perjantai 4. syyskuuta 2015

Torrijas - espanjalaiset köyhät ritarit

Päivällisen suhteen meillä oli tähdenlentopäivä, mutta jälkiruokana söimme espanjalaisia köyhiä ritareita, joita kutsutaan nimellä torrijas (ymmärtääkseni tuo on monikko). Otin ohjeen Saffron & Sun-blogista. Näitä syödään kuulema Espanjassa nimenomaan pääsiäisen aikaan, mutta enpä antanut sen hidastaa. Ainahan pääsiäinen on jo ollut tai tulossa.

Torrijas

  • vaaleaa eilistä leipää tai pullaa
  • maitoa
  • sitruunankuorta
  • sokeria
  • kananmunia
  • voita ja oliiiviöljyä paistamiseen
  • kanelia
Leikkaa leipä/pulla viipaleiksi ja asettele ne vuoan pohjalle. Kuumenna maitoa kattilassa ja lisää siihen mauksi muutama lusikallinen sokeria ja sitruunankuoren palanen. Kun maito on kiehumaisillaan, kaada se leipäpalojen päälle ja jätä asettumaan ainakin tunniksi. 

Sulata nokare voita pannulla ja lisää siihen tilkka oliiviöljyä. Vatkaa kananmunien rakenne rikki matalassa kulhossa (käytin maitoa noin 5 dl ja neljä kananmunaa tähän ohjeeseen, leipäpaloja oli 8). Kasta kostea leipäpala kananmunasssa ja paista paloja voi-oliiviöljyseoksessa molemmin puolin kunnes pinta on kauniinvärinen. Anna jäähtyä, ripottele pinnalle sokeri-kaneliseosta. Tarjoa vaikka hillon ja jäätelön kanssa.


La Vueltan 13. etappi oli yksinäisen karkulaisen juhla. Nelson Oliveira ehti perille minuutti ennen muita. Kokonaiskilpailun johdossa on edelleen Fabio Aru. En ehtinyt katsella etappia kuin ohimennessäni, minulla oli menossa paellapannun rasvapoltto, sillä huomenna on vuotuinen paellapäivä. 


6 kommenttia:

  1. Köyhät ritarit tuntuu olevan jos ei ihan yleismaailmallinen niin ainakin yleiseurooppalainen jälkkäri/aamupala. Ymmärtäähän sen toki, että edellisen päivän leivälle on keksitty käyttöä - esim. ranskishan ei ainakaan helpolla eilisen leipää syö sellaisenaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri tämä pointti oli näissä espanjalaisissakin versioissa ja hyvin se toimiikin :)

      Poista
  2. Hyvä, että teidän tietotoimistosta saa ajantasaisen kisaraportin. Nyt on jäänyt Vuelta seuraamatta kokonaan. Ei oo aika riittänyt, kun valkoinen pikku aupair tekee kaikesta normaalista aikaa vievää ja hankalaa. Huomenna lähtee kotiinsa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on ollut aika erikoinen kisa kaikkiaan, tuntuu ettei se ole oikein vielä päässyt alkuunkaan ja toisaalta sitten tuntuu, että joko se on taputeltu...

      Poista
  3. Voi että näyttää hyvältä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen, että pullasta olisi tullut vielä parempi ja vähän "entisemmästä" kuin saman päivän leivästä, kuivatin sitä viipaleina, kun ei "aitoa" eilistä leipää ollut :)

      Poista