sunnuntai 20. heinäkuuta 2014

Kesäkurpitsa-lohiquiche


Tänään söimme tähdenlentoja hyödyntävää piirasta, quichemuunnelmaa. Kammenpyörittäjä loimutti eilen lohta niin paljon, että sitä jäi tällekin päivälle. En ollut pitkään aikaan tehnyt ranskalaista piirasta, quichea, joten nyt oli hyvä aika sille, kun Tour de Francea on vielä viikko jäljellä. 

Quiche kesäkurpitsalla ja loimulohella

Pohja

  • 250 g vehnäjauhoja
  • 125 g kylmää voita kuutioina
  • 1 tl suolaa
  • 1 kananmuna
  • 40 ml kylmää vettä
Tein ensin piirakkapohjan tekeytymään. Olen ottanut ohjeen aikoinaan Michel Rouxin Piirakkakirjasta. Keräsin pohja-ainekset vettä lukuunottamatta kulhoon ja nypin ainekset sekaisin leivänmurumaiseksi seokseksi. Lisäsin veden parissa erässä ja työstin taikinaa sen verran, että se muotoutui palloksi. Käärin pallon kelmuun ja laitoin sen jääkaappiin noin puoleksi tunniksi, jonka aikana valmistelin täytteet ja katsoin toisella silmällä Tour de Francea, jossa taas satoi aivan karmeasti. 

Täyte

  • kymmenen sentin pätkä kesäkurpitsaa ohuiksi siivuiksi leikattuna
  • 2 uutta sipulia suikaleina
  • pieni loraus oliiviöljyä kasvisten kuullottamiseen
  • noin 150 g tähdelohta
  • noin 100 g irlantilaista cheddaria raastettuna
  • 3 kananmunaa
  • 3 dl kermaa
  • ripaus suolaa
  • tuoretta tilliä ja timjamia
Kuumensin uunin 180 asteeseen. Painelin viilenneen taikinan pyöreän lasivuoan pohjalle ja reunoille. Pistelin taikinan haarukalla ja asetin arkin leivinpaperia pohjan päälle ja siihen päälle pussillisen keraamisia paistopainoja (myös kuivat herneet käyvät tähän tarkoitukseen hyvin, nekin voi käyttää moneen kertaan). Esipaistoin pohjaa 15 minuuttia. Haudutin sen aikaa kesäkurpitsa- ja sipuliviipaleita oliiviöljyssä pienellä pannulla.

Nostin pohjan vuokineen uunista ja siirsin paistopainot pois taikinan päältä. Levitin kasvikset pohjan päälle ja asettelin niiden päälle lohipalasia. Vatkasin kananmunat kevyesti sekaisin kerman kanssa ja kaadoin seoksen vuokaan. Pinnalle ripottelin pippuria, juustoraasteen ja yrtit. Paistoin piirasta noin 35 minuuttia, kunnes pinta oli kauniin värinen ja täyte hyytynyt.

EDIT: Lisään tämän postauksen CampaSimpukan ylälaidasta löytyvälle Tähdenlennot-välilehdelle, jonne kerään kaikki jämäruokia käsittelevät postauksemme.



Tour de Francen viidestoista etappi ennen huomista vapaapäivää ajettiin tosiaan osittain ukkossadekuuroissa. Teillä oli vettä niin, että hirvitti katsoakin. Onneksi loppukirin aikaan sade oli jo loppunut ja tiekin kuivunut melkein kokonaan. Pitkään irtiotossa olleet Jack Bauer ja Martin Elmiger ajettiin aivan maaliviivalla kiinni ja voittoon ajoi norjalainen Alexander Kristoff. Vincenzo "Nipsu" Nibali johtaa kokonaiskilpailua. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti