perjantai 21. helmikuuta 2014

Trendikastike käyttöön! Sriracha korkattu!


Joitakin aikoja sitten huomioin laiskahkosti, että tosi monissa amerikkalaisissa blogeissa vilahteli maustekastike, jolla oli vekkuli nimi Sriracha. Käydessäni paikallisessa etnisten ruokatavaroiden taivaassa nappasin putelin kyseistä taika-ainetta ostoskoriini. Kotona sijoitin pullon edelleen melko kuosissa olevan pantryni hyllylle ja unohdin sen sinne. Sitten alkoi tapahtua. Kaikki äitini reseptit-Nanna alkoi aivan alvariinsa puhua tästä kastikkeesta ja sai minutkin rohkaistumaan ja kokeilemaan sitä. 

Tänään meillä oli lohta ja perunoita, joihin kumpaankin tuli Srirachaa (pitääköhän se kirjoittaa isolla vai ei?). Lohipala ei vieläkään ollut pakastimen viimeinen, ei edes toiseksi viimeinen, mutta loppusuora häämöttää. Otin palasen sulamaan aamulla ja Suomen tappiollisen pelin jälkeen se oli sopivasti sulanut. Ohjeen lohiruokaan otin siis Nannalta.

Srirachalla kiusattu lohi kolmelle

  • n. 500 g lohta
  • puolikkaan limetin mehu
  • 1 tl Srirachaa
  • 1 rkl vaahterasiirappia
  • suolaa
  • tuoretta korianteria valmiin lohen päälle
Siistin lohipalasta valkoiset rasvat pois, nypin ruodot ja leikkasin kolmeen annospalaan. Sekoitin marinadin ainekset kupposessa ja sutikoin annospalat kastikkeella. Jätin kalapalat odottamaan sitä, että alempana mainitut perunat olivat puolivälissä kypsymistään.

Perunavinkit otin Mess Makes Food-blogista. Siellä oli askaroitu hyviltä kuulostavia Sriracha-parmesan-perunoita.

Sriracha-parmesanperunat kolmelle

  • 6 keskikokoista siikliperunaa
  • 1 rkl rypsiöljyä
  • 1 rkl Srirachaa
  • pieni keko parmesania raastettuna
  • suolaa ja pimentonia
Kuumensin uunin 180 asteeseen. Pesin perunat ja leikkasin ne kuorineen reippaankokoisiksi suikaleiksi. Öljysin uunipellille asettamani leivinpaperiarkin kevyesti ja levittelin perunasuikaleet paperille ja sudin niitä rypsiöljyn ja Srirachan sekoituksella. Ripottelin päälle parmesania, suolaa ja pimentonia. Laitoin pellin uuniin noin 20 minuutiksi, jonka jälkeen lisäsin pellin toiseen päähän lohipalat nahkapuoli alaspäin. Toiseksi lisäkkeeksi laitoin kumatotomaatin kullekin ruokailijalle.

Sriracha-parmesantomaatit kolmelle

  • 3 kumatotomaattia
  • sipaus perunoiden maustekastiketta
  • pikkuisen parmesania
  • suolaa ja pippuria
  • tuoretta basilikaa valmiiden tomaattien päälle
Leikkasin kumatoista hatun kantapuolelta ja koversin valkoisen kovan keskikohdan pois. Samalla kuopaisin hieman keskustaosaa irti, koska Kammenpyörittäjä halusi kumatonsiemeniä talteen ensikesän kasvatukseen. Sipaisin tomaattien sisustaa Sriracha-öljyseoksella, pyöräytin kolosiin pippuria ja suolaa ja sirottelin päälle hieman parmesania. Paistoin tomaatteja samalla pellillä perunoiden kanssa, jonne siis lisäsin kalapalat puolivälissä paistoaikaa.

Kun lohipalat olivat olleet uunissa noin 15-20 minuuttia, ne olivat sopivan kypsiä ja perunat rapeita ja valmiita. Tomaatit olivat julman kuumia. Nanna neuvoi, että lohipalojen päälle voi vielä levitellä paistamisen jälkeen loput marinadista, mutta minähän olin tietysti aikaa sitten siivonnut kupin tiskiin. Mutta makua oli jo riittävästi. Tykkäsimme!






14 kommenttia:

  1. Mikä teidän etnisten tavaroiden taivas on? Seppälän Cittarin kauppako?
    Me käymme etnisten tuotteiden äidissä, Silkkitiessä ostamassa vihreitä rusinoita ja ajoittain muutakin kivaa. Olemme molemmat kovin chiliherkkiä, joten tuota trendisoosia en taida hankkia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, se. En minäkään ole kovin pitkälle ehtinyt chilin käytössä, mutta tuo oli hyvää!

      Poista
    2. Ei mun silmään ole tämään sattunut, vaikka kerran viikkoon Aasian Foodissa poikkeankin. Täytyy kattoa, jos ens kerralla osuis silmään. Ihan kuin tästä huushollista ei löytyis vielä chiliä tarpeeksi monessa muodossa :D

      Poista
    3. Sitä muuten löytyy myös naapurikaupastakin, Citymarketin Amerikka-hyllystä! :)

      Poista
  2. Hassua että tuo on nyt noussut noin trendikkääksi;D Sitä on aina saanut Helsingin ViiVoanista, Rakastuin siihen ikuisuus sitten ja etenkin tonnikalasalaatissa se on mahtava lisäys:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin muistan tuollaisen pullon nähneeni vaikka kuinka kauan, mutta kun en ole kovin suuri chilinystävä, en ole sitä ajatellut koskevani :D En kyllä tiedä, montako vuotta ko. pullo tulee kestämään :D

      Poista
  3. sää sitten keksit laittaa joka paikkaan! Hyvä setti!

    VastaaPoista
  4. Miltä se sciminsurri :) kastike maistuu?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä en kyllä tiedä, kun eikö se ole vielä ihan eri juttu? :)

      Poista
    2. Niinhän se on, sointuivat sanat vaan niin mukavasti :)

      Poista
  5. Meillä on menossa jo ehkä kolmas pullo srirachaa. Vaikka kuinka mietin, en muista miksi sellainen pullo joskus alunperin on keittiöömme päätynyt... Tätä kalaruokaa on meilläkin tehtävä, näyttää niin hyvältä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistelen, että tuota kastiketta olisi eri voimakkuuksina ja olisin valinnut miedoimman :)

      Poista