torstai 14. joulukuuta 2017

Nyt on kuivat jutut!

Jokunen viikko sitten meille hankittiin (pyytämättä ja yllättäen) elintarvikekuivuri. En ole itse kuivuria koskaan käyttänyt, mutta Antti on ollut sellaisen kanssa tuttu jo lapsuudesta asti, hänen äidillään on edelleen käytössä Orakas. Tämä meille hankittu on merkiltään Steba, samaa merkkiä kuin toinen sirkulaattoreistamme. Noin mikroaaltouunin kokoinen kuivuri on nyt tehnyt muutamia kuivettuneita juttuja, joista esimerkiksi vadelma oli aivan surkea juttu, vain marjan haituvat ja siemenet olivat jäljellä kuivissa kuorissa, eikä maistamalla tiennyt onko kyse hongasta vai haavasta. Samoin mansikat leikkasimme liian ohuiksi viipaleiksi, osa niistä tarttui laitteen kuivausritilöihin. Mandariinipalaset myös kuivuivat aivan tyhjiksi, vain epämiellyttävä kova kuori oli jäljellä. Sitruksia kannattaakin kuivata poikkileikattuina. 

Erilaisia kuivauskokeiluja
Sipulista tuli hauskan näköistä, mutten ole vielä kokeillut käyttää kuivattua sipulia mihinkään. Kunhan tässä on aikaa, viipaloin punasipulia enemmän ja kuivaan niitä ja kokeilen ruoanlaittoon. En tosin nyt heti keksi mikä hyöty siitä olisi, paitsi jos olisi hamstrannut sipulia ja sitä uhkaisi mennä pilalle, tai olisi aikeissa kokkailla retkiolosuhteissa. 


Paras onnistuminen tähän mennessä on ollut ananas. Ostimme aivan tätä kuivattamistarkoitus varten tuoreen ananaksen, josta Antti leikkasi noin viiden millin vahvuisia kiekkoja. Ensimmäisessä erässä ne olivat kuivurissa yli 10 tuntia, toisessa 9 tuntia. Ananaskiekot eivät tarttuneet ritilöihin, ne oli helppo kerätä kuivurista lautaselle. Aluksi ne tuntuivat hieman nahkeilta, mutta kuivuivat edelleen lautasella. Niissä on nyt muutama päivä myöhemmin uskomattoman intensiivinen maku, hieman sitkeyttä, mutta kuitenkin niitä on kiva nakertaa. Voisimme kokeilla myös hieman paksumpien viipaleiden kuivaamista, mutta nämä ohuet, kauniiksi pitsiytyneet kiekot ovat todella hyviä välipaloiksi. Nyt joku tulee varmaan kertomaan, että ananas kuivattuna on hurjan epäterveellistä, mutta jos väittää, että se on pahaa, niin se on kyllä vale. 


Tomaatista tuli aika hauskan näköinen myös, allaolevassa kuvassa pieni kirsikkatomaatti halkaistuna. Siinäkin on makua vaikka muille jakaa ja mietin, että näitä pitää tehdä enemmän ja säilöä oliiviöljyyn. Nyt niitä oli vain muutama maistelupala. 

tiistai 12. joulukuuta 2017

Sitruskauden ilotulitus salaattivadilla

Väsymys meinaa vaivata, iltaisin nukuttaa niin, että tyyny kutsuisi jo kahdeksalta. Tätä kaamoskauden kukistajasalaattia söimme tänään eilisen kala-aterian tähteiden kanssa. 

Kirpsakka salaatti sitruksista ja granaattiomenan siemenistä

  • 1 appelsiini
  • 1 greippi
  • 1 verigreippi
  • 0,5 punasipuli
  • 1 granaattiomenan siemenet
  • pieni pala fetaa (noin 30 g)
  • 1 rkl cavaetikkaa
  • 1 tl hunajaa
  • basilikan lehtiä
Leikkasin sipulin ohuiksi suikaleiksi ja fileroin appelsiinin ja greipit. Irrotin siemenet granaattiomenasta Veeran neuvoin. Käytin postauksen neuvoa numero 3, se toimii hyvin, sain kyllä punaisia mehupilkkuja paidalleni, vaikka oli esiliinakin. 

Asettelin sitruslohkot lautaselle, ripottelin sipuliviipaleet päälle, samoin murustellun fetan ja granaattiomenan siemenet. Sekoitin cavaetikan ja hunajan pikaiseksi kastikkeeksi ja kaadoin salaatin päälle. Muutama basilikan lehti vielä ja salaatti oli valmis. Se oli mukavan kirpeää, mutta hunajan pehmentämää lisäkettä tähdenlentokalan ja riisin kanssa. En toivoakseni ole univalmis ennen kello kymmentä, sen verran pirteää oli salaattimme. 


maanantai 11. joulukuuta 2017

Äkkiä ruokaa, lohta, rapukastiketta ja sahramiriisiä

Tänään piti saada ruoka nopeasti lautaselle, oli sen verran nälkä töiden jälkeen. Poikkesin ostamaan palan lohta kotimatkalla ja aterian muut osat valmistuivat sillä välin, kun riisi kypsyi keittimessä. Tällä kertaa keittimeen meni paellariisiä, se sopi oikein hyvin keittimeenkin. Lisäsin mukaan pikkuisen sahramia ja suolaa. 


Pikainen lohi sahramiriisin kanssa

  • 200 g kirjolohta
  • nokare voita
  • sitruunamehua
  • suolaa ja pippuria

Kastike

  • 1 punasipuli silppuna
  • nokare voita
  • 1 rkl vehnäjauhoja
  • 1 dl kuivaa valkoviiniä
  • 1 dl kermaa
  • suolaa ja pippuria
  • 50 g jokiravunpyrstöjä
  • muutama kapris
  • sitruunamehua
  • tilliä

Riisi

  • 1 dl riisiä, tällä kertaa (puolivahingossa paellariisiä)
  • vettä tarpeeksi
  • sahramia
  • suolaa

Lisäksi

  • broccoliinia 8 "oksaa"
  • sitruunamehua
  • suolaa ja pippuria
  • tilkka valkoviiniä
Riisin kypsyessä poistin lohipalasta nahkan, ylimääräiset rasvat ja muutaman ruodon. Leikkasin palan kahteen annospalaan. Ripotin niille suolaa ja pippuria ja puristin päälle sitruunamehua. Kuumensin pannulla voita ja paistoin kalapaloja pari minuuttia puoleltaan ja nostin ne sitten lautaselle peitettyinä odottamaan. 

Lisäsin pannulle hieman vielä voita ja siihen sipulin silputtuna. Parin minuutin kuluttua lisäsin voihin ruokalusikallisen vehnäjauhoja ja sekoitin ne mukaan. Kaadoin päälle viinin ja kerman ja sekoitin tasaiseksi. Kastike sakeni nopeasti ja lisäsin sinne mukaan jokiravut. Maustoin kastikkeen suolaripauksessa, pippurilla, muutamalla kapriksella ja sitruunamehulla. Nostin kalapalat kastikkeeseen lämpenemään. 

Kokosin annoksen lusikoimalla sahramin värjäämää hauskasti puuroutunutta, muttei muussautunutta riisiä lautaselle ja siihen päälle lämmenneen lohipalan ja kunnolla ravuilla mehevöitettyä kastiketta ja muutaman pannulla käytetyn broccoliinin, joita olin maustanut suolalla, pippurilla, sitruunamehulla ja höyryttänyt viinitilkassa. 

maanantai 4. joulukuuta 2017

Superraikas meloni-fetasalaatti


Tänään oli yksi tämän vuoden parhaista päivistäni, sain lääketieteellisen luvan tehdä työtä taas vuoden eteenpäin. Upouuden medikaalini kunniaksi nautimme kaksiosaisen päivällisen, jonka alkuruoka oli erittäin raikasta salaattia, jossa oli minttua, melonia, kurkkua ja fetaa. Ohjeen otin Coley cooks-blogista. Pääruoka oli tavallistakin tavallisempi kanapasta.

Meloni-fetasalaatti kahdelle

  • puolikas dinomelonia
  • 1/4 cantaloupemelonia
  • puolikas punasipulia
  • 50 g fetaa
  • 10 cm pätkä kurkkua
  • suolaa ja pippuria
  • paljon tuoretta minttua
  • oliiviöljyä
  • sitruunamehua
Lidlissä oli meille aikaisemmin tuntematon dinomeloni, joka oli sisuksiltaan kokonaan valkoinen ja siinä oli melko vähän siememiä. Pilkoin puolikkaasta melonista jonkunlaisia kolmiota. Samoin pilkoin osan cantaloupea. Kurkun osakuorin ja leikkasin viipaleiksi, myös punasipulin ohuiksi suikaleiksi. Fetasta leikkasin myös jonkun sortin kolmioita. Mintun silppusin. 

Asettelin vadille melonipalat, kurkkuviipaleet, sipulisuikaleet ja päälle paljon sitruunamehua, minttua, oliiviöljyä ja ripaus suolaa ja pippuria. Todella hyvä alkuruokasalaatti, tosi raikas ja pirteä.


sunnuntai 3. joulukuuta 2017

Tähdenlentoaamiainen

Söimme eilen poron ulkofilettä sous vide, se onnistui mainiosti. Vaikka annoksessa oli lihaa vain noin 130 g, oli sekin hieman liikaa, joten leikkasimme lopun fileen ohuiksi viipaleiksi ja käytin ne tänä aamuna tähdenlentoaamiaseen.

Poron ulkofilee vasta menossa vakuumiin.

French toast pihvillä ja viiriäisenmunilla

  • 2 viipaletta paahtoleipää
  • 6 viiriäisenmunaa
  • 2 viipaletta queso frescoa
  • nokare voita
  • 1 dl maitoa
  • suolaa ja pippuria
  • timjamia
  • muutamia viipaleita eilistä poron ulkofilettä
Sekoitin maitoon kaksi viiriäisenmunaa ja maustoin seoksen suolalla ja pippurilla. Leikkasin juustosta kaksi viipaletta ja laitoin kaksi pannua kuumenemaan, toiselle laitoin hieman oliiviöljyä ja toiselle voita. Paistoin voisella pannulla maustetussa maidossa kasteltuja paahtoleipäviipaleita ja neljä viiriäisenmunaa. Öljyisellä pannulla paistoin juustoviipaleet. Viiriäisenmunia käytin, koska ne olivat jo käyttöä vaille, tietysti kananmuna kävisi yhtä hyvin.

Kokosin annokset laittamalla ensin leivälle paistetun juustoviipaleen, siihen päälle ohuita pihvipaloja, viiriäisenmunat ja tuoretta timjamia. Päälle vielä pippuria myllystä. Lisään postauksen CampaSimpukan ylälaidan Tähdenlennot-välilehdelle, jonne kerään leftovers-aiheista postauksiamme. 

lauantai 2. joulukuuta 2017

Sydänsimpukat aterian alkuun

Eilen ilahduin kaupassa, kun siellä oli tarjolla sydänsimpukoita. Hyvä vielä, ettei tuossa kaupassa tarvitse ostaa koko pussia kerrallaan, vaan saa ostaa vähemmänkin. Edellisellä kerralla sakeoin simpukat, tällä kertaa käytin valkoviiniä liemenä. Vinkit tähän alkuruokaan otin The Blond Cook-blogista, jossa oli käytetty sattumoisin Finlandia-voita! 


Valkosipuliset ja -viiniset sydänsimpukat

  • noin 300 g sydänsimpukoita kuorineen
  • iso nokare voita
  • loraus valkoviiniä
  • muutama pieni valkosipulinkynsi
  • sitruunamehua
  • tuoretta basilikaa (ei ollut ohjeessa käytettyä persiljaa)
  • suolaa simpukoiden puhdistamiseen
Valkkasin simpukoista pois ne, joiden kuori oli auki, niitä oli muutama tässä setissä. Laitoin simpukat kylmään veteen, johon olin sekoittanut ruokalusikallisen suolaa. Tällä konstilla simpukat saa sylkäisemään sisällään olevan hiekan pois. Kun oli alkuruoan aika, otin simpukat vedessä ja huuhtelin niitä vielä kylmällä vedellä. 

Sulatin pannulla voita ja laitoin valkosipulit litistettyinä pannulle hetkeksi. Lisäsin valkoviinin ja kun seos kiehui, kaadoin simpukat pannulle. Puristin päälle sitruunamehua ja sekoittelin. Laitoin kannen pannun päälle ja annoin simpukoiden kypsyä pari kolme minuuttia. Kun simpukat olivat auenneet, kaadoin ne lautaselle ja ripottelin päälle runsaasti tuoretta basilikaa. Olivat hyviä! 

perjantai 1. joulukuuta 2017

Wallenburger perjantain pikaruoaksi


Tämä viikko on ollut jotenkin todella uuvuttava, en oikein tiedä edes miksi. Tiskikone on ammottanut tyhjyyttään, mutta kompostikuppiin on siirtynyt huonoksi menneitä mandariineja ja kuivahtaneita muffineita. Ei pitäisi leipoa niin paljon. Tänään piti ottaa päiväunet kotiin päästyäni, jotka eivät onneksi menneet totaalikoomaksi, josta heräisi vasta iltakymmeneltä. 

Jääkaapin nollalaatikossa kohmeessa oli vielä pari wallenbergiä. Ne oli syytä käyttää pois ja söimme ne hampurilaisina, tästä tuli siis wallenburger. 


Wallenburgerit kahdelle

  • 2 wallenbergin pihviä hirvijauhelihasta
  • 2 vehnäsämpylää (Lidlin paistopisteestä)
  • 2 viipaletta Apetinan queso frescoa
  • 4 viipaletta tomaattia
  • sipulirenkaita
  • salaatinlehtiä
  • parsakaalin ituja
  • oliiviöljyä
Kuumensin tilkan oliiviöljyä pannulla ja laitoin wallenbergit lämpenemään pannulle. Hetken kuluttua lisäsin pannulle kaksi viipaletta minulle uutta Apetina-merkkistä espanjalaista queso frescoa. Olemme kyllä syöneet sitä usein Espanjassa, mutten ollut koskaan kotiin ostanut sitä. 

Lämmitin sämpylänpuolikkaita hetkisen anteeksi nyt vain mikrossa ja sommittelin hampurilaiset. Sämpylän pohjapuolelle ensin salaatinlehti, sitten wallenberg, paistettu queso, tomaattiviipaleet, sipulirenkaat, parsaidut ja kanneksi sämpylän yläpuoli. Seivästin tuotokset pihviveitsillä ja kaadoimme lasiin kuohuviiniä. Se oli valikoitunut päivän ruokajuomaksi. Wallenbergit olivat edelleen hämmästyttävän meheviä oltuaan muutaman päivän melkein jäässä ja espanjalainen tuorejuusto paistettuna oli tosi kiva lisä hampurilaiseen, korjaan wallenburgeriin

Nyt alkoi viikonloppu, jonka aikana on tiedossa päivällinen kahdelle huomenna ja perhepäivällinen sunnuntaina. Suunnitelmat ovat jo muhimassa, tarvikkeet hankittuna ja koko viikon väsymys saa luvan väistyä. Hyvää viikonloppua!


Lisään postauksen CampaSimpukan yläreunan Tähdenlennot-välilehdelle, jonne kerään jämäruokaohjeitamme. 

torstai 30. marraskuuta 2017

Hintsusti hottia kanakeittoa


Täällä viikolla meillä oli töissä keittopäivä. Kyseessä oli aasialaisvivahteinen kanakeitto.

Kanakeittoa kaikille

  • 1 l vettä
  • 1 kasvisliemikuutio
  • 800 g broilerifileitä
  • oliiviöljyä
  • soijakastiketta
  • suolaa ja pippuria
  • currya
  • jauhettua paprikaa
  • 2 pientä punaista chiliä
  • 1 kesäkurpitsa
  • 4 porkkanaa
  • 2 tomaattia
  • nippu kevätsipulia
  • pieni purkki säilykemaissia
  • 1 keltainen paprika
  • 1 punainen paprika
  • palanen inkivääriä 
  • 1 suuri valkosipulinkynsi
  • 3 kiekkoa täysjyvänuudeleita
  • 2 limettiä
  • 1 tölkki kookosmaitoa
  • nippu korianteria
Hirveästi aineksia, nyt ei Hannelekaan tykkää! Tai ehkä tykkää kumminkin. Aloitin laittamalla veden kiehumaan ja tipautin liemikuution mukaan. Sitten pilkoin, raastoin, kuorin ja silppusin ison tarjottimellisen kasviksia. 

Raastoin kesäkurpitsan, porkkanat ja kuoritun inkivääripalasen. Silppusin sipulin, valkosipulinkynnen, chilit, paprikat ja tomaatit. Huuhdoin maissin ja jätin valumaan lävikköön. 

Tein kulhoon pienen pikamarinadin broilerille, sekoitin limetin mehua, oliiviöljyä, soijaa, suolaa ja pippuria. Leikkasin broilerifileet suikaleiksi ja sekoitin marinadiin. 

Kuumensin pannulla hieman oliiviöljyä ja pintapaistoin pikamarinoidut broilerisuikaleet muutamassa erässä ja kaadoin ne kevyesti kiehuvaan kasvisliemeen. Käytin sitten kasvikset muutamassa erässä pannulla ennen keittokattilaan kumoamista.

Sekoitin mukaan kookosmaidon ja nostelin nuudelikiekot keittoon, hämmentelin ja maustoin keittoa currylla, jauhetulla paprikalla (lähinnä värin vuoksi), suolalla ja pippurilla. Jätin keiton poreilemaan miedolla lämmöllä noin puoleksi tunniksi. Tarkistin vielä mausteet, lisäsin hieman pippuria ja puristin keittoon yhden limetin mehun. 

En laittanut korianteria suoraan keittoon, vaan pöytään tarjolle, sillä syöjien joukossa oli ainakin yksi korianteria vieroksuva. Viiden litran kattilallinen hupeni siihen tahtiin, että iltavuorolle jäi aika vähän. Ensi kerralla suurempi kattila käyttöön. 

keskiviikko 29. marraskuuta 2017

Wallenberg piilosilla

En kehdannut otsikoida ihan niin kuin meinasin, mutta tarkoitus oli tehdä cottage pie-tyyliin perunamuusikuoren alle piiloutunut wallenbergin pihvi. Joku kätevä emäntä teki sekä pihvejä että muusia ylenpalttisen paljon. Unohti taas, että meitä on kaksi. 2, two, kak-si. 


Wallenbergin tähdenlentopiirakka 

  • 2 wallenbergin pihviä 
  • nokare voita
  • tähdeperunamuusia
  • 1 kananmuna
  • loraus kermaa
  • juustoa raastettuna
  • 1,5 dl pakasteherneitä
  • 6 kirsikkatomaattia
  • pieni pala fetaa
Kuumensin uunin 180 asteeseen ja voitelin pienet uunin kestävät vuoat, sen kokoiset, että wallenbergin tähdenlennot mahtuvat ja jää tilaa vielä muusikuorellekin.  Kiehautin herneet ja jätin lautaselle odottamaan. 

Laitoin tähdemuusin kulhoon ja notkistin sitä kananmunalla ja kermalorauksella ja maustoin vielä lisää juustoraasteella. Jääkaapissa oli joku nimetön nokare, aika vahvaa juustoa se oli, arvelen olleen gruyèrea. 

Asetin kummankin vuoan pohjalle yhden wallenbergin ja siihen päälle herneet, tomaatit puolikkaina ja fetan pikkupaloina reunoille ja lopuksi peitoksi notkistettua muusia. Paistoin annoksia uunissa niin kauan, että muusin pinta muuttui kauniin kultaiseksi, noin 35 minuuttia. Ihan ok tähdenlentoruoka. Lisään postauksen CampaSimpukan ylälaidan Tähdenlennot-välilehdelle, jonne kerään kaikki tähderuokapostaukset.

tiistai 28. marraskuuta 2017

Taatelikakku vuosimallia 2017


Jokaisena blogaanivuonna olen tehnyt postauksen taatelikakusta. Se kuuluu meidän jouluumme. Olen tuunaillut kakkua eri tavoin vuosien varrella, mutta nyt meinasivat olla ideat lopussa. Onneksi satuin näkemään Veeran postauksen taatelikakusta. Vähän jouduin soveltamaan raaka-ainesyistä, mutta sen tärkeimmän osuuden toteutin, ei muuta makeutusta kuin taatelit itsessään!

Taatelikakku Veeran tapaan

  • 250 g taateleita
  • 2,5 dl kahvia
  • 200 g voita 
  • 1 pieni purkki smetanaa (ohjeessa oli 1 dl jogurttia)
  • 2 kananmunaa
  • 3,5 dl mantelijauhetta
  • 1 dl perunajauhoa
  • 1 rkl kanelia
  • 0,5 rkl kardemummaa
  • 2 tl ruokasoodaa
  • nokare voita ja ripaus jauhoja vuoan valmisteluun (ei jauhoja, mikäli teet gluteenittomana)
Kuumensin uunin 180 asteeseen ja valmistelin vuoan. Veera teki kakkunsa gluteenittomana, mutta minä ripautin jauhoja hieman voideltuun vuokaan, jotta kakku irtoaisi kypsänä. Vuokani on hieman parhaat päivänsä nähnyt. 

Poistin pehmeistä taateleista kivet ja pilkoin ne (en kiviä) muutamiin paloihin. Laiton taatelipalat yhdessä kahvin kanssa kattilaan ja keittelin niitä, kunnes taatelit olivat hajonneet aivan hilloksi. Käytin talouteen jostain ilmaantunutta pikakahvijauhetta. Mietin hetken, että mistä tuo on tänne tullut. Muistin sitten, että nuorisolla ollessaan talonvahtina oli käynyt vieraana pikakahvista tykännyt kaveri, joka oli tuonut oman purkkinsa mukanaan. Kahvi tuoksui muuten ihan hyvältä ja pikkuisen kun sitä maistoin, ei se saatanasta ollut.


Kun taatelihillo oli valmis, otin kattilan liedeltä, pilkoin voin kattilaan ja laitoin kannen päälle. Voin sulamisen aikana mittasin mantelijauheen, perunajauhon ja mausteet. Mantelijauhepussini meni loppuun, minun piti jauhaa hieman lisää kokonaisista manteleista. Ihmeellisesti niistä tuli juuri tarvittava määrä yhteensä. Käytin muutakin loppuun tässä leipomuksessa, meni taatelipaketti loppuun, soodapurkki ja perunanjauhopurkki menivät tyhjiksi. 

Voin sulattua hilloon, sekoitin seoksen tasaiseksi ja yhdistin mukaan kananmunat, smetanan ja kuivat aineet. Veera käytti jogurttia, mutta minulla oli päivämäärävaarainen smetanapurkki ja arvelin sen käyvän yhtä hyvin. Kumosin tasaiseksi sekoitetun taikinan kattilasta vuokaan ja paistoin kakkua noin 40 minuuttia. Kun kakkutikku oli pistoksesta puhdasta, oli kakku kypsä. Annoin sen jäähtyä vuoassa vähän aikaa ennen kuin uskaltauduin kumoamaan kakun lautaselle. Kuului se ihana suhahdus, kun kakku valahtaa kokonaisena lautaselle, hihkaisin ilosta. Kakku on rakenteeltaan ihmeellisen pehmeä ja joustava, maussa paahteisuutta eikä valkoista sokeria, eikä mitään muscavadojakaan kaipaa yhtään.




