torstai 19. lokakuuta 2017

Piimäsämpylät


Toukokuussa innostuin juurileivonnasta oltuani What's Cooking-tapahtuman juuripajassa. Sain sieltä mukaani oman juuren ja pian se oli ristitty Juurakon Huldaksi. Leivon juuresta kymmenkunta kertaa ja alkukesästä Hulda oli juurihoidossakin oikein hyvällä menestyksellä. Jaoin juuresta äidilleni ja Luimupupulaan ja pidin itseäni jo melkoisen hyvänä juurenkäsittelijänä. Niinhän siinä usein käy, moukantuurilla mennään vähän aikaa, mutta tuuri ja taito ovat kuitenkin eri asioita. Kesäkuussa Hulda alkoi olla heikossa hapessa ja heinäkuussa se piti laittaa kompostiin. Siihen kertyi pinnalle kirkasta nestettä liiaksi, se haisi tärpätille ja alkoi vihertää. Aivan tosi, uskokaa pois. 

Olen miettinyt monet kerrat mistä Huldan kurja kohtalo johtui. Siis muustakin kuin siitä, etten minä sittenkään ollut vielä kovin hyvä hommassa. Tärkein syy lienee se, että juuri kasvoi liian suureksi. Jakamisesta huolimatta siitä tuli melkein 3/4 litran purkin kokoinen. Sen ruokkiminen leipomisten välissä kävi työlääksi. Toinen tärkeä syy oli se, etten leiponut siitä tarpeeksi usein. Kahden hengen taloudessa meillä menee leipää melko vähän nykyään ja mieluiten syömme ruisleipää. Kun onnistuin saamaan Huldan hyvin töihin, olivat juurisämpylät todella hyviä, mutta tein niitä kerralla liikaa. Leipää en onnistunut saamaan kovin hyvin aikaan, useimmiten tuloksina oli likilaskuisia lättänöitä tai repeilleitä reuhkanoita. Kolmantena syynä voivat olla käyttämäni jauhot. Käytin vähän mitä sattui ja lopputulos oli sitten melkoisen sattumanvaraista. Tärkein syy lienee kuitenkin se, että kiireisinä alkukesän viikkoina melkein unohdin Huldan ja jätin sen välillä ruokkimattakin. Kerran kokeilin elvytystä radikaalilla pienennyksellä ja intensiivisellä ruokinnalla, mutta se oli liian vähän liian myöhään. 

Loppukesällä ajattelin, että kokeilisin Satu Koiviston neuvoin uuden juuren aloittamista. En ole vielä saanut tätä aikaiseksi. Minulla ei ole nyt juuri sen enempää aikaa, kuin kesälläkään emmekä vieläkään syö leipää kovin paljon. Mutta kun aloitan uuden juuren, lupaan pitää sen riittävän pienenä, niin että sitä mahtuu ruokkimaan purkkiin ja leipoa pieniä eriä, 6-8 sämpylää kerrallaan. Yritän myös muistaa pakastaa sämpylöitä, mikäli niitä meinaa jäädä, sitä en kertaakaan tehnyt. 

Sunnuntaina meillä oli sellainen aamu, ettei talossa ollut yhtä paahtoleipäpalaa enempää leipää. Niinpä tein aamiaiselle tuoreita sämpylöitä. Ihan sellaisia tavallisia, pehmeäkuorisia ja jokainen oman näköisensä nökönen. Vaikka ne olivat hyviä, puuttui niistä rapean kuoren haukkausmukavuus ja maun syvyys, jota aloin jo saavuttaa Huldan kanssa. Siksipä olenkin miettinyt Hulda II:sen aloittamista taas. Ohjeen piimäsämpylöihin otin täältä. Tein melkein niinkuin käskettiin.

12 piimäsämpylää

  • 4 dl piimää
  • 50 g tuoretta hiivaa
  • 1 rkl hunajaa
  • 0,5 dl rypsiöljyä (oma lisäykseni)
  • 1 tl suolaa
  • 8-9 dl jauhoja (sämpyläjauhoja, ruisleseitä, ruisjauhoa)
Lämmitin piimää hieman lähemmäs kädenlämpöä. Murustin hiivan yleiskoneen kulhoon ja kaadoin lämpimän piimään päälle. Lisäsin mukaan suolan, hunajan ja öljyn, vispilöin seoksen tasaiseksi niin, että hiiva liukeni nesteeseen kokonaan. Mittasin kulhoon ensin 4 dl sämpyläjauhoseosta ja annoin koneen vaivata taikinaa hitaasti taikinakoukulla. Seuraavaksi lisäsin mukaan noin desin verran ruisleseitä ja toisen desin ruisjauhoja. Kone vaivasi taikinaa muutamia minuutteja ja koska taikina oli aika tahmeaa vielä, lisäsin vielä sämpyläjauhoja niin, että kaikkien jauhojen kokonaismäärä oli noin 8-9 dl. Jätin taikinan kohoamaan noin puoleksi tunniksi, jonka aikana kuumensin uunin 200 asteeseen. Jätin leivinkiven uuniin pellille kuumenemaan samaan tahtiin. 

Kun taikina oli kohonnut puolisen tuntia, kumosin sen jauhotetulle leivinlaudalle. Sirottelin taikinan päällekin hieman jauhoja ja kääntelin taikinaa leipurinlastalla, että jauhot sekoittuivat taikinaan. Muotoilin taikinasta pötkylän, jonka leikkasin 12 palaan. Nostin palat leivinpaperin päälle odottamaan, että uuni olisi kuumennut. Nostin painavan leivinkiven pelteineen uunista ja asettelin sämpylät kiven päälle. Paistoin sämpylöitä noin 12 minuuttia, jossa ajassa niihin tuli kauniin ruskea pinta. Ei niistä kovin sieviä muuten tullut, mutta lämpiminä juustolla, kinkulla ja kurkulla päällystettyinä ne maistuivat oikein hyviltä. Taidan kaivaa esille sen Satu Koiviston ohjeen juuren aloittamisesta...





tiistai 17. lokakuuta 2017

Karpalo-ohratto

Luin jokunen aika sitten puolukkarisotosta täältä. Ajatus jäi muhimaan, mutta joku kätevä emäntä laittoi kaikki puolukat mehumaijaan viime viikolla. Joku pieni rasiallinen jäi, mutta muuten huusholli on puolukaton. Mutta karpaloita jätin pussillisen, niitä on mukava laittaa liharuokien kaveriksi. 

Kyllä karpalot sopivat kala-ateriallekin. Viime perjantaina meillä oli ensin alkuruokana keittiöpeikko-osaston tartar ja pääruokana oli melkoista simultaanikapasiteettia vaatinut karpalo-ohratto paistetun nieriän kanssa. Minulla oli liedellä yhtä aikaa kaksi kattilaa ja kaksi pannua. Kaikki tuli yhtä aikaa valmiiksi, mutta poltin sormeni ja sain esiliinasta huolimatta paidalleni lähtemättömän rasvatahran. 

Karpalo-ohratto kahdelle

  • 1 salottisipuli
  • 1 rkl oliiviöljyä
  • 1 dl punaviiniä (puolet karpalopyreeseen, toinen puoli kasariin)
  • 1 dl ohrasuurimoita 
  • 0,5 l kanalientä
  • 1 dl karpalopyrettä
  • suolaa ja pippuria
  • iso nokare voita
  • parmesaania
Laitoin jäiset karpalot (noin 2 dl) tehosekoittimen kannuun ja mukaan puoli desiä punaviiniä. Suurruutin yhdistelmän jääkohmeiseksi hyhmäksi, jonka kaavin tiheään siivilään. Puristin karpalomassan nuolijalla siivilän läpi kulhoon, sitä tuli noin desin verran ja se maistui todella intensiiviseltä ja väri oli ihana. 

Pilkoin sipulin oikein pieneksi silpuksi ja kuullotin sitä oliiviöljyssä muutaman minuutin varoen sipulin palamista. Lisäsin ohrasuurimot kasariin. Minulla ei ollutkaan mieluisampia vaaleita ohrahelmiä tai sitten en vain löytänyt. Pitäisi tehdä kuivakaappien kollaus. Pian, tämän vuoden loppuun mennessä. 

Kuullotin suurimoitakin hetkisen, taas varoen polttamista. Lisäsin sitten puoli desiä punaviiniä pannulle ja sekoittelin kunnes viini oli imeytynyt ja osaksi haihtunut. En ollutkaan koskaan aikaisemmin käyttänyt ohratossa (tai risotossa) punaviiniä. Aloin lisätä kuumaa kanalientä pieni kauhallinen kerrallaan ja sekoitin koko ajan. Ohratto kypsyi minusta risottoa nopeammin. Noin viiden minuutin päästä lisäsin kauniinpunaisen karpalopyreen kasariin. Ohraton väristä ei tullut niin kaunista kuin olisin toivonut, koska suurimot olivat tummia. Hetken kuluttua, kun sekä liemi alkoi olla lopussa että ohra kypsää, lisäsin mukaan voita ja parmesaania. Maistelin tuotosta, suolaa se ei tarvinut kuin ihan vähän, liemessä oli suolaa ja parmesaanissa myös. Pippuria laitoin enemmän. Minun oli tarkoitus laittaa annokseen vielä muutama kohmeinen karpalo, mutta enhän minä muistanut.

Ohraton kanssa söimme pannulla nopeasti paistettua nieriää ja yrtti-voikastiketta. Myös muutama timjaminen voissa paistettu porkkana pääsi lautaselle. Tuli muuten tiskiä, kun hääräsin kaikki yhtä aikaa valmiiksi. Kahden hengen ateriasta tuli koko tiskarillinen pestävää. Tosin olen minä yksinkin saanut koko tiskarin täyteen, viime viikonloppuna esimerkiksi, kun tein hieman shakshukaa

Mutta se karpalo-ohratto. Se oli todella hyvää! Purutuntumaa oli juuri oikea määrä, karpalon hapan kirpeys tunki läpi tosi mainiosti, ainoa miinus tuli väristä, johon jäi toivomisen varaa. Tämä sopisi hyvin jokun riistaruoan kanssa, mutta kyllä se komppasi hentoa nieriääkin, jonka paistaminen onnistui minulta ensimmäistä kertaa lähes täydellisesti. Aivan ei tullut syötävän rapeaa nahkaa, mutta melkein. 

Ulkona muuten satoi kuvanottohetkellä, mutta onneksi aika pieniä pisaroita!

sunnuntai 15. lokakuuta 2017

Lohitartar kun vauhtiin päästiin

Perjantaina meillä oli alkuruoaksi lihaa ja pääruoaksi kalaa. Launtaina sinksautimme homman toisin päin, eikä siinäkään hassummin käynyt. Koska tartar ei ollut vaikeaa tehdä, eikä pahaa syödä, kokeilimme samaa kalasta. Tällä kertaa otin ohjeen Del's cooking twist-blogista. Ohjeen valkosipulia en käyttänyt, minulla on nyt menossa hienoinen valkosipulinvieroksuntakausi.

Lohtatartar kahdelle

  • 1 mango
  • 1 avokado
  • 200 g ruodotonta ja nahatonta lohta
  • 1 sitruuna
  • oliiviöljyä
  • suolaa ja pippuria
  • ruohosipulia
  • muutama chilihiutale
  • seesaminsiemeniä
  • tuoretta korianteria
  • tuoretta tilliä
  • 2 viipaletta paahtoleipää (oli vähän tarpeeton, eikä sitä ohjeessa ollutkaan)
  • jotain vihreää lautaselle (minulla oli rucolanversoja)
Aluksi ainekset marinoidaan omina setteinään. Sekoitin marinadin ainekset, sitruunamehun, oliiviöljyn, suolan, pippurin, chilihiutaleet ja ruohosipulin silppuna. Marinadia tulee olla reilu desi. Jaoin se kolmeen kannelliseen rasiaan. 

Leikkasin lohen pieniksi kuutioiksi ja lisäsin lohen marinoimiseen tarkoitettuun astiaan silputtua korianteria ja seesaminsiemeniä (noin ruokalusikallisen). Laitoin lohikuutiot marinadiin ja sekoitin kunnolla. Peitin astian kannella ja laitoin lohen jääkaappiin marinoitumaan ja raakakypsymään. 

Halkaisin avokadon ja poistin keskuspallukan. Otin sisuksen kuoresta lusikalla ja leikkasin avokadon kuutioiksi, jotka sekoitin varovasti omaan marinadiinsa. Kääntelin kuutioita hellästi, etteivät ne menisi muusiksi. Laitoin avokadonkin jääkaappiin marinoitumaan.

Käsittelin sitten mangon, toivoin että ostamani yksilö olisi kypsä. Olin ostanut kaksi mangoa pakkauksessa, jossa kehuttiin hedelmien olevan syöntikypsiä. Toinen niistä oli melkein liian pehmeä ja toinen juuri ja juuri leikattavissa. Sain niistä kuitenkin aikaan tarpeeksi pieniä mangokuutioita. Mangon käsittely on minusta hankalaa, en koskaan saa sitä oikein kunnolla hyödynnettyä. Sinulla on varmaan hyviä vinkkejä, miten mangoa pitäisi käsitellä. Laitoin aikaansaamani mangokuutiot omaan marinadiastiaansa ja viileään.

Aloitin esillepanon lautasten valinnalla. Käytin laakeaa Ikean syvää lautasta, mutta valitsin aterimet väärin, liian pienillä oli hankala syödä syvästä lautasesta. Isot kihvelit, jos lautanen on syvä ja iso! 

Paahdoin ensin kaksi viipaletta paahtoleipää, sillä halusin saada alkuruoalle perustuksen. Leikkasin leivät hieman neliön muotoista stanssia suuremmiksi neliöiksi. Sitten otin kolme rasiaa jääkaapista ja valutin aineksista marinadia pois sen minkä niistä tihkui. Eniten kosteutta oli mangorasiassa, olihan hedelmä itsekin jokseenkin mehukas. Lohiastiasta ei valunut marinadia ollenkaan, eikä avokadostakaan paljon. 

Laitoin neliönmuotoiset metallimuotit leipäpalojen päälle ja lusikoin alimmaksi kerrokseksi mangoa kumpaankin annokseen silmämääräisesti yhtä paljon. Seuraavaksi kerrokseksi jaoin marinoidun avokadon ja päällimmäksi raakakypsennetyn lohen. Koristelin pienellä tillitupsulla ja sirottelin lautaselle annoksen ympärille minikokoista rucolanversoa, jossa on yllättävän kipakka maku ja näyttää nätiltä. Nostin varovasti stanssit pois annoksista ja ne pysyivät kuin pysyivätkin kasassa.

Tästä tuli oikein hyvä alkuruoka, joskin annoskoko oli vähän reilu, siitä olisi saanut helposti kolme, ellei neljäkin hyvän kokoista annosta pienemmillä stansseilla. Jos pääruoka olisi ollut kevyt keitto, olisi alkuruoan koko ollut passelimpi. Annoksen voi koota myös lasiin, jollei sopivia stansseja ole käytettävissä. Alimpana oleva leipäpala oli aika turha, sen olisi voinut hyvin jättää pois tai korvata vaikka ohuella, voissa paistetulla ruisleipäviipaleella. Paahtoleipä sitkistyi liikaa, eikä se korostanut muitten ainesten makujakaan. 

lauantai 14. lokakuuta 2017

Kotimaisten päärynöiden loppusijoitus

Summamutikkakuva, kun ei yllä ottamaan suoraan ylhäältäpäin
Kotimaisia päärynöitä ei usein saa ostaa, ehkä kerran syksyssä. Minä osuin apajille joku aika sitten. Söimme pari päärynää sellaisinaan, mutta lopuille tarvitsin pikaista jatkokäyttömahdollisuutta. Sellaisen löysin Recipes made easy-blogista. Pienensin ohjetta vähän sopimaan käytettävissä olevaan vuokaani ja sittenkin piti tehdä viisi pientä lisäkakkua. Laitan tähän ohjeen mukaiset määrät, ne sopivat tavalliselle pitkulaiselle leivävuoalle ja jos taikinaa meinaa jäädä yli, lopun voi käyttää pariin, kolmeen muffinivuokaan.

Päärynät suklaakakussa


Päärynöiden esikeittäminen

  • 5 pientä persikkaa
  • 100 g sokeria
  • 3 dl siideriä
  • 1 tl kuivattua inkivääriä (minulla ei ollut)

Kakkutaikina

  • 175 g pehmeää voita
  • 175 g sokeria
  • 3 kananmunaa
  • 175 g vehnäjauhoja
  • 1 tl leivinjauhetta
  • ripaus suolaa
  • 2 rkl kaakaota
  • 75 g suklaata
Kuori päärynät, jätä kanta paikalleen. Kuumenna siideri ja sokeri (sekä inkivääri) pienessä kattilassa ja lisää kuoritut päärynät kuumaan siideriin. Jätä ne maustumaan liemeen 20 minuutiksi, käännä päärynöiden kylkeä puolivälissä, jolleivat ne ole ihan uppeluksissa. Nosta päärynät lautaselle paperin päälle valumaan ja jäähtymään. 

Päärynöiden hautuessa valmista taikina. Sulata suklaa vesihauteessa. Se tapahtuu yksinkertaisimmin niin, että laitat kulhon pienen kattilan päälle, kiehauta kattilassa vettä ja sulata suklaa kulhossa alla olevan lempeästi kiehuvan veden lämmössä. 

Kuumenna uuni 180 asteeseen tai 160 asteeseen kiertoilmalla. Vatkaa pehmeä voi ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi. Lisää mukaan kananmunat yksi kerrallaan ja seuraavaksi jauhot, leivinjauhe, suola, kaakao ja sulatettu suklaa. Sekoita taikina tasaiseksi. Kaavi taikina vuokaan. Minulla oli vahapintainen pahvivuoka, mutta jos käytät metallista tai lasista vuokaa, voitele ja jauhota vuoka vehnäjauholla tai kaakaolla. Tasoita taikinan pinta ja tuuppaa viilenneet päärynät taikinaan niin, että joka toinen osoittaa vuoan oikeaan reunaan ja joka toinen vasempaan, paina päärynöitä taikinaan noin puoleen väliin. 

Paista kakkua noin 50-60 minuuttia. Kokeile kypsyyttä tikulla. Jos tikku on puhdas pistoksen jälkeen, on kakku kypsä. Anna jäähtyä vuoassa 10-15 minuuttia ennen kuin kumoat kakun. Tarjoa jäähtyneenä vaniljajäätelön kanssa. Minä ripotin vähän vadelmapölyä päälle.



perjantai 13. lokakuuta 2017

Kuulitteko kolinan? Keittiöpeikko nimeltä Tartar kaatui!

En keksi kyllä mitään erityistä syytä, miksen ole koskaan aikaisemmin tehnyt tartaria. Olen maistellut sitä ravintolassa yleensä Antin lautaselta ja pitänyt enimmäkseen. 

Erilaisia näkemyksiä tartarista virolaisissa ravintoloissa


Tartar on vain ollut keittiöpeikko-osastoa tähän päivään asti. Hain tukea muilta blogaaneilta ja sainkin paljon erilaisia vinkkejä ja neuvoja. Halusin mikäli  mahdollista kuitata yhden osan #suurikeittokirjahaastettakin ja minulla oli jopa valinnan varaa. Ensin ajattelin tehdä tartarin Risto Mikkolan Arjen Luxus-kirjan ohjeella, mutta säästin kirjan vielä erästä toista ruokaa varten. Tartuin viimeksi kesällä selailemaani Prisca Lecleren Tarte Tatin-kirjaan. Sain aikoinaan kutsun kirjan julkistamisjuhliin, mutten päässyt, joten sain kirjan myöhemmin arvostelukappaleena. 


Kirjassa oli mukavan yksinkertainen ohje tartarille, eikä se mikään monimutkainen ruoka olekaan. Enhän minä ihan niin tehnyt kuin kirjassa, ainekset otin ohjeesta, mutten sekoittanut mausteita lihaan, kuten kirjassa tehtiin, vaan sommitelin ne lautaselle lihan ympärille. Mutta muuten olin melko tottelevainen. Jauhelihan sijaan käytin kokolihaa, jonka leikkasin itse. 

Tartar kahdelle alkuruokana

  • 200 g naudan ulkofilettä
  • 2 kananmunan keltuaista
  • suolaa ja pippuria
  • sinappia
  • maustekurkkua
  • isoja kapriksia
  • sipulia
  • persiljaa
Laitoin liha pakastimeen noin puoleksi tunniksi ennen kuin aioin valmistella ruoan. Näin liha kylmenee ja on helpompi leikata. Kun se oli kylmää, leikkasin lihan ensin noin puolen sentin viipaleiksi ja sitten viipaleet puolen sentin suikaleiksi. Leikkasin sitten suikaleet pieniksi paloiksi. Tässä vaiheessa poimin pois kohdat, joissa oli selkeitä kalvoja tai jänteitä. 

Otin esille tarjoilulautaset ja laitoin niille noin 8 sentin stanssit. Lusikoin lihapalaset stanssin keskelle ja muotoilin tasaisen, muttei liian tiiviin pihvin. Ilman stanssiakin se onnistuu, senkun vain taputtelee lihan sopivaksi pyöryläksi. Tein pihviin pienen syvennyksen kananmunan keltuaista varten. 

Leikkasin sipulin ja maustekurkun pieniksi kuutioiksi ja asettelin niitä mutkavartisille maistelulusikoille. Laitoin yhdelle lusikalle suolaa ja toiselle sinappia, kahteen muuhun kurkkua ja sipulia. Lautaselle nostin muutaman kapriksen ja ripottelin persiljasilppua. Päälle kiersin myllystä pippuria ja nostin lihan syvennykseen keltuaisen kuorenpuolikkaassa. Asetin lautaset kylmään odottamaan ateriaa. Pöytään nostaessa keltuaisen voi kipata lihan päälle kuorenpuolikkaasta. Paahdetut leipätikut voisivat sopia kaveriksi ja juomaksi lager. Minulle oli vaaleaa lageria ja Antille tummempaa. 


Lisään tämän postauksen CampaSimpukan ylälaidan Keittiöpeikot-ja #suurikeittokirjahaaste-välilehdille, joille kerään niin keittiöpeikkoja aina kun on peijaisten aika ja postaukset, jotka liittyvät haasteeseen kokata kaikista keittokirjahyllyni kirjoista ainakin yksi ohje. 


keskiviikko 11. lokakuuta 2017

Ruusukaalilla höystetty perunamuusi

Perunamuusiin voi lisäillä vaikka mitä, ei ehkä mustikoita, mutta kaikenlaista vihannesta kyllä. Tänään meidän kahden hengen perunamuusiannoksessamme oli lisänä kevätsipulia ja muutama ruusukaali. Piti olla pinaattia, mutta käytinkin sen näköjään alkuviikosta kaiken loppuun. Ja oli meillä pakastimessa pekonia, jota myöskin silloin kaipailin. Jo minä ihmettelinkin, että miten on mahdollista, ettei meillä ole pekonia. Tämän päivän muusista tuli vallan mainoita Ikean lihapullien kanssa. On se ilmoja pidellyt!

Ruusukaali-perunamuusi kahdelle

  • 8 keskikokoista siikliperunaa
  • 1,5 dl kermaa
  • 2 kevätsipulia
  • 8 ruusukaalia
  • suolaa ja pippuria
  • voita
Kuori ja pilko perunat muutamaan palaan, höyrytä tai keitä kypsiksi. Sillä välin silppua sipuli ja ota ruusukaalien uloimmat lehdet pois, mikäli ne osoittavat nahistumisen merkkejä. Leikkaa kaalit ohuiksi viipaleiksi. Sulata pannulla pieni pala voita ja kuullota sipulia ja kaalisuikaleita pannulla muutama minuutti. Niiden ei tarvitse varsinaisesti kypsyä, kunhan hieman notkistuvat. Kuumenna kerma.

Kun perunat ovat kypsiä, purista ne kattilaan perunapusertimella tai nuiji pottunuijalla atomeiksi. Lisää mukaan voita, kuumaa kermaa, suolaa ja pippuria, sekä laiskat sipulit ja kaalit. Sekoita tasaiseksi, maistele ja mausta lisää, jos siltä tuntuu. 

tiistai 10. lokakuuta 2017

Pinaattia ja pastaa #suurikeittokirjahaaste-teemalla


#suurikeittokirjahaaste edistyi eilen pastaruoalla kirjasta Rachel's Favourite Food at Home. Katsoin noin 6-8 vuotta sitten paljon BBC:n silloista ruokaan keskittyvää tv-kanavaa, jolla oli usein Rachel Allenin ohjelmia. Hankin niihin aikoihin useita Rachelin kirjoja, niissä on mukavia ohjeita. Vuonna 2013 tein oma-aloitteista keittokirjahaastetta, jonka yhtenä osana oli yksi Rachelin kirjoista. Nyt tartuin toiseen kirjaan pastaruokaohjeen toiveissa. Onpa se työlästä alkaa etsiä hyllyllisestä kirjoja jotain tiettyä ruokaohjetta, kun on tottunut nettihakuihin. Mutta löysin. Jouduin kyllä hieman soveltamaan raaka-aineiden suhteen, sillä meillä oli päässyt pekoni loppumaan. Ihmettelen sitä, mutta niin tosiaan oli. Käytin pekonin sijaan jokirapuja.

Pastaa pinaatin ja pekonin (ei vaan jokirapujen) kanssa kahdelle

  • 250 g isokokoista pastaa (nimeä en muista, sellaista vanhan lämmityspatterin muotoista)
  • oliiviöljyä
  • pekonia muutama viipaleita (käytin 200 g jokiravun pyrstöjä)
  • pari kourallista pinaatinlehtiä
  • 1 valkosipulinkynsi viipaleina
  • kaksi kevätsipulia silppuna (oma lisäykseni)
  • liraus valkoviiniä (oma lisäykseni) 
  • parmesaania
  • suolaa ja pippuria
Kiehautin vettä kattilassa ja suolaisin veden reippaalla kädellä. Keitin pastaa ohjeen mukaan al denteksi. Samaan aikaan kuullotin valkosipulinkynttä viipaleina ja puolta kevässipulisilpusta hetkisen pannulla oliiviöljyssä. Kun pasta alkoi olla valmista, lisäsin pannulle jokiravut ja tilkan valkoviiniä. Kun viini oli kiehunut olemattomiin, lisäsin pannulle pinaatit ja kääntelin niitä hetkisen. Kaadoin mukaan kypsän pastan, maustoin suolalla ja pippurilla ja raastoin päälle kunnolla parmesania. Jos sitä pekonia olisi ollut, olisin paistanut sitä silppuna rapeaksi rapujen sijaan. Annokseen vielä raastoimme runsaasti lisää parmesaania. Hieman kuivaksi ruoka jäi, kun siinä ei ollut pekonin rasvaa, mutta kyllä me sen lusikoimme. Pinaattia olisi voinut olla paljon enemmänkin, se katoaa kuumetessaan melko olemattomiin, mutta maistuu miellyttävälle. 

Lisään postauksen CampaSimpukan ylälaidan #suurikeittokirjahaaste-välilehdelle, jonne kerään kaikki haastepostaukset. 

maanantai 9. lokakuuta 2017

No nyt on hyvät suklaakeksit!

Olen mukana Ku ite tekee-blogin Minnan aloittamassa haasteessa, jossa kokkaamme jotain kaikista omistamistamme keittokirjoista. Blogaaneille niitä tuntuu kertyvän huomattavan paljon vielä nykyäänkin, vaikka moni käyttämistämme ohjeista on nettiperäisiä. Moni kirja pölyttyy käyttämättömänä hyllyssä ja sitä vastaan #suurikeittokirjahaaste on aivan omiaan. 

Kokit ja potit-blogin ihastuttava emäntä, Hannele on aivan ensimmäisiä blogaaneja, joita olen tavannut silmästä silmään. Hannelen ja hänen ystävänsä Johannan yhteistyönä syntynyt Suupaloja on hieno kirja, josta voi ammentaa monenlaisiin kokkaustarpeisiin. Tällä kertaa kokeilin Suupaloja-kirjan Maailman parhaita suklaacookieta. 


Maailman parhaat suklaacookiet Hannelen tapaan

  • 3,5 dl vehnäjauhoja
  • 1,5 dl täysruokosokeria
  • 1 dl sokeria 
  • 0,5 tl leivinjauhetta
  • 0,5 tl ruokasoodaa
  • 1 tl meri- tai vuorisuolaa
  • 1 tl vaniljatahnaa
  • 100-150 g suklaata rouhittuna tai nappeina
  • 1 kananmuna
  • 125 g voita sulatettuna
Kuumenna uuni 200 asteeseen. Sekoita ainekset yhteen kulhossa listan mukaisessa järjestyksessä. Ota taikinaa noin ruokalusikallinen kerrallaan käsiisi ja muotoile taikinasta pallo, jonka painat leivinpaperille hieman lyttyyn. Taikinasta tulee noin 20-25 pikkuleipää. Jätä niiden väliin kunnolla leviämisvaraa. Paista pikkuleipiä noin 5-7 minuuttia. Anna niiden jäähtyä hetkinen pellillä ja siirrä sitten ritilälle jäähtymään loppuun. 

Minulla oli sekä valkoisia, että tummia suklaanappeja, käytin kummatkin pussinpohjat loppuun, eikä minulla ollut ruokosokeriakaan. Käytin tavallista hienojakoista leivontasokeria. Pikkuleivistä tuli todella hyviä, reunoilta mukavan rapeita ja keskeltä hieman sitkaita. 


Liitän postauksen CampaSimpukan ylälaidan #suurikeittokirjahaaste-välilehdelle, jonne kerään kaikki haastepostaukseni. 

sunnuntai 8. lokakuuta 2017

Lähti lapasesta – shakshuka seuraavaan aamuun

Niin siinä sitten kävi, että överiksi meni. Vain yksi piti ottaa, mutta viiteen päädyin. Käykö teille koskaan niin? Hyvät on aikeet, mutta jossain vaiheessa vaan homma riistäytyy käsistä? Onneksi tänään on töihin meno vasta myöhään illalla. Ehtii toipua. Elokuvista. Ja ehkä katsoa muutaman lisää. 

Aamun pienoiseen elokuvaähkyyn sopi hyvin elämäni ensimmäinen shakshuka. Muistan kuulleeni siitä ensimmäisen kerran monta vuotta sitten, kun Jael suositteli sitä. Ja sittemmin olen monissa blogeissa nähnyt tätä armoitettua aamiaisruokaa, jonka voi tehdä ihan mistä tykkää eikä sillä kellon ajallakaan niin väliä ole. Ja mikä parasta, kerrankin sellainen ruoka, jonka blogaanikin saa syödä kuumana, sen ehtii käyttää pihalla kuvattavana ja yhä siihen vaan vielä polttaa kielensä. 

Shakshuka minulle Jonnaa mukaellen

  • 1 pienehkö tölkki säilöttyjä luumutomaatteja (Annan kaupasta)
  • pieni palanen lämminsavulohta (menipä viimein loppuun sekin)
  • 1 viipale kinkkua
  • 2 kevätsipulia
  • 1 pieni valkosipulinkynsi
  • pieni loraus oliiviöljyä
  • muutama hiutale kuivattua chiliä
  • 1 tl sokeria
  • suolaa ja pippuria
  • 1 kananmuna
  • puolikas avokado (eipä ehtinyt mennä pilalle!)
  • baby-pinaattia
Silppusin sipulit ja kypsensin niitä miedolla lämmöllä oliiviöljyssä pannulla, jonka voi laittaa uuniin. Minä käytin pientä valurautapannua. Jollei sinulla ole uuniin sopivaa pannua, tee alku liedellä ja siirrä ainekset lopuksi uunivuokaan. Kun sipulit olivat laiskistuneet, mutteivat ruskistuneet, lisäsin mukaan tomaatit. Lyttäsin niitä vähän lastalla palasiksi. Lisäsin mukaan chilihiutaleita, pimentonia, sokeria, suolaa ja pippuria. Annoin kastikkeen kiehua noin viisitoista minuuttia. 

Lämmitin kastikkeen kiehuessa uunin 200 asteeseen ja valmistelin muut ruoan ainekset. Minulla oli hieman lohta ja kinkkua, mutta mukaan voi laittaa ihan mitä tykkää, vaikka makkaraa, eilisiä keitettyjä perunoita kuutioina, kikherneitä tai papuja. Leikkasin kinkkuviipaleet suikaleiksi, jotka käärin pieniksi rulliksi ja lohkoin kalapalan muutamaan suupalaan. Viipaloin avokadon puolikkaan ja otin pussista muutamia pinaatinlehtiä valmiiksi. 

Kun uuni oli kuuma ja kastike pannulla kiehunut kokoon jonkun verran, lisäsin mukaan toiselle reunalle kinkkurullat ja toiselle lohipalat. Keskelle pannua rikoin yhden kananmunan. Nostin pannun uuniin. Jos haluaa, että keltuainen on valuva, riittää noin 5 minuuttia, täysin kypsäksi keltuainen ehtii noin 10 minuutissa. Minun pannuni oli uunissa noin 8 minuuttia, unohduin juttelemaan siilille sen paviljongissa, kun vein sille ruokaa ja oman aamiaiseni keltuainen ehti hieman liian kypsäksi. 

Otin pannun uunista ja asetin ruoan pinnalle avokadoviipaleet ja pinaatinlehdet, pyöräytin vielä myllystä hieman pippuria. Minulla ei ollut mitään hyvää leipää (vieläkään) talossa, joten paahdoin vaaleaa leipää voinokareen kanssa pannulla ja ripautin viipaleille pimentonia. Leipä on kyllä tarpeen tässä ruoassa, sillä saa siivottua talteen jokaisen tipan mahtavaa tomaattikastiketta. Todella hyvää! Ja kuten sanottu, lämmintä ihan viimeiseen suupalaan. 


Mitähän elokuvia sitä tänään katsoisi? Taidan aloittaa tv-sarjalla Ylpeys ja ennakkoluulo, vaikka muistan sen vuorosanat ulkoa, tiedän aina mitä kukin tulee seuraavaksi sanomaan. 

lauantai 7. lokakuuta 2017

Salainen paheeni on katsoa musikaaleja

Minä en oikein koskaan tunne itseäni yksinäiseksi. Voin olla hyvin yksin, saatan kyllä ikävöidä läheisiäni, mutta yksin olemisessa ei ole sinänsä mitään vikaa. Ainakin näin, kun yksinoleminen ei johdu pakosta tai  muusta ikävästä asiasta, vaan vain siitä, että läheisillä on juuri nyt muuta menoa. Nyt sattui vielä niin hyvin, että minulla on hieman vapaatakin. Pitkältä tuntuneen ja ajoittain raskaan työviikon jälkeen lauantai tuntuu olevan tarpeeksi lähellä paratiisia, eikä minua edes syksyinen harmaus haittaa. 

Olen jo tehnyt kotityöt, jotka itselleni tälle päivälle määräsin, syönyt jopa aamiaisen, kuohuviini jäähtyy jääkaapissa ja illan elokuva on riisuttu sellofaanikääreestä. I's a girl's night in! 

Avokado-savulohileipä parhaassa seurassa olevalle 

  • 1 viipale mieleistäsi leipää (minulla oli leivät vähissä, käytin tavallista paahtoleipää)
  • puolikas avokadoa
  • pieni pala lämminsavulohta, myös graavilohi tai kylmäsavulohi käy
  • 1 kananmuna
  • pieni nokare voita
  • suolaa ja pippuria
  • tuoretta ruohosipulia
Halkaise avokado ja kuopaise puolikas lusikalla yhtenä palana pois kuoresta. Viipaloi puolikas ja laita toinen puoli jääkaappiin tiiviissä rasiassa, jätä keskustan siemenpallukka paikalleen ja käytä viimeistään huomenna loppuun. Irrottele tai leikkaa lohi paloiksi tai viipaleiksi riippuen siitä, miten kypsennettyä se on. Kuumenna pieni pannu ja sulata sillä pikkuisen voita. Riko kananmuna kuppiin, sekoita haarukalla ja mausta ihan pienellä määrällä suolaa ja pippuria. Leikkaa ruohosipuli silpuksi. Paahda leipäpala ja sipaise sille voita. Paista kananmuna ohuena munakasmattona kevyesti alapuoleltaan ja laita pannu pois liedeltä. Asettele leivälle ensin avokadoviipaleita, sitten lohta ja kääri munakas rullaksi, jonka nostat leivälle lohen päälle. Ripottele pinnalle ruohosipulia. 



Minulla oli myös hyvää mustikkasmoothieta, johon tuli pakastemustikoita, rahkaa, maustamatonta jogurttia ja hunajaa. Smoothiesta tuli niin paksua, että sattumiksi laittamani vadelmatkaan eivät uponneet siihen. Kuuma kaakao kruunasi aamupalan. 


Illan elokuvaksi valitsin (koska talouden musikaaliantifani ei ole kotona) La La Landin ja jos se ei vielä riitä, saatanpa katsoa Mamma Miankin, vieläpä karaokeversiona. Uusi, koko ensi viikon ilahduttava #pelastakaaleikkokukat-kimppu ja prosecco tekevät tästä päivästä viikon parhaan.

tiistai 26. syyskuuta 2017

En ole ihan varma-omeletit

Minun piti jo viikonloppuna kokeilla pieniä individuaalisia omelettikuppeja sous vide-menetelmällä, mutta sepä ei onnistunutkaan. Menin aamulla innokkaana pantry kakkoseen ja ojensin käteni kohti vartavasten säilöntäpurkeille varattua hyllyä. Olihan siellä purkkia ja purnukkaa, muttei niitä pieniä, suorareunaisia purkkeja, joita tarvitsin. Eikä niitä löytynyt mistään muualtakaan. Ei jääkaapista sisältämässä jotain enemmän tai vähemmän muinaista, ei varastosta, eikä minkään pöydän kulmalta tai hyllyn perältä. Niin jäi kokeilu myöhemmäksi. 


Tänä aamuna kävin ruokakaupassa jo anivarhain ja ostin muutaman purkin muistaessani. Kotona jo ennen kuin asettelin #pelastakaaleikkokukat-kimppuani tai sommittelin ruokia jääkaappiin laitoin sirkulaattorin lämmittämään vettä 80 asteeseen, sillä nyt ei mikään estänyt minua kokeilemasta sitä, mikä viikonloppuna jäi haaveeksi. Ohjeen olin huomannut Sansairen sivulta. Koska minut tunnetaan löperönä ohjeiden lukijana, jäi minulta nytkin huomioimatta, että ohje oli kuudelle annokselle ja tein sen muitta mutkitta neljään purkkiin. Ei ollut liikaa mitenkään. Eikä minun kattilaani olisi kuutta purkkia sopinutkaan vieretyksin pohjalle. En sitten tiedä voisiko purkkeja latoa enemmänkin kattilaan päällekkäin.  Laitan ohjeen ainemäärät suurinpiirtein siten kuin ohjeessa oli ja mainitsen vielä, että purkkini ovat 1,25 desin vetoisia. Vähän  minä juustoissa sovelsin ja muutenkin, ette yllättyne?

Kehun vielä, etten tällä kertaa erityisemmin sössinyt lasipurkkien kanssa, eikä minua enää säikäyttänyt se, että purkeista purkautui ilmaa kuplina veteen. En luullut, että se tarkoittaa veden pääsemistä purkkeihin, kuten ensimmäisellä kerralla, käyttäessäni lasipurkkeja sirkulaattorin kanssa. 

Omelettikupit sous vide-menetelmällä

  • 3 kananmunaa
  • 100 g maitoa (joo joo)
  • 50 g Lidlin hyvää raejuustoa, ei sellaista muumiraastetta, pienten styrokspallojen kaltaista
  • parmesania raastettuna
  • suolaa ja pippuria
  • muutama pinaatinlehti
  • pikkuisen herneitä
  • pari lehteä basilikaa
  • voita purkkien rasvaamiseen
  • tuoretta timjamia
Laitoin siis veden lämpenemään sirkulaattorilla suuressa kattilassa 80 asteeseen. Sutikoin kunnolla voita neljän pienen, pantenttikannella suljettavan purkin pohjalle ja reunoille. Kannessa tulee olla kumitiiviste, ettei purkkeihin mene vettä. 

Rikoin kolme kananmunaa blenderin kannuun ja kaadoin sinne maidon ja raejuuston, raastoin mukaan parmesania, ripautin suolaa ja pippuria. Käytin blenderiä hetkisen ja tuloksena oli ohuehko, tasainen munamassa. Otin siitä puolet ja kaadoin kahteen voiteloiduista purkeista. Lisäsin kannuun lopun massan päälle muutaman pinaatinlehden ja surruutin senkin tasaiseksi. Kaadoin tämän vihertävän liemen kahteen muuhun purkkiin. Lisäsin vähän herneitä ja basilikaa niihin purkkeihin, joihin ei tullut pinaattia. Suljin purkit huolellisesti ja nostin ne kuumaan veteen silikonipäisillä grillipihdeillä. Neljä pientä purkkia juuri mahtui yhdessä sirkulaattoripurtilon kanssa 10 litran kattilaan. Laitoin ajastimeen 30 minuuttia. 

Puolen tunnin jälkeen nostin varovasti pihdeillä yhtä purkeista ja tutkailin oliko massa hyytynyt ja siltä näytti. Nostin purkit pois vedestä ja jätin hetkeksi jäähtymään. Paahdoin palaset vaaleaa leipää ja sipaisin niille voita. Avasin purkin kerrallaan ja pyöräytin ohuella veitsellä munakkaan ja purkin välistä ja kallistin purkkia. Munakas kellahti purkista aika hyvin. Pinaatittomat eivät lähteneet kokonaisina, pinaatilliset kylläkin. Ehkä voita olisi voinut olla vielä runsaammin. 

Nostin munakkaan paahdetulle leivälle, raastoin vielä pintaan hieman parmesania ja koristelin lempiyrtilläni, timjamilla. Rakenne oli todella sileä ja maku etenkin pinaattisissa versioissa oikein hyvä. En sittenkään oikein tiedä, pidänkö kananmunasta tässä muodossa. Samaa mietin vakuumipussissa valmistetun omeletin kohdalla. Suutuntuma on jotenkin erikoinen, kun ruoka näyttää siltä, että se olisi jotain makeaa, kuten paahtovanukasta, mutta se onkin suolaista. Uskon kyllä, että persoonakohtaisista omeleteistani tuli juuri sellaisia kuin pitikin. 


Lisään postauksen CampaSimpukan ylälaidan Sous vide-välilehdelle, jonne kerään kaikki sirkulaattorikokeilumme. 

Meillä on muuten pihalla menossa ankara massakausi, siilit syövät oikein urakalla talvea varten. Nyt niillä on oma ruokailuhuoneensa, sinne nuoret harakatkaan eivät uskaltaudu. Antti rakensi myös kaksi yksiötä talvipesiksi, emme vielä tiedä tuleeko niihin talveksi asukkaita. Pian tässä voi odotella jo Paistienkin saapumista tontille, mutta ehkä ne tulevat vasta siilien mentyä horrostelemaan. 


perjantai 22. syyskuuta 2017

Ilmeisesti puolalainen nektariinikakku


Minä pidän kovasti nektariineista, enemmän kuin persikoista tai aprikooseista. Nektariinien ostaminen Suomessa on aika hasardihommaa, mutta välillä niiden loppukypsytys onnistuu kotioloissa. Useimmiten ei. Leivontaan voi käyttää vähän raaempiakin hedelmiä. Tänään halusin tehdä pienen jälkiruokakakun nektariineista ja löysin ohjeen, jota melkein noudatin. Taikinaan ei tullut lainkaan kananmunia, mutta minä lisäsin pari pientä kananmunaa. Ihan vain koska voin. Muuntelin mittoja vähän leväperäisesti, mutta tavallaan johdonmukaisesti. Tämä kakku muistuttaa aika paljon Puolen brandyn luumukakkua, jonka tein alkukuusta. 

Ilmeisesti puolalainen nektariinikakku

  • 6 rkl voita (epämääräinen ilmaisu, laitoin noin 50 g)
  • 2 dl vehnäjauhoja
  • 2 dl sokeria
  • 1 tl leivinjauhetta
  • ripaus suolaa
  • 1 tl vaniljatahnaa
  • 2 dl maitoa
  • 2 kananmunaa (ihan pieniä, ei kerrota kenellekään)
  • 2 nektariinia
  • tomusokeria koristeluun
Kuumenna uuni 180 asteeseen. Ota esille noin halkaisijaltaan noin 20 senttinen pannu, joka kestää uunikäytön, tai vuoka, jollei sinulla ole sopivaa pannua. Minä käytin pientä valurautapannua, samaa kuin luumukakussa. Laita voi pannulle ja pannu uuniin kuumenemaan. Kun voi on sulanut, ota pannu uunista ja kääntele sitä niin, että voi tarttuu pannun reunoillekin. 

Halkaise nektariinit ja poista kivi, leikkaa hedelmät viipaleiksi. Sekoita taikinan ainekset tasaiseksi ja kaavi taikina pannulle voin päälle. Älä sekoita, lähdeblogissani neuvottiin olemaan sekoittamatta. Asettele nektariiniviipaleet taikinan päälle. 

Laita uunipellille leivinpaperiarkki siltä varalta, että taikina nousee yli pannun reunojen. Minulla voita hieman valui paperille, joten paperi oli hyvä olla suojaamassa uunipeltiä. Paista noin 35-40 minuuttia. Kokeile tikulla kakun kypsyyttä. Jos tikku on puhdas pistoksen jälkeen, on kakku kypsä. Sirottele pinnalle tomusokeria ja syö vaikkapa jäätelön kanssa. Tai hyvän ystävän. 


torstai 21. syyskuuta 2017

Kaksi kertaa kaalikääryle

Jossain vaiheessa syksyä alkaa tuntua siltä, että kaalinpäät kaupassa esittävät kutsuhuutoja ja alan katsella vuorolistasta sopivaa kohtaa. Kaaliruoat vaativat usein pitkän haudutusajan eikä niitä tehdä ruoaksi silloin, kun aikaa on puoli tuntia. En tee kovin paljon kaaliruokia, mutta kääryleet täytyy joka syksy kyllä askarrella. Ja tänään oli se askartelupäivä. Kun Antti lähti aamulla töihin, minä jo nostelin pannuja ja kattiloita liedelle ja kun hän saapui kotiin, oli ruoka valmista. 

Käytin tällä kertaa kahta minulle vieraampaa kaalia, punakaalin olen ostanut vain kerran tai kaksi, savoijinkaalia en koskaan aikaisemmin. Otin ohjeet tietysti keittokirjahyllystäni, halusin kasvattaa listaa keittokirjoistani, joista olen kokannut ainakin yhden reseptin mukaan. Menin mukaan ku ite tekee-Minnan aloittamaan haasteeseen, jonka nimi on #suurikeittokirjahaaste

Kääryleet savoijinkaalista melkein Juuri nyt-kirjan ohjeella

  • 1 savoijinkaali
  • 500 g jauhelihaa
  • 2 dl ohrasuurimoita
  • 1 sipuli
  • 2 valkosipulinkynttä
  • tuoretta timjamia
  • 2 rkl voita
  • 2 rkl siirappia
  • 2 keltuaista
  • 2,5 dl kermaa (laitoin kyllä vähemmän, noin 1 dl)
  • suolaa ja pippuria
Leikkasin puukolla kaalin kantaan ristipiston ja laitoin kaalin kiehuvaan, suolalla maustettuun veteen kypsymään. Samaan aikaan keitin ohrasuurimot kypsiksi kattilassa ja jätin ne siivilään jäähtymään. Silppusin sipulin ja valkosipulinkynnet ja kuullotin niitä voissa sen aikaa, että ne olivat mukavan letkeitä. 

Kun kaali alkoi hieman pehmetä, irrottelin siitä lehtiä varovasti ja nostin ne suureen siivilään valumaan. Kaalista tuli 9 sen kokoista lehteä, että niistä sai tehtyä kääryleet. Lopun silppusin ja jätin toiseen kulhoon odottamaan, mikäli täytettä jäisi yli ja voisin tehdä lopuista kaalilaatikon. 

Leikkasin kaalinlehdistä ruotia hieman ohuemmaksi, että kääryleet olisi helpompi kääriä. Sekoitin jauhelihan, keltuaiset, ohrasuurimot, sipulit ja timjamin tasaiseksi täytteeksi. Lisäsin kermaan hieman, mutten niin paljon kuin ohjeessa, ettei täytteestä tulisi liian löysää. Otin täytettä lusikallisen ja kypsensin sen pannulla ja maistelin, onko suolaa ja pippuria tarpeeksi. Lisäsin hieman. 

Laitoin lusikallisen täytettä lehdelle ja käänsin ensin sivureunat keskelle ja sitten pyöritin kääryleen rullalle. Savoijinkaali tarvitsee vähemmän aikaa uunissa kuin punakaali, joten tein savoijinkaalikääryleet valmiiksi vuokaan ja laitoin viileään odottamaan. Olin voidellut vuoan runsaasti voilla ja asettelin kääryleet melko tiukasti lasivuokaan. En tehnyt kirjan ohjeen mukaista valelulientä, vaan käytin samaa lihalientä yhdessä kerman ja siirapin kanssa kuin Mysin kääryleillekin. 

Kun ruoka-aikaan oli noin pari tuntia, laitoin savoijinkaalikääryleet uuniin ensin 220 asteeseen siksi aikaa, että kääryleiden pinta alkoi ruskistua. Käänsin niiden kylkeä ja kaadoin niiden päälle voimakasta poronlihalientä, kermaa ja siirappia ohuina puroina. Pienensin uunin lämmön 120 asteeseen ja annoin kääryleitten hautua uunissa parisen tuntia. Valelin niitä samalla kuin punakaalikääryleitäkin, jotka viihtyivät uunissa monta tuntia kauemmin. Söimme kääryleitä syksyn ensimmäisen perunamuusin ja karpaloitten kanssa, eikä tainnut olla pahaa sanottavaa kummallakaan. 


Juuri nyt – Suomalaisen keittiön uudet klassikot on ollut kirjahyllyssäni jo pitkään. Olen syönyt Juuressa useita kertoja, enkä ole kertaakaan lähtenyt sieltä pettyneenä pois. Oli hauska nyt viimein tehdä jotain ruokaa kirjan ohjeellakin. Tämä kirja ei tule päätymään kierrätyspinoon, vaan menee takaisin hyllyyni silmän korkeudelle sille hyllylle, jossa lempikirjani ovat. 

Päivän toinen haastekirja on Mysi Lahtisen viime joulun alla ilmestynyt kirja Mysi kokkaa ja kertoo. Siinä on kokoelma Lahtisen suosituimpia ohjeita, osa on ilmestynyt Helsingin Sanomien kuukausiliitteessä, en ole ihan varma, josko kaikkikin. Käytin nyt aivan samaa ohjetta, kuin aikaisemminkin postatessani Mysin kaalikääryleet, poikkeuksena vain se, että käytin punakaalia ja sain tällä kuitattua taas yhden kirjan keittokirjahaasteeseen. En lähde naputtamaan tähän ohjetta uudelleen, sen voi lukea Mysin kirjasta tai tästä aiemmasta postauksestani vuodelta 2012. Vuonna 2016 olen näköjään sörkkinyt Mysin ohjetta tähän tapaan.


Tämä kokoelmakirja on muuten siitä erityinen, ettei siinä ole lainkaan ruokakuvia, en huomannut asiaa ensimmäisellä selailukerralla ollenkaan. Luin niin innokkaasti Mysin kertomuksia ja bongasin tuttuja ohjeita, että kuvattomuus meni täysin ohitse minulta. Oikeastaan pidän siitä, ettei kuvia ole. Kirja toimii varmaankin parhaiten sellaiselle kotikokille, joka tuntee Mysin tavan kirjoittaa ja kuvailla ruoantekoa ja on itsekin seisonut lieden äärellä jo jonkun verran. 

Kumpaakin kääryletäytettä ja kaalien keskiosaa silputtuna jäi sen verran, että tein kahteen pieneen vuokaan kaalilaatikot, jotka kypsyivät uunissa yhtä aikaa kääryleiden kanssa. Muutamalle työlounaalle on siis jo valmista ruokaa. 

Liitän postauksen CampaSimpukan ylälaidan #suurikeittokirjahaaste-välilehdelle, jonne kerään kaikki aihepiirin postaukset. 

maanantai 18. syyskuuta 2017

Pölyiset smoothiet musti- ja mansikoista

Zombieviikko, ihanaa! Tulin kotiin töistä kello 08.27 ja siitä asti talossa on raikunut roscacountry. Tein itselleni aamiaiseksi smoothieta. Oli ostanut hieman marjoja viime viikolla ja ne olivat kuin olivatkin vielä kunnossa ja kai ne olisivat jokatapauksessa zombielle välttäneet, ei se ole itsekään järin tuore. Keräsin myös purkinpohjia erilaisia maitotuotteita ja tein kahta eri makua. Ei tässä ole yhtään mitään uutta, eikä varsinkaan ihmeellistä, mutta ettehän zombielta enempää vaatisikaan?

Smoothiet marjoista ja pölystä

  • 250 g mansikoita
  • 250 g pensasmustikoita
  • 2 rkl hunajaa
  • 250 g rahkaa
  • 2 dl maustamatonta jogurttia
  • 3 dl kefiiriä
  • vadelmapölyä
Tein ensin mansikkasmoothien, ettei tarvitsisi pestä blenderin kannua välillä, laiska mikä laiska. Leikkasin kannat pois mansikoista ja tiputtelin ne blenderin kannuun. Otin suuren lusikallisen hyvää humppahunajata ja sekoitin sen mansikoiden kanssa tasaiseksi massaksi. Minun piti laittaa mukaan kaljun appelsiinin mehua (en muista enää mistä tuo valkoiseksi kuorittu appelsiini on pöydän laidalle joutunut, mitä kummaa tein siitä?), mutten näköjään muistanut. Sitten lisäsin mukaan rahkaa, jogurttia ja kefiiriä niin, että juomaa tuli pieni 2,5 dl pullollinen ja iso juomalasillinen, yhteensä puolisen litraa. Kaadoin ensin pullon täyteen tulevan yövuoron evääksi ja loput juomalasiin. Kumpaankin ripotin teesihdillä kauniinväristä vadelmapölyä. Siinä on hieno tiivistynyt vadelman maku. 

Mustikkasmoothien tein samalla tavalla, mutta pensasmustikoista ei tarvi mitään kantoja poistella, kunhan kippasin rasiasta kannuun. Perään hunajat ja maitotuotteet ja virta päälle. Mustikkasmoothiesta tuli kauniin väristä siitäkin ja maku oli intensiivisempi kuin uskalsin pensasmustikoilta odottaa. Tätäkin laitoin eväspulloon ja osan join aamupalanani ennen pieniä torkkuja. 


Nyt kello on vähän yli 12, viimeinen koneellinen pyykkiä on menossa, country raikaa edelleen ja olen yli-iloisella päällä. Minulle lisää yövuoroja! Tavallisesti piinaan lukijoitani countryvideoilla vain CampaCaminon puolella, mutta nyt se on vaikeasti määriteltävällä tauolla, joten kiusaan teitä. Olen joskus kertonut ehkä, että pidän countryn lisäksi  myös a cappella-musiikista. Kun nämä kaksi asiaa yhdistää tuloksena on jotain hienoa. Löysin vastikään Home Free-nimisen lauluyhteen, joka enimmäkseen tekee versioita countryhiteistä ja ne ovat aivan timanttia. Tämänhetkinen suosikkikappaleeni on nimeltään Blue Ain't Your Color, sen alkuperäisversiokin on kävelymusiikkilistallani, joskaan sen videota ei voi katsoa Keith Urbanin hiusten tähden. Voisikohan Nicole passittaa äijänsä parturiin? Mutta Home Free ei tarvitse tyylineuvoja, oletteko samaa mieltä?

sunnuntai 17. syyskuuta 2017

Liian suuri pastakastike


Kotona kokkaan nykyään useimmiten vain kahdelle. Kun nuoriso ehtii päivälliselle, otan astetta isommat kattilat ja pannut esille. Toisinaan teen ruokaa vielä isommalle porukalle, yleensä työkavereille. Silloin tarvitsen järeimmän kalustoni, suuren haudutuspadan ja kymmenen litran kattilan. Meillä oli eilen työporukan yhdistetty ajankohtaisten asioiden kertauspäivä ja saunailta ja ruokaahan moinen koitos vaati. Paljon ruokaa, sillä ruoan loppuminen kesken olisi aika paha juttu. Minun täytyi tehdä niin ruoka etukäteen mahdollisimman valmiiksi, koska tila jossa vietimme koko päivän ja illan oli keittiönsä suhteen melko vaatimaton. Tästä syystä päädyin valmistamaan pasta bolognesea.

Perjantaiaamuna katselin netistä neuvoja ruokaohjeiden suurentamiseen sen mukaan miten paljon ruokailijoita on. Esimerkiksi HK:n ja Valion sivuilla on kivat laskurit, joihin vain syötetään henkilömäärä ja ohjelma suurentaa neljän hengen annokset tarvittavaan kokoon. Tietysti ohjeen voi myös pienentää aina yhden hengen annokseen asti, vaikka se tuntuukin vähän hassulta enemmän ruokaa laittaneesta, mutta aloittavalle kokkaajalle oikein hyödyllistä, kun kaikki on vielä uutta. 

Sivusto neuvoo myös maustamisessa, sillä mausteita ei voi ohjeen suurentamisessa suoraan vain samalla kaavalla lisätä, vaan täytyy maistella ja lisätä varovasti lisää mausteita, ettei saa esim. tönkkösuolattua tai vaikka liian chilistä ruokaa. Vähän minua kyllä hymyilytti, kun bolognesen ohjeessa mainittiin hauduttamisajaksi neljän hengen annokselle 15-20 minuuttia. Pitäähän sitä nyt ainakin pari tuntia muhittaa ennen kuin jauhelihakastiketta tohtii alkaa bologneseksi kutsua! Minä vannoutuneena crock pot-rouvana viritin patani perjantaina, kun oli tarkoitus syödä lauantaina. Ei tietenkään tarvitse liioitella, mutta vartti! (oikeasti ymmärrän mitä arkiruoka tarkoittaa)


Pastakastiketta ihan kaikille ja vielä ensi viikollekin

  • 2 kg naudan jauhelihaa (10 % rasvaa)
  • 2 kg tomaattituotteita (paseerattua, murskaa ja pyrettä)
  • 8 porkkanaa
  • 8 sipulia
  • 1 kokonainen valkosipuli
  • 1 kesäkurpitsa
  • 1 nippu varsiselleriä
  • tölkkien huuhteluvettä niin, että padat tulivat täyteen
  • suolaa ja pippuria
  • oreganoa
Aioin siis tehdä kastikkeen haudutuspadassa, oikeammin kahdessa haudutuspadassa. Näin ollen kasviksia ei tarvinnut ensin kuullottaa, vaan ne saattoi laittaa raakoina pataan. Jauhelihan halusin ruskistaa. Mietin miten saisin molemmissa padoissa samanmakuista kastiketta ja päätin tehdä ensin koko homman suurimpaan kattilaani, sekoittaa ja jakaa sitten patoihin. 

Aloitin kasviksista. Raastoin ensin porkkanat ja siivutin sipulit, kesäkurpitsan (se pääsi mukaan ihan vain sen takia, että minulla oli yksi joutilas kesäkurre, tiedän etteivät kaikki siitä niin perusta, mutta sinne se sulautui joukkoon) ja sellerinvarret. Käytin aikoja sitten ostamaamme Bamixin lisälaitetta, pientä raastin- ja siivutuslaitetta, jonka päälle sauvasekoitin tällätään ja sen moottori tekee työt. Ihan kätevä, mutten ole varma kuinka usein tulen käyttämään. Näin isommilla määrillä se oli kyllä mukava ja tiskin väärti, mutta toisaalta porkkana oli vähän kova pala Bamixille. Valkosipulinkynnet vain kuorin ja litistin veitsen lappeella. 

Keräsin kaikki raastokset ja silpukset kymmenen litran kattilaan ja sekoitin pontevasti. Lisäsin mukaan erissä ruskistetut jauhelihat, joihin olin joka pannulliseen kiertänyt suolaa ja pippuria myllystä näin alkajaisiksi. Sekoitin taas niin hyvin kuin pystyin ja lisäsin mukaan 2 pientä purkkia tomaattipyrettä, sekä noin kilon paseerattua tomaattia ja tomaattimurskaa kumpaakin. Huuhtelin purkit ja kaadoin huuhteluvettä mukaan noin puoli desiä/purkki. Punaviini jäi tästä kastikkeesta nyt pois, mikä oli harmi. Punaviini yhdessä sellerin kanssa tekevät bolognesessa niin paljon!

Kauhoin tämän kastikepohjan kahteen haudutuspataani, suurempaan ja pienempään ja kumpikin tuli aivan täyteen. En maustanut tässä vaiheessa vielä enempää, vaan jätin padat aluksi high-asetuksella töihin pariksi tunniksi. Illempana laitoin  padat low-asetukselle ja sekoitin hieman pohjia myöten. Padat tekivät töitä koko yön ja lauantaiaamuna tutkin tilannetta, kun palasin töistä. 

Kastike oli kummassakin padassa saanut oikeanlaisten tiilenpunaisen värin, ainekset olivat sulautuneet yhteen kuten pitääkin ja tuore oregano viimeisteli tuoksunkin. Tässä vaiheessa minä kyllä ymmärsin, että ruokaa oli liikaa. Päätin ottaa mukaan vain suuremman padan ja annostella pienemmän padan sisällön annoksiin, pakastaa ja viedä työpaikkalounaiksi. Aikomukseni tehdä pastakastiketta 15 hengelle muuntui noin 25 ellei 30 hengen annokseksi.

Minun oli tarkoitus kuljettaa ruoka pois kotoa kuumana, joten otin ensin keraamisen padan pois ulkokuorestaan ja annoin kuoren hetken jäähtyä. Pakkasin sitten padan ulkokuoren suureen paksuilla pyyhkeellä vuorattuun ostoskassiin. Nostin keraamisen padan kuoreensa ja tällä tavoin kuljetin sen paikkaan, jossa viettäisimme päivän. Täytyi varoa lukuisia töyssyjä, joita matkalla oli, sillä pata oli kutakuinkin piripintaan. Perillä laitoin padan heti päälle, ensin high-asetukselle noin tunniksi, että ruoka pysyi riittävän kuumana ja sitten lämpimänäpitoasetukselle siihen asti, että oli aika lounastaa. 

Koska paikassa ei ollut liettä, käytimme irtolevyä ja kotoa viemäämme induktiolevyä, otin mukaan myös kaksi suurta kattilaa, joissa keitimme 1,5 kiloa spagettia. Jekkutyttö oli valmistanut erinomaista salaattia ja paistanut patonkeja.


Laitan tämän postauksen CampaSimpukan ylälaidan Crock Pot-välilehdelle, jonne kerään kaikki aihepiirin postaukset. 

tiistai 12. syyskuuta 2017

Melkein viipaloitu lohi


Viime viikolla tein aika kivaa kalaruokaa. Olin ostanut noin puolen kilon palan lohta, vähän liikaakin kahdelle, mutta söimme loput lounaana seuraavana päivänä. Palasta olisi riittänyt neljäänkin annospalaan tai ainakin kolmeen oikein hyvin.

Melkein viipaloitu lohi

  • lohta nahallisina annospaloina, yksi per syöjä
  • sitruunamehua
  • suolaa ja pippuria
  • voita ja öljyä
  • punaista chiliä
  • kevätsipulia
  • seesamin siemeniä
Leikkaa lohi annospaloihin, varmisti ettei niissä ole ruotoja. Leikkaa pala viipaleisiin nahkaa myöten, muttei niin terävästi, että viipaleet irtoavat toisistaan. Purista paloille sitruunamehua, ripota pinnalle suolaa ja pippuria. Kuumenna pannulla runsas nokare voita ja lisää mukaan hieman öljyä ja chiliä oikein ohuina renkuloina. Kypsytä chiliä hetkinen. Nosta kalapalat nahkapuoli alaspäin pannulle ja paista muutama minuutti. Lisää pannulle vielä sitruunamehua, kallistele pannua ja valele kalapalan viipaloitua puolta voin, öljyn ja mehun seoksella. Kun kala näyttää noin puoleen väliin kypsyneeltä, käännä palat varovasti leveällä lastalla toisinpäin ja paista viiltopuolta hetkisen, että sekin saa kauniin paistopinnan. 

Tarjoa kala haluamasi lisäkkeen kanssa, meillä oli vähemmän kaunista kasvis- ja nuudeliwokkia. Se kyllä maistui mainiolle, mutta näytti hieman sotkuiselta. Lohi oli juuri sopivan kevyesti kypsynyttä, chili ja sitruuna toi sille mukavaa luonnetta. Pinnalle ripotellut seeseminsiemenet ja kevätsipulisilppu entisestään mukavoittivat suutuntumaa. Viillot lohessa nopeuttivat kypsymistä, eivätkä ne minusta tehneet ruokaa vähemmän kivan näköiseksikään. 

sunnuntai 10. syyskuuta 2017

Hei hei Espanja, La Vuelta ja churrot!

Tänään päättyy CampaSimpukan seitsemäs Espanja-haaste. Tämä on heikoin esitykseni tähän asti. Olimme yli puolet ajasta reissussa, tosin Espanjassa, jossa olisi pitänyt saada eteensä runsain mitoin paikallisia herkkuja. Ei mennyt ihan putkeen, mutta toisaalta, emmepä ole viettäneet kahden viikon omatoimimatkaa koskaan noin vähin rahoin. Emme käyttäneet rahaa ruokaan juuri ollenkaan. Nyt kotona La Vueltan viimeisinä päivinä olen tehnyt muutamia espanjalaisruokia, joilla saa hieman paikattua surkeaa esitystä. 

Samaan aikaan teen toista haastetta, jonka nimi on #suurikeittokirjahaaste. Sen aloitti Ku ite tekee-blogin Minna kesäkuussa ja sillä on oikein hyvä vaikutus ainakin minuun. Haasteen mukaisesti kokkaan rauhalliseen tahtiin kaikista keittokirjoistani ainakin yhden ohjeen mukaista ruokaa. Tämä haaste tulee kestämään pitkään, mutta eipä sillä ole takarajaakaan. Lisään postauksen CampaSimpukan ylälaidan #suurikeittokirjahaaste-välilehdelle, jonne kerään kaikki aihepiirin postaukset. 

Tänään toteutuu siis kaksi haastetta, teen perinteiset La Vueltan päätöspäivän churrot ja teen ne ohjeella kirjasta, jota en ole vielä aikaisemmin käyttänyt. Kyse on Ariela Säkkisen Andalusian auringossa-kirjasta, jonka olen saanut kirjan ilmestymisen aikaan arvostelukappaleena. Päätin silloin heti, että säästän kirjan churro-ohjeen syyskuulle La Vueltan päätöspäivälle ja niin minä sitten teinkin. Olen nyt selannut kirjaa muutenkin hyvin innokkaasti, siellä on monta tuttua ruokaa, mutta vielä enemmän uusia, houkuttelevia ruokia. Ja kuvat! Ne ovat niin hienoja! 

Churrot neljälle

  • 3,5 dl vettä (lisäsin myöhemmin desin lisää)
  • 3 rkl öljyä
  • 250 g vehnäjauhoja
  • 1 tl leivinjauhetta
  • 1 tl ruokasoodaa
  • 2 rkl sokeria
  • 0,5 tl suolaa
  • hieman appelsiinin kuorta hienona raasteena
  • 1 tl jauhettua vaniljaa
  • ripaus kanelia
  • 0,5-1 l neutraalia kasviöljyä paistamiseen (riippuen kattilan koosta)
Ainesosaluettelon lopussa ennen öljyä on omia lisäyksiäni, sen mukaan mitä Ariela suositteli tuomaan vielä lisää makua churroihin. Taikina poikkeaa aikaisemmin käyttämästäni ohjeesta aika paljon. Tähän taikinaan ei tule lainkaan kananmunia ja voin sijaan käytetään öljyä ja paljon vähemmän sitäkin. Myös leivinjauhe ja ruokasooda ovat uusia aineksia ja toivoin niiden auttavan taikinan pursotettavuudessa, en ole onnistunut aikaisemmin saamaan churroihin kovinkaan teräviä "kantteja".

Taikina oli hyvin helppo valmistaa. Vesi ja öljy kiehautettiin ja sen jälkeen kaikki kuivat ainekset sekoitettiin nesteeseen. Taikinasta tuli hyvin tanakkaa ja sen vuoksi pursotinpussin olikin syytä olla hyvin tukevaa muovia tai kuten minulla, ammattikäyttöön tarkoitettua vahapintaista kangasta (tai onko se kangasta, en tiedä, ehkä se on muovia sekin, muttei sellaista muovipussimuovia) Tyllankin oli parasta olla metallinen, muoviset eivät ole päteviä näin paksun taikinan pursottamiseen. Käytin Arielan neuvosta 12 millistä tähtityllaa. 

Kun taikina oli hieman jäähtynyt, sulloin sen pursotinpussiin ja kun oli aika paistaa churrot, kuumensin öljyn 170 asteeseen. Kokeilin nyt ensimmäistä kertaa puristaa taikinaa leivinpaperille ja siitä kumota churrot öljyyn. Näin voi saada suoria churroja. Jos pursottaa, etenkin pehmeämpää taikinaa suoraan kuumaan öljyyn, tahtoo churroista tulla kiemuraisia, mutta eihän sekään mitään haittaa. Käytin itse asiassa pieniä voileipäpapereita, ne ovat noin postikortin kokoisia paloja paperia, joita voi käyttää eväsleipien välissä, olen ostanut joskus sellaisia monen sadan kappaleen paketin Lidlistä. Niiltä oli helppo kellauttaa churrot yksitellen öljyyn.

Nyt pitää kyllä sanoa, että alkuperäisin mittasuhtein taikinasta tuli niin paksua, ettei minun voimani riittäneet pursottamiseen. Minun oli otettava taikina pois pursotinpussista yleiskoneen kulhoon ja lisättävä siihen vettä. Olin saanutkin sen neuvon Arielalta yksityisesti kaiken varalta. Sekoitin taikinan leipätaikinan sekoittamiseen käyttämälläni vatkaimella. Lisäsin noin desin vettä ja sen jälkeen taikina oli pursotettavissa, joskin erittäin tukevaa edelleen. Mutta tähtityllan tekemät "vekit" pysyivät hyvin ja churrot oli helppo kipata öljyyn. 

Uppopaistoin churroja muutaman minuutin, kunnes ne olivat kauniin ruskeita. Nostin ne reikäkauhalla talouspaperin päälle lautaselle. Heti kun ne olivat hieman kuivahtaneet, kierittelin ne sokerin ja kanelin seoksessa.

Nämä churrot olivat hyvin autenttisen makuisia ja rakenne oli hyvä, kuori rapea ja sisus kunnolla kypsä! Söimme churrot paksuun suklaakastikkeeseen dipattuina ja annoksesta tulleet noin 25 churroa katsosivat nuorten miesten vatsoihin melkoista kyytiä. Luulen, että käytän jatkossakin tätä ohjetta, ehkä vielä hieman enemmällä nestemäärällä.


La Vueltan viimeinen Madridiin päättyvä etappi on meneillään. Aurinko paistaa ja Alberto Contador näyttää onnelliselta ja iloiselta. Muutaman tunnin kuluttua ajajat tulevat maaliin ja kisa on ohitse. Joillakin kausikin on ohitse, joillakin koko ura päättyy tähän päivään. CampaSimpukan vuotuiset pyöräilyyn liittyvät haasteet ovat myös nyt ohitse ja meillä on edessä täysin vapaat kädet sen suhteen millaisia ruokia teemme ja bloggaamme.


lauantai 9. syyskuuta 2017

Huevos Fritos con Ajo y Pimientos de Padron suurena ilon päivänä


La Vuelta on päättynyt aiemminkin Alto l'Anglirulle ja muistaakseni silloinkin hihkuin niin, että seuraavana päivänä oli kurkku kipeä. En voisi olla iloisempi siitä, miten tämän vuotisen La Vueltan toiseksi viimeinen etappi päättyi. Alberto Contador taisteli itsensä voittoon tuossa aivan karmeassa nousussa. Chris Froome jäi lopulta vain seitsemäntoista sekuntia. Mutta sehän riitti Albertolle etapin voittoon uransa toiseksi viimeisenä päivänä ja siihen, että hän nousi kokonaiskilpailun neljänneksi. Huomenna seremoniallisessa päätösetapissa ei kärkisijoihin enää haeta muutoksia, vain kirimiehet taistelevat etapin voitosta. 

Söimme iltapalaksi espanjalaista tyypillistä tapasta, paistettuja munia ja pimientos de padron-nimisiä pieniä grillipaprikoita. Otin ohjeen Tapas – Yksinkertaisia yhdistelmiä, hätkähdyttäviä makuja-kirjasta. Olen tehnyt tästä kirjasta useita ruokia blogin alkuvuosina, mutten ole muistanut sitä omistaneenikaan pariin vuoteen. Nyt kun olen mukana Ku ite tekee-blogin Minnan #suurikeittokirjahaasteessa, kuittaan tällä ohjeella jälleen yhden kirjan. Lisään postauksen CampaSimpukan ylälaidan #suurikeittokirjahaaste-välilehdelle, jonne kerään kaikki tähän aihepiiriin kuuluvat postaukset.

Paistetut munat ja pienet vihreät paprikat kahdelle

  • 1 suuri valkosipulin kynsi
  • oliiviöljyä
  • 2 kanamunaa
  • 12 pimientos de padronia
  • suolaa ja pippuria
Kuumenna paistinpannussa runsaasti oliiviöljyä, aivan niin että pannun pohja lainehtii. Lisää öljyyn kunnolla mustapippuria myllystä. Kypsennä öljyssä murskattua valkosipulia hetkinen ja nosta silppu sitten lautaselle odottamaan. Nakkaa paprikat öljyyn (tai no älä nakkaa, öljyä loiskuu) ja paista niitä joka puolelta niin, että niiden pinta alkaa hilseillä. Nosta paprikatkin lautaselle talouspaperin päälle. Riko kananmunat kuumaan öljyyn ja paista niitä sen aikaa, että keltuainen on melkein hyytynyt. Kuuma öljy tekee kananmunan pohjasta herkullisen rapean ja kupruisen. Nosta kananmuna lautaselle, lisää sen päälle paahtunut valkosipulisilppu ja pippuria. Asettele kaveriksi paistetut paprikat ja mausta vielä suolalla. Syö välittömästi.