maanantai 1. elokuuta 2016

Poikaporukassa


Tänään minulla oli onnen päivä, sain molemmat poikani kanssani lounaalle keskustaan. Kesäisenä päivänä Ravintola Harmoonin sisäpihan lounaspuutarha on mitä mukavin paikka istua aterioimaan. Oli kiva nähdä, että pöydät olivat melkein viimeistä myöten täynnä puolen päivän aikaan. Viime kesänä lounasta ei päästy kattamaan montaakaan kertaa ulos, nyt niitä päiviä on ollut paljon enemmän. Sadesäällä tai kovin viileällä ilmalla, tai muutenkin halutessaan (tietääkseni) lounasta voi syödä myös ravintolan kellarisalissa. 

Päivittäin on tarjolla kolmen ruokalajin pöytiin tarjoiltu lounas, joka tällä erää maksaa 12,50 €. Hieman isommalla jälkiruoalla menu maksaa 16 € ja lounaslasillinen viiniä (8 cl) maksaa 4 €. Pääruoasta on myös kasvisvaihtoehto, sama annos koko viikon arkipäivät.

Poikien puhuessa kouluistaan, Pokémonista ja muista tärkeistä asioista söimme oikein mukavan lounaan taas, alkuruokana oli salaattia uppomunan ja paahdetun punajuuren kanssa. Opiskelija ei perusta uppomunasta, joten minä sain kaksi! Poikia nauratti, kun otin annoksesta kuvaa ja olin huolissani, että nyt on liikaa kananmunia annoksessa. Oikea first world problem. Annoksessa oli maukasta marinoitua sipulia ja paahdettuja pähkinöitä. Talon leipä on kakkumaista ja hyvän mehevää.



Pääruoka oli tänään kalaa, lohta paahdettuna, uusia perunoita ja tartarkastiketta. Minun vatsani täyttyi liian aikaisin, olinhan popsinut kaksi uppomunaa, joten Opiskelija auttoi kalapalani kanssa. Annos oli mukavan simppeli ja perunat tosi nättejä ja juuri oikein kypsytettyjä. 


Jälkiruoaksi otimme ne hieman isommat palat mustikkapiirakkaa, joka tarjottiin asiakkaan halutessa kahvin tai teen kanssa, Reipas olikin niin reipas, että otti kahvia. 


Vaikka kyse oli vain vähän yli tunnin tuokiosta lautasten äärellä, olin onnellinen äiti saadessani istua nuorisoni kanssa juttelemassa vielä ennen kuin levähdämme eri puolille Eurooppaa joksikin aikaa. Voimme suositella Harmoonin lounasta lämpimästi, annokset ovat kauniita, päteviä eikä keskellä päivää ole tarpeen syödäkään kauheasti lounaalla, joten kohtuukokoiset annokset ovat juuri sopivia ainakin meille. Liitän postauksen Campasimpukan ylälaidasta löytyvälle Valmiissa pöydissä-välilehdelle, jonne kerään ravintola-aiheisia postauksiamme. 

4 kommenttia:

  1. Uudet perunat(siikli on aina siikli), suolainen voi, tilli, silli tai muu kala. Nyt sitä saa ja on helppo valmistaa.
    Pitääpä joskus poiketa Harmoonissa kun hintakin vaikuttaa ihan passelilta.
    paskeriville

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen tuota meidän kylän ravintoloista ihan kärjessä!

      Poista