Koska CampaCamino on toistaiseksi jatkuvalla tauolla, tuuttaan tänne lempicountryani. Tässä teille aivan uusi Home Free-video, siinä he ownaavat Camin kappaleen Mayday. Olkaa kilttejä ja katsokaa tämä! Kyllä Camkin sen hyvin laulaa, mutta tämä a cappella-versio tuo kylmät väreet.

maanantai 27. marraskuuta 2017

Kaksoisosuma – hirviwallenberg


Sain ostaa hirvenlihaa viime viikolla työkaverin kautta ja laitoin lihat heti pakastimeen ajatuksena kokata niistä joskus jotain. Tänään kävi mielessä, että miksei tänään ja hain yhden pussin hirvijauhelihaa sulamaan. Ajatuksena oli ensin tehdä lihapullia, mutta sain sitten laahattua itseni keittokirjahyllylleni mielessäni joku ohje aiheeseen. Minulla on valtavasti keittokirjoja, joista noin 3/4 on englanninkielisiä tai käsittelevät aivan muuta kuin pohjoismaista kokkausta. Suomenkieliset kirjani ovat joko niin vanhoja, ettei kansikaan enää houkuttele niitä avaamaan tai sitten aihepiireiltään kaukana riistakokkaamisesta. Selasin kirjoja ja kaikki löytämäni lihapullaohjeet olivat niin tylsiä, etten niistä innostunut. Olin ottanut varasuunnitelmaksi Arjen luxus-kirjan hirviwallenbergin. 

Sitten otin hyllystä kirjan nimeltä Liha – kaikki lihasta laitumelta lautaselle. En ole siitäkään kokannut koskaan mitään, mutta luin sen kyllä ilmestymisen aikaan kannesta kanteen. Kirjasta löytyi niinikään wallenberg-ohje. Olin hieman ihmeissäni, että enkö minä tämän lukenut juuri. Ja luinhan minä, se oli sanasta sanaan sama ohje, kuin Arjen luxus-kirjassa, onhan kirjoilla yhdistävänä tekijänä Risto Mikkola. Tässä kirjassa hän kirjoittanut reseptit ja toteuttanut ne. Suurensin ohjetta hieman jauhelihamääräni mukaan. 

Hirviwallenberg

  • 800 g hirven jauhelihaa
  • 3 kananmuna keltuaista
  • 3,3 dl purkki kermaa
  • tuoretta rosmariinia silputtuna
  • suolaa ja pippuria
  • muskottipähkinää
  • voita ja öljyä paistamiseen
  • leipäraastetta
Wallenberg pitää tehdä kylmistä aineksista, joten heti kun jauheliha oli luopunut jäisestä olomuodostaan, mutta oli vielä kylmää, laitoin sen yleiskoneen kulhoon. Erottelin sinne keltuaiset, ripotin suolaa ja pippuria ja raastoin muskottipähkinää. Silppusin oksallisen rosmariinin lehtiä ja sekoitin nekin mukaan. Vaivasin seosta leveällä kakkuvatkaimella ja kun seos on oli tasainen, kaadoin kylmän kerman mukaan nauhana vatkaimen pyöriessä koko ajan. Paistoin tasaisesta ilmavasta massasta koepalan, jossa oli mukavasti makua. Laitoin taikinan kulhossaan peitettynä jääkaappiin, jossa se saisi olla useammman tunnin.

keltajuuria ja ruusukaalia lisäkkeiksi
Minulla ei ollut nyt mitään vaaleaa leipää talossa, joten käytin muissa wallenberg-ohjeissa mainittua pankomurua. Minulla oli oikein karkeaa murua, jota hieman litistelin pienemmäksi muruksi. Kun oli aika paistaa pihvit, kuumensin uunin 170 asteeseen ja laitoin laakealle lautaselle runsaasti pankomurua. Laitoin pannulle valmiiksi sulamaan ison nokareen voita ja lorauksen oliiviöljyä. Otin kostein käsin pihvitaikinasta möykyn, jota taputtelin hieman pihvin muotoon. Nostelin muruja pihvin joka puolelle ja nostin pihvin paistumaan samantien pannulle. Tein nopeasti pari muuta pihvia, pannulleni  mahtui vai kolme yhtä aikaa. Tästä taikinasta tuli kaikkiaan 11 pihviä. Kun olin paistanut ne molemmin puolin kauniin värisiksi, nostin ne uunivuoassa loppukypsymään kymmeneksi minuutiksi. Sillä välin tein valmiiksi perunamuusin. Tarjolla oli myös kevyesti paistettuja ruusukaalin puolikkaita, keltajuurta ja jäisiä karpaloita.


Lisään postauksen CampaSimpukan ylälaidan #suurikeittokirjahaaste-välilehdelle, jonne kerään kaikki haasteaiheiset postauksemme.

sunnuntai 26. marraskuuta 2017

Uhkarohkeutta ilmassa – 30 päivän muffinitaikinan toinen käyttökerta

Maanantaina kokeilin Rachel Allenin Bake-kirjan muffiniohjetta. Ohjeen erikoisuus oli se, että taikinan kerrottiin säilyvän jopa 30 päivää jääkaapissa. Se tuntui hieman uskaliaalta, mutta kokeiltavahan sitä oli, osana #suurikeittokirjahaastetta. Käytin taikinassa muscovadosokeria, joka oli ehkä  hieman liian tummaa ja ruisleseitä, jotka tekivät taikinasta terveellisvivahteisen. Jos tulisin kokeilleeksi taikinaa uudelleen, käyttäisin vaaleampaa sokeria ja vaikka vehnäleseitä. Käytin taikinasta ensimmäisellä paistokerralla noin kolmasosan ja loput kaadoin tiiviskantiseen tupperin kannuun. 

Kannu on ollut jääkaapissa katseeni korkeudella ja olen vilkuillut sitä ovea aukoessani. Arvelin, että taikina voisi alkaa kuplia, siitä voisi erottua nestettä joko pohjalle tai pinnalle tai se alkaisi haista oudolle tai pahalla. Kannun läpi ei mitään muutoksia erottunut ja eilen lämmittäessäni uunin päärynäpiirakkaa varten rohkaistuin kokeilemaan 30 päivän muffinitaikinaa toistamiseen, kuudentena päivänä taikinan valmistamisesta. 

Päätin tehdä vain kolme pientä muffinia, minulla oli sattumalta kolme pientä vahapahvista vuokaa rippeinä Ikean vuokapaketista, joten käytin ne pois. Pantryn hyllystä huomasin Maraschino-kirsikkapurkin, en muistanut meillä olevankaan noita ylihyviä kirsikoita. 

Uunin lämmetessä otin taikinakannun jääkaapista ja aukaisin kannen. Taikina näytti ehkä hieman tummemmalta kuin tekopäivänä, siitä ei tuntunut nenään mitään erityistä tuoksua, rakenne oli melko tiivis ja paksu, mutta sellainen se oli aluksikin. Sekoitin taikinaa kapealla nuolijalla pohjia myöten, rakenne oli aivan samanlainen pinnalta pohjaan. Nostin taikinaa pari lusikallista jokaiseen kolmesta minimuotista ja tiputin taikinan pinnalle kolme säilöttyä kirsikkaa ja hieman tummanpuhuvaa lientä. Jätin vuoat odottamaan piirakantekemisen ajaksi. Varoin koskemasta kannussa olevaan taikinaan muuta kuin puhtaalla lusikalla ja nuolijalla ja pidin kannun reunan puhtaana. Taikinaa jäi vieläkin hyvä määrä, noin puoli litraa ainakin ja nostin kannun suljettuna takaisin jääkaappiin.

Kun piirakka oli valmis uuniin, laitoin myös kolme kirsikkamuffinia pellille piirakkavuoan kanssa vierekkäin. Paistoin muffineita 200 asteessa noin 20 minuuttia. Taikina kohosi vuokien reunojen yli, muttei kaatunut pitkin reunaa. Kokeilin kypsyyttä tikulla ja kun tikku oli puhdas pistoksen jäljiltä, otin muffinit pois ja jatkoin piirakan paistamista. 

Muffinit irtosivat vahapintaisista muoteista hyvin ja kirsikat näkyivät pysyneen taikinassa vaihtelevalla korkeudella, ne eivät olleet valuneet kaikki pohjalle. Rakenne oli hyvä, tasaisen kypsä ja maku paahteinen, kirsikat olivat syvänmakuisina sattumina. Olen vähän varovainen tämän idean järkevyydestä, mutta en nyt ainakaan vielä pidä kokeilua tyhmänä, taikina oli arvioideni mukaan ihan kunnossa näin kuudentena päivänä. Tutkailen asiaa jonkun ajan kuluttua ja jos edelleen uskallan, paistan siitä kolmannenkin satsin. Mutta en taida tarjota vieraille kuitenkaan. Kuulostaako tämä teistä omituiselta, tai vaaralliseltakin? Uskotteko, että pilaantumisen huomaa, kun se jossain vaiheessa kuitenkin tapahtuu? Ja mikä järki yleensä olisi pitää muffinitaikinaa jääkaapissa odottamassa äkillistä muffinihinkua?

Lisään tämänkin postauksen CampaSimpukan ylälaidan #suurikeittokirjahaaste-välilehdelle, sillä tämäkin osallistuu haasteeseen.

lauantai 25. marraskuuta 2017

Kokeilussa Gastronaatti II – päärynäpiirakka

Tällä viikolla en ole tehnyt ruokaa, on ollut menoja ja on syöty lounaita ulkona. Sen huomaa siitäkin, ettei kompostikuppia ole täytynyt tyhjentää eikä tiskaria täyttää. Tänään halusin leipoa jotain, kun en itselleni viitsinyt alkaa kokata varsinaisesti ruokaa (tämä on upouusi ravintosuositus: jos olet yksin kotona, voit skipata keittämisen ja keskittyä leipomiseen!) ja muistin kuulleeni monelta taholta Satu Koiviston omenapiirakasta. Ainakin sauvajyväsessä oli leivottu sen variaatioita kesän mittaan. Ja mikäpä minulla olikaan pöydällä kuin Gastronaatti II? Siitä tämä hittiohjekin löytyi, se sopi myös menossa olevaan #suurikeittokirjahaasteeseen. Minna ku ite tekee-blogista aloitti hyvän blogaaneja aktivoivan haasteen, jossa on tarkoitus kokata jokaisesta omasta hyllystä löytyvästä keittokirjasta ainakin yksi ruoka. 

Meillä oli omeniakin, mutta niillä oli tarkoitus ruokkia mustarastaita, joten käytin piirakkaan päärynöitä. 

Gastronaatin päärynäpiirakka

  • 200 g voita
  • 2,5 dl sokeria
  • 2 kananmunaa
  • 3 dl vehnäjauhoja
  • 1 dl  mantelijauhetta
  • 1,5 tl leivinajauhetta
  • 1 tl jauhettua kardemummaa
  • 3-5 päärynää
  • päälle sokeria ja kanelia
Kuumenna uuni 200 asteeseen. Kuori päärynät ja leikkaa ne pitkittäin viipaleiksi. Vatkaa sokeri ja pehmeä voi vaaleaksi vaahdoksi. Lisää mukaan kananmunat yksi kerrallaan ja sitten keskenään sekoitetut kuivat ainekset muutamassa erässä. Älä vatkaa taikinaa enää liikaa, ettei se sitkisty. Kaavi taikina voideltuun ja jauhotettuun uunivuokaan tai leivinpaperin päälle, tasoittele lastalla. Minä käytin keskikokoista lasista uunivuokaa, sellaista missä teen makaronilaatikon neljälle. Asettele päärynäviipaleet taikinan pinnalle ja sirottele päälle sokeri ja kanelia. Paista noin 30-40 minuuttia. Satu kannusti paistamaan piirakan juuri ja juuri kypsäksi enemmän kypsän sijaan. Nauti lämpimänä jäätelön tai vaikka jogurttikastikkeen kanssa, kuten Satun kahvipöydässä tehdään. Erittäin hyvä piirakkataikina, johon voi mauksi laittaa vaikka raparperia, tietysti omenaa, mutta myös mustikkaa tai melkein mitä vain keksii käyttää. Rakenne on kiinnostava varmaan juuri mantelijauheen tähden ja sokeri maistuu paahteisesti. Ehkä aavistuksen makeaa tämä oli, mittasin kyllä ainekset oikein. 


Gastronaatti II:ssa on mukavan erilainen jaottelu eri aihepiireihin raaka-ainelähtöisesti. Voin hyvin ajatella antavani tämän kirjan vaikka omille nuorilleni lahjaksi innostamaan lisää ruoanlaittoon. Omaani en tosin anna pois, vaan pidän sen visusti hyllyssäni ja kokeilen sen muitakin ohjeita. Kirjan ulkonäkö tuo hieman mieleen koulun köksän kirjat, mutta pidän kuvista, joissa näkyy lapsiperheen arki ja rakkaus ruokaan. Lisään postauksen CampaSimpukan ylälaidan #suurikeittokirjahaaste-välilehdelle. Tämä on jo 15. aihepiirin postaus, joten olen ollut aika ahkera haasteen kanssa, vaikka itse kehunkin. 


perjantai 24. marraskuuta 2017

Porukoitten kaa


Aikuisissa lapsissa on monia hyviä puolia, he ovat muuttaneet pois kotoa ja silti he jaksavat vielä neuvoa äitiä vaikkapa tietotekniikan  kanssa. Heidän kanssaan voi käydä henkeviä keskusteluja ja tavata lounaitten tai museokäyntien parissa. Tällaiselle yhdistelmäreissulle Opiskelija lähti porukoitten kaa keskiviikkona, kun suuntasimme Mänttään Serlachius-museoihin. Museokortti tykkää, että sitä käytetään ja mehän käytimme. 

Kävimme kesällä mukavalla retkellä muiden blogaanien kanssa Mäntässä ja silloin näimme jo Riiko Sakkisen Rajat kiinni-näyttelyn. Se jätti ahdistuneen vaikean olon, mikä on ihmiselle toisinaan erittäin tervetullut olotila. Olin mielissäni, että näyttely oli siellä edelleen ja tutkimme sitä hyvän aikaa, sama olotila valtasi mielen nytkin, mikä ei tee toistamiseenkaan huonoa. 


Jiri Gellerin riemastuttava FUCK THE WORLD!-näyttely sitten vei mielialat korkeammalle, näkisin myös sen mielelläni toisenkin kerran. Kävimme katsomassa vanhan puolenkin näyttelyt, vaikka tällä erää minä en niistä niin kauhean paljon perusta. 


Synkkänä marraskuun keskiviikkona museoissa ja ravintola Göstassa ei väkeä juuri tungeksinut. Siksi pidänkin hienona juttuna, että myös sellaisena päivänä ravintola on auki ja istuimme lounaalle museokierrosten jälkeen. Olemme syöneet monta kertaa Göstassa ja joka kerta lähteneet tyytyväisinä. Tällä kertaa söimme taidemenun kolmeosaisena. Minä ja Opiskelija otimme alkuruoaksi kurpitsakeittoa, Antti otti kylmäsavulohta. 



Pääruoka oli ikävä kyllä hieman haalea karitsanpotka, joka oli murea ja maistuva, mutta olisi saanut olla lämpimämpi. 


Jälkiruoka oli erinomainen kimara mustaherukkaa, suklaata ja kakkua. Ruokajuomana nautimme vain vettä ja kolmen hengen lounas maksoi 138 euroa. 


Tarjoilu on Göstassa aina ystävällistä riippumatta siitä onko paikka täynnä vai tyhjä. Aiomme vastakin syödä siellä jokaisella vierailulla. Olen aivan ällistynyt ja onnellinen siitä, että Serlachius-museot ovat muodostuneet niin loistavaksi kulttuurikohteeksi keskelle ei mitään. Anteeksi mänttäläiset, mutta on sinne aika pitkä matka, muttei liian pitkä. 




Koska Opiskelija ei ollut käynyt Gustaf-museossa, poikkesimme sinnekin. Paperiperkele-näyttely ei oikein meitä kahta enää jaksa monennella kerralla kiinnostaa, mutta kävimme senkin pikaisesti ennen kuin katselimme koko reissun parhaan osion, Ville Lenkkerin Pikkukaupungin sairaskertomus-näyttelyn. Se oli jotenkin niin mahtava, minulta loppuvat ylisanat. Humoristinen, melankolinen, sarkastinen, hassu, surullinen ja teknisesti loistava. Jollei minkään muun vuoksi, niin tämän näyttelyn takia Mänttään kannattaa poiketa, näyttely jatkuu aina 20.5.2018 asti ja on kuulema ollut viime kesän avajaisista asti hyvin suosittu. 

Aika hieno rakennus tämä pääkonttori
Kotimatkalla kävimme vielä Korpilahden Höyrygalleriassa hieman ostoksilla. Täydensimme Paula Ruuttusen valmistamien keramiikkakuppien kokoelmaa. Niitä oli niin monelaisia ja mielestäni valitsin kaksi aivan erilaista kuin kaksi Antin aiemmalla valitsemaa. Kotona huomasin, että makumme ovat aivan identtiset, sillä niin tarkkaan kuin voi, olivat kaksi uutta kuppia niin samanlaisia kuin kaksi aiemmin hankittua. Sointuvatpa hyvin keskenään. Teki mieleni ostaa myös kauniin sininen teekannu, mutta tällä kertaa vastustin kiusausta, sillä juomme teetä tosi harvoin ja kannu oli aika kallis. Mutta kaunis!


Lisään postauksen CampaSimpukan ylälaidan Valmiissa pöydissä-välilehdelle, jonne kerään ravintola-aiheisia postauksiamme.

tiistai 21. marraskuuta 2017

Mustikkamuffinit 30 päivän taikinasta


Muutama vuosi sitten touhusin omatekoisen keittokirjahaasteen parissa, mahtoiko se olla vuonna 2013? Minulla oli neljä brittikirjaa, joista minun piti kokata jokaisesta 12 ohjetta ja aikaa oli vuosi. Ette varmaan hämmästy, jos muistutan menneeni 11 kuukautta hyvin vähin ponnistuksin ja sitten urakoineeni vähintäänkin kyseenalaisin keinoin haasteen loppuun vuoden viimeisinä tunteina. Se oli hullunhommaa. Yksi kirjoista, joita käytin, oli silloisen lempikokkini, Rachel Allenin kirja. Pidän siitä kirjasta vieläkin. Minulla on hyllyssäni monta muutakin Rachelin kirjaa, joista yksi pääsi tänään mukaan menossa olevaan, hieman rennompaan keittokirjahaasteeseen, jonka Minna ku ite tekee-blogista aloitti kesällä. Siinä kokataan jokaisesta blogaanin keittokirjahyllyn kirjasta edes yksi ruoka ja koska tällä haasteella ei ole takarajaa, se ei todennäköisesti koskaan lopu. 


Tällä kertaa käytin Rachel Allenin kirjaa Bake, joka nimensä mukaisesti käsittelee leipomista. En ole siitä muistini mukaan tehnyt koskaan mitään, vaikka kirja on ollut hyllyssäni ainakin 5 vuotta. Olin halukas tekemään jotain leivonnaista, johon tulisi mustikkaa ja Rachelin kirjasta löytyi apu tähän kutinaan. Jo ohjeen nimi, 30-day muffin recipe kuulosti niin hyvältä tai sitten vatsataudilta, että kokeiltavan tuota oli.

30 päivän muffinitaikina

  • 3 kananmunaa
  • 125 g tummaa sokeria (käytin muscovadoa)
  • 100 g valkoista sokeria
  • 0,5 l maitoa
  • 1,25 dl auringonkukkaöljyä
  • 1 tl vaniljatahnaa (uute oli loppu)
  • 300 g vehnäjauhoja
  • 0,5 tl suolaa
  • 2 tl ruokasoodaa
  • 160 g täysjyvävehnäjauhoja (käytin jotain mitä lie hieman karkeita jauhoja)
  • 25 g leseitä (käytin ruisleseitä ja ne ovat niin kevyitä, että 25 g on melkoinen kasa!)

Mustikkaosuus

  • 400 g ylläolevista aineksista tehtävää taikinaa
  • 75 g mustikoita
  • koristeluun tomusokeria

Teeskentely

  1. Kuumenna uuni 180 asteeseen.
  2. Ota esille muffinipelti ja laita sen kolosiin 6-10 muffinipaperia, minkä kokoisia nyt aiotkin tehdä. (minä tein 6 aika isoa muffinia)
  3. Mittaa yleiskoneen kulhoon sokerit ja riko mukaan kananmunat. Vatkaa seos kuohkeaksi.
  4. Mittaa jauhot omaan kulhoonsa, lisää mukaan leseet, sooda ja suola, sekoita kunnolla. 
  5. Mittaa maito ja öljy kannuun ja kaada sokerivaahtoon, sekoita tasaiseksi.
  6. Sekoita mukaan kaikki keskenään sekoitetut kuivat aineet ja vatkaa vain sen verran, että taikina on tasaista. 
  7. Erota 400 gramman osuus taikinaa, tai jos et viitsi punnita, silmämääräisesti noin 4 dl. 
  8. Kaada loppu taikina kannelliseen rasiaan tai kannuun ja laita jääkaappiin. 
  9. Sekoita kulhossa olevaan satsiin mustikat ja lusikoi taikina muffinimuotteihin, noin 2/3-täyteen. 
  10. Paista noin 15-20 minuuttia. 



Minä käytin pakastemustikoita, ne ovat sen verran kosteita, että pursuivat taikinasta esille ja tekivät muffineista aika rumia, olisivat sopineet hyvin halloweeniin. Koristelin hieman tekeleitäni tomusokerilla. Rachel lupaa, että taikina säilyy jopa 30 päivää jääkaapissa ja niitä voi paistella vaikka parikin kerrallaan aamiaiselle. En nyt sitten tiedä, kuinka taloudellista se olisi kuumentaa uunia kahta muffinia varten, mutta aion nyt ainakin parilla eri lisukkeella kokeilla näitä. Kirjassa on mustikkamuffinien lisäksi esimerkiksi banaani-vaahterasiirappimuffineiden ja raparperi-mansikkamuffineiden ohje. Sama taikina, eri lisukkeet, eri maku. Taikina itsessään on oikein hyvän makuista. Kerron sitten kuinka seuraavien kokeilujen kanssa käy ja onko taikina oikeasti pitempään hyvänä säilyvää. Mustikkamuffineissa oli aavistuksen terveellinen maku, johtuen leseistä ja täysjyväjauhoista, mutta ei kai se kauheasti haittaa?


Lisään postauksen CampaSimpukan ylälaidan #suurikeittokirjahaaste-välilehdelle, jonne kerään kaikki haastepostaukseni.