perjantai 9. helmikuuta 2018

Petite tender perjantaina


Petite tender oli tänään pääosassa leikkuulaudalle järjestämälläni meat platterilla. Ei sitä ihan tunkutarjottimeksi voinut sanoa, koska en tunkenut sitä ihan täyteen, mutta riittävästi ruokaa oli kuitenkin. Vinkkejä otin täältä. 

Ultimate meat platter (heh) 

  • 2 naudan petite tenderiä (noin 350 g yhteensä)
  • voita ja oliiviöljyä paistamiseen
  • suolaa ja pippuria
  • timjamia
  • Saint Agur-sinihomejuustoa
  • jotain valkohomejuustoa
  • cheddaria
  • saksanpähkinöitä
  • avokadoa
  • hunajaa ja chilihiutaleita
  • granaattiomenan siemeniä
  • sipuliherkkua
Kuumensin paistinpannua ja laitoin sille sulamaan voita. Lisäsin mukaan hieman oliiviöljyä ja timjamia. Kun voin kuohu oli asettunut ja lähti hieman ruskettumaan, nostin suolatut ja pippuroidut petite tenderit pannulle. Paistelin niitä joka puolelta noin 8-10 minuuttia. Kokeilin sisälämpöä lihamittarilla ja sen näyttäessä 55 astetta, nostin lihapalat foliolle, jonka käärin paketiksi. Jätin lihan asettumaan siksi aikaa, että sommittelin muut platterin ainekset esille.

Halkaisin avokadon, kuopaisin sen kuorestaan ja leikkasin puolikkaat viipaleiksi. Lohkaisin juustoista sellaiset palaset, jotka arvelin meidän jaksavan syödä. Sekoitin hunajaan hieman chilihiutaleita ja sotkin ympäriinsä granaattiomenan mehua irrottaessani noin kolmanneksesta siemenet. 

Asettelin kaikki tilpehööörit leikkuulaudalle ja lopuksi avasin lihapalat foliosta. Leikkasin ne ohuiksi viipaleiksi ja nostelin viipaleet laudalle. Lurittelin hunajan juustoille ja pähkinöille ja ripottelin granaattiomenan siemenet sinne tänne. Meillä oli hieman keksejä ja vaaleaa leipää lisänä ja portugalilaista viiniä juomana, mutta leipää ei paljon tarvittu. Viini oli hyvää ja viritti tunnelmaa siihen, että seuraava matka alkaa jo häämöttää, ensi kuussa matkaamme Portugaliin taas. 


Tämän vuoden jäälyhtymuotia

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti