lauantai 10. lokakuuta 2015

Tähdenlentotaquitot



Koko viikon olemme menneet toistemme ohitse, töissä, kotiovella, päivällä tai yöllä. Emme ole istuneet samaan aikaan ruokapöydässä kertaakaan, edes kahvikone ei ole ollut päällä meille kaikille kolmelle samaan aikaan ennen kuin tänä aamuna. 

Meillä oli eilen kaupasta ostettua grillattua broileria päivällisellä (lue: Opiskelija söi, minä nokin ja Kammenpyörittäjä flunssan kourissa katsoi toisaalle). Lintua jäi sen verran, että tänään siitä piti tehdä jotain. Laitoin foodgawkerin hakuun sanat chicken leftovers ja löysin ohjeen, jossa oli tehty taquitoja. Samalla sain käytettyä edelliseltä tortilla-aterialta jääneet muutamat vehnälättyset ja salsan loput, sekä juustokannikan. Ei tarvinut mennä kauppaan tänään ollenkaan.

Taquitot kolmelle  

  • tortillalättyjä
  • tähteeksi jäänyttä broileria riivittynä
  • hunajaista grillauskastiketta
  • cheddaria raastettuna
  • tuoretta korianteria
  • limen mehua ja tarjoiluun lohkoja
  • sipulia
  • oliiviöljyä
  • tomaattisalsaa (valmista purkista)
  • turkkilaista jogurttia
  • salaattia
  • tomaattia 
  • kurkkua
Kuumensin uunin 200 asteeseen ja laitoin arkin leivinpaperia pellille. Levitin oliiviöljyä paperille. Silppusin sipulin, kuumensin oliiviöljylorauksen pannulla ja haudutin sipuleita siinä hetkisen. Lisäsin pannulle riivityn lihan ja sekoittelin. Yhdistin pannulle aimo lorauksen grillauskastiketta ja sekoitin kunnolla. Lämmitin hieman tortillalättyjä mikrolla, jotta ne laiskistuivat. Levitin lettujen reunalle, vähän lähemmäs reunaa kuin keskustaa pitkulaisen viirun maustettua lihaseosta, silputtua korianteria ja hieman juustoraastetta, puristin päälle limen mehua. Käärin lätyt rullalle ja asetin ne leivinpaperille. Öljysin vielä rullien pinnankin ja paistoin niitä noin vartin verran uunissa. 

Laitoin tarjolle tähteeksi jääneen salsan, salaattia, kurkkua ja tomaattia, sekä hieman paksua turkkilaista jogurttia, jota maustoin suolalla, pippurilla, limen mehulla ja oliiviöljyllä. Taquitot olivat tosi hyviä, pinnalta rapeita, sisältä meheviä ja turkasen kuumia. Grillauskastike on joku reissutuliainen, en yhtään osaa sanoa, mistä se on peräisin. Ostaisin uuden pullon varastoon, jos pystyisin.

EDIT: Lisään tämän postauksen CampaSimpukan ylälaidasta löytyvälle Tähdenlennot-välilehdelle, jonne kerään kaikki jämäruokia käsittelevät postauksemme. 

6 kommenttia:

  1. Onpa kiva resepti ja noin nättiä tarjottavaa! En ole aikaisemmin kuullutkaan taquitoista, pitääkin kokeilla 😀

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En minäkään ollut kuullut :D OIkeastaan sama asia kuin quesadillat, mutta vähän eri muoto. Kätevää syötävää, johon saa upotettua sitä sun tätä!

      Poista
  2. Hyviä "hyllynpyyhkeitä" teillä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, tykkään tuosta sanasta, olet ennenkin käyttänyt tuota :D

      Poista
  3. Ja sitäpaitsi lapsetkin tykkää näistä!

    VastaaPoista