porukalle kokatessa määrät ovat vielä pieniä ja aikataulu joustava, mutta varsinaisia päivälliskutsuja näillä taidoin ei vielä taidettaisi järjestää ilman parempaa suunnittelua ja jonkunasteista stressiä